mientras lejos

Intro ja outro

2010-08-29T12:09:00.018-04:00

kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,

tuntemattomat kukat loistavat rannalla;

olen nähnyt punaista ja keltaista

ja kaikki toiset värit -

mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,

se herättää tulevien seikkailujen janon:

mitä on tapahtunut sadussa,

on tapahtuva minullekin.

Edith Södergran: Ihmeellinen meri

Kiitos matkaseurasta tarinoitani lukeneille, ja tervetuloa tutustumaan lattarihengailuuni myös jälkeenpäin.

(Ja inspiroitukaa ja haaveilkaa ja lähtekää itse. Tai ainakin haaveilkaa.)

Seikkailunmielisiä haaveunia ja arkisen ihania reissuja kaikille muille ihanan meren sokaisemille.

- Pilvi

p.s. Tähän perään on ensin 9 varsinaisen reissun jälkeen koottua extraa, jotka koostuvat jälkimietteistä, valokuvista ym. Lukeminen kannattaa kenties aloittaa jostain muualta, jollei sitten juuri himoitse nähdä kuvia.

Extra 9: Kunnialla loppuun - Ecuador

2010-05-08T14:58:00.008-04:00

Ecuador - we are nice people

Promises are to keep, so I try to finish this blog someday. Here are the few Ecuador pics of the 4 short days I spent there, quickly getting to know Otavalo and Quito!

Otavalo was all about traditions meeting modernity. You could see indiginous people everywhere and hear their languages everywhere. They sell great crafts on the market square and so the region has gained more wealth than other indigenous regions. On arriving I was actually very suprised of how nice the town looked, after seeing a few grey and ugly places. I also liked the relaxed feeling of the town and was working hard on understanding that I actually was in Ecuador - everything seemed totally similar to Southern Colombia.

crafts. a good place to spend all your money... even though I spent it mainly on jewellery.

Then I moved on to Quito, by a shared taxi with some lovely local grandmas who told me stories and gave me candy (and the other one had even been to Sweden! imagine that) and was getting scared, as everyone had told me these "oh Quito is so dangerous, you'll get robbed for sure"-stories. Then I got there and nothing seemed dangerous. The bus system was eventually easy to follow, I walked aaaaa lot,visited some boring malls (the worst shopping options I had seen in LatAm), went to a crafts market, ate good food and drank a lof of juices (my last chance!!), visited museums, got to know the old town..

which indeed was beatiful, with many churches, plazas, lovely buildings.

I did a daytrip to the Ecuador line, which is a small village-world build for tourist with statues, museums etc. As while in Chile I also visited the Tropic of Capricorn, I'm only lacking the Tropic of Cancer. As it would mean anything actually.

The gringo corners of the rich barrios where all the hostels and gringo hangouts were; not something I that much would support, but it was quite gozy.

As you see, it wasn't much that I got to see of Ecuador. Maybe I'll get an other chance someday. Ojalá.

Extra 8: Colombia Jan-Feb 2010

2010-04-06T17:58:00.005-04:00

So, here's Colombia. Even though these are not even from the whole time - (the first 2 weeks got published before, check the !!! previous photo post !!! that has pics from Bogotá - Villa del Leyva - Nemocón) - these are many, many photos. I know. I just couldn't leave any of these out.

Colombia was the country I spent the longest time travelling in, about five weeks. Looking at these photos I feel like going back. I surely liked Colombia, but was maybe even expecting more of it, as all the travellers are really hyping it these days. It is also really difficult to sum up the feelings and thoughs on one country like Colombia, as almost any south american country, it is big and has totally different realities inside of it. The people, the climate, the cities, everything, differs from zone to zone. I might be more enthusiastic about México, but what was good about Colombia is that there were less tourists. And thanks to my friend Laura and her family and friends in Bogotá, I learned a lot about the country.

One thing I won't forget about Colombia is the mountains. They are everywhere, and not distant and snowy like in Chile, but just everywhere and close and wonderful. Bus travel takes ages 'cause there is always a mountain range to cross and the views everywhere are expectacular.

the first pages of my colombian slang dictionary, made by Juan Camilo.

this one still from Bogotá. (:

then I arrived at Santa Marta, a hot, lively and dirty costal town. Here you understand why people in Bogotá talk about the people of the coast the way they do.

This is Taganga, a relaxed fishermen village with a lot of diving companies and unpaved roads.

Taganga

Tayrona national park, one of its many beaches - but as on most of them, swimming is forbidden because of the currents

the lovely hammocs were we slept in

I loved the beaches, the tropical forest.. all.

Cartagena. More turistic than any place in Colombia, still lovely and beatiful. Here it is hot if somewhere in Colombia, and the local men tend to be reeeeaaally annoying, more than anywhere else.

Cartagena

Cartagena and some Botero art

the lovely fruit selling ladies

Medellin, the city of a never ending spring. Good nightlife, lovely mountains around, and they even got metro and some cool cable-cars as part of the public transport. Here I felt like staying, even though as a city there is not that much to see or do.

views from the cablecar - you start to understand why they had them built..

up there, in a lovely working class neighbourhood. the local kids where superb and so interested in us.

and the other side of Medellin, here easier and safer to explore than normally, thanks to the metro

El Peñol, at a two-hours bus ride from Medellin.

and up there I climbed

and yes, "valió la pena".

Guatapé village close to the huge rock

The journey is safe 'cause the armed forces are patrolling the highways.. right on

a view to Medellin from the air...

yes, I did paragliding! and yes, it was awesome.

Then I moved on to the loovely coffee region. This is from a coffee farm near to Manizales; quite much all that you see here are coffee plans.

Generally, the scenery around Manizales was always amazing, a wayyyy more better than this, but from a bouncing bus it's not easy to get photos so I just decided to enjoy watching them.

coffee beans
beautiful Salento village

Valle de Cocorá just next to Salento. Such an amazing place, I'm forever thankful that my norwegian friends I came across to in Medellin forced me to go there.

after visiting Bogotá quickly again, I travelled to the south, to San Agustín. The historical statues
there are quite amazing, and the environment too.

some of the maaany statues of the actual archeological park

some are around the village; the one above had this spectacular setting

actually, at times we were more amazed of the environment than the statues.

after a one more painful and long busride, I was in Popayan, another white, colonial city

the mountain sceneries in the south were amazing, like everywhere, but in a different way.

close to Ipiales, beatiful sanctuary Las Lajas in a very perfect setting. And with a lot of rainfall.

the nearby walls were full of prayers and thankful messages to the virgin of Las Lajas.

the surroundings the of Ipiales. it was cold and rainy and everyone had a poncho except me.

and last but not least, some lovely traditional chiva busses. (:

Extra 7: Passing by Florida

2010-04-05T05:39:00.007-04:00

I'm not sure if these pics were actually worth posting, but here they are anyway.

In Florida I had a constant feeling of being in a very rich latin american barrio that never ended. Florida for me was anyway something strange; the language, the customs, the people. The only place where people didn't stear it me, but the only place I actually had the feeling of not knowing how to act.

the famous beach of Miami Beach (city)

South Beach district (Miami beach)

South Beach district (Miami Beach)

my homestreet @ West Palm Beach, quite a lovely, relaxed village look-a-like town

Miami downtown

Miami downtown

my cs-hosts and mine fave part at the exhibit: a world made of flip-flops, books, pencils, forks....

Extra 6: México lindo y querido - pictures from Yucatan and Chiapas, Dec 2009/ Jan 2010

2010-04-04T08:48:00.002-04:00

our hotel's beach tended to be crowded, but my parents discovered that walking along the beach for a while it got really peaceful.

there were a lot of animals everywhere, in the hotel, at the beach.. everywhere

the Tulum ruins had such beautiful beaches

Tulum ruins

Coba ruins

parents left, Aino came. Cancun beach

Mérida was beautiful, though not that special as a town

beer + spicy salsa, ñam

Chitzen Itzaone of the many natural wells of Yucatan

Campeche old town

The best quesadilla ever, Palenque

Agua Azul close to Palenque

the Palenque ruins

loooovely San Cristobal de las Casas

lovely traditional dresses (the crafts market at San Cristobal is superb)

visiting the Zapatistas

back to the beach - this is Akumal, close to Tulum, where there are turtles and corals.

Extra 5: Como la vida suele ser

2010-04-01T14:52:00.003-03:00

En Chile no tenia un calendario. No lo necesitaba para nada, porque tenia pocas clases y en general, no suelo olvidar de las cosas divertidas o de las juntas con mis amigos. Me encantaba vivir asi, sin tener que pensar en las horas todo el rato, sin tener que organizarme mucho. Igual muchas veces hasta me aburrí o sentí que algo me faltaba; tenía mucho tiempo libre y en un pais extranjero no es siempre tan facil hacerte ocupada. Y, pues, en general no me gusta sentirme muy desocupada. De hecho creo q me relajo mejor cuando tengo una lista de deberes esperandome. (hoy por ejemplo he leido una novela para casi todo el día, aunque tengo muchas cosas pendientes para la U)

Viajando fue aún menos importante. Solo bastaba con coger (chilenos q no se rien, es que en otros países si que se dice) el bus al tiempo, salir del hostel a la hora, comer algo antes que los sitios se cerraban. Muchas veces ni hacia falta de saber el horario de los buses - siempre hay uno saliendo - o reservar el hostal, que siempre hay cupos. No usaba el cel, no tenia mucho de que preocuparme. Es vivir en el momento a full. Fue muy lindo, pero fue lindo justo porque sabía que no va a ser así para siempre, que es algo muy temporal.

Solo llevo tres semanas de vuelta en Helsinki, pero mi calendario ya se ve asi:

Clases, deadlines, trabajos en grupos, presentaciones, deporte, el grupo de casa, clases de baile, tardes en el trabajo, juntas con mis amigos, todas las cosas que tengo que organizar ahora como llevo poco tiempo vuelta, buscar depto etc..

Es mucho, pero por ahora me hace feliz. Otra vez tengo una vida normal, con deberes, con cansancios, con un horario. No es que tener un horario me hará feliz. Soy feliz por poder ser como cualquier otra persona. Ya no soy la que tiene una vida de aventuras, a la que la gente escribe "hola amiga, en que parte de mundo estas, cuantanos de tus aventuras". Ya me cansé un poco de eso. Es mucho mas lindo ser una persona común y coriente.

Me gustaria poder conocer a mis amigos de latinoámerica asi como estoy ahora, porque ya no soy la gringa que tiene plata y va de viaje cuando quiere, ahora soy la que se despierte temprano sin querer, busca el yougur más barato del super .. y que el sabado queda charlando con sus amigos hasta la madrugada y duerme en la sofa, porque esta cansadissima por haber estado tan ocupada en los ultimos dias (..y porque llueve afuera y la casa queda lejos..)

Tal vez así nos entenderiamos aún mejor. Tal vez no, tal vez a alguien le encantaba pasar tiempo conmigo y con los otros gringos porque dimos un soplo fresco a la vida diaria, un soplo de como es vivir en intercambio, sin preocupaciones. De eso yo me disfruto cuando tengo amigos que estan de intercambio aca en Finlandia, y al mismo tiempo siento que es algo que nos deja un poco aparte porque nunca compartimos la misma realidad.

Y pues, como ya estamos en la Semana Santa, he hecho las maletas y esta tarde viajo a mi ciudad natal, para celebrar el pascua y pasarlo bien con la familia y con mis amigos. De hecho, es la unica destinación a donde quiero viajar ahora.

Extra 4: Pictures from the end of the world: Chilean Patagonia, Chiloe & Lake Region

2010-03-13T06:17:00.012-03:00

I've been wanting to post some photos for like forever, but life has kept me busy at times and lazy at other times. Here are finally the first ones, from our trip to the southern Chile, here below.

And what's up, otherwise? I'm quite back to "normality". I moved back to Helsinki (took the train with one backpack, to say :D), I'm studying already, and tomorrow I start to work also. I do sports and see friends and go grocery shopping and make phone calls; just like anyone.

But of course, at times I'm only half present. There are times when I start to feel sad of feeling so normal and complete. Today I've had maybe all the posible moods and feelings one can have. I spent one bus ride thinking of the complexity of this all. How sometimes you feel guilty of feeling complete here, as if feeling a bit alien got me closer to the places I miss. How at times I want to fight against all the re-adaptation processes that I'm going through. Surely it is stupid, but also quite natural, wanting to keep something from the other life, even though the easiest option - always - would be to let it go. But I'm not ready, not at least yet.

But, let's get to the business. Here are the pictures and México - Florida - Colombia - Ecuador are still coming, later on.

drawing on sand

when there are no buses - hitchike.
riding horses at lovely Cerro Castillo

freeeeezing lake called General Carrera, Puerto Rio Tranquilo, one of the tiny tiny but lovely villages almost as isolated from the outside world as posible.

"Chilean Patagonia without dams"
crazy things happened every time we did hiking, but at least we got stories to tell - and yes, the views were worth of it all
Colo colo wan the national football league while we were at Puerto Aysen (aysen = "ice-end") - the most cloudy city that I've seen - and the whole city went crazy - like the whole country
and then we took the 30 hours ferry ride without beds and with action movies - and lovely viewsat a15 km long beach, Cucao, Chiloé, after crossing a river by the sea
one of the many chiloean churches

it actually was w-e-t. Chiloé is wet.

random hiking at a Nacional Park (Río Simpson) that had no tracks at all. Ha. And what do you do then? Go offroad with two crazy dogs. R-r-right.

Penguins!

a traditional chiloean dish, Curato, typically made in a hole

Palafitos, still at Chiloéafter canoeing at lake Todos Santos at the water falls, with views to lovely volcan Osorno.

..this was only a 14-day trip and I had difficulties in choosing which photos to publish. What will happen with 34 days in Colombia? So many stories, so many sceneries, so many memories.

Extra 3:the sounds of my memories

2010-03-10T15:11:00.004-03:00

Chino & Nacho: Mi niña bonita
One of the songs you hear all the time in Colombia.

Erre XI Pee Wee: Carita Bonita
This is El Quisco, La Florida & "the girls". I always remember how Felo, Romana & Mono took me home once at 4 am and probably woke up the whole street with their lovely karaoke performance of this song...

La Noche: Quiero ser libre
One of the big cumbia hits in Chile. I probably heard this every day.

Blindaje 10: Amigos Especiales
This is, again, La Florida, and a lot of memories.

Chico Trujillo: Y si no fuera
Chico Trujillo, truely chilean style cumbia! Saw them once live, and they rock.

Celia Cruz: La vida es un carnaval
We once sang this on karaoke (at the coolest grandpa salsa place ever) even though I had never heard it before.. luckily we were 10 (girl power!) so I guess it still sounded all right. This has some latino way of seeing life, and I'm quite sure I heard it in every country I visited at least once.

The Beatles: Any time at all
This is El Quisco and one crowded backseat of Mono's car after a BBQ in Parque Intercomunal. Anyway, almost everyone I knew in Chile seemed to be quite fond of The Beatles.

MGMT: The kids
This is the girls, and some nights at Subterranio.

Croni K: Arriba la vida
This song didn't have any speacial meaning for me before the earthquake, but as it nowdays is more or less the oficial song for the fund raising, the reconstruction etc it has become a part of Chile for me as well.

Violeta Parra: Gracias a la vida
When talking about Chilean music, the Parra family is worth mencioning. and well, this song is just lovely and also brings up a lot of memories.

Extra 1: Man, I know these corners / 8,8 Richter

2010-03-03T18:25:00.010-03:00

Suomi on niin yllättävän tuttu. Tiedän, miten asiat toimivat. Tunnen nämä ihmiset. He, jos jotku muistavat, miten väännän silmiäni väsyneenä, tai että pinnejäni jää joka paikkaan. Ruoka on turvallisen (ja tylsän) makuista, ihanan tuttua. Mahanikin tuntuu nauttivan siitä, hyvästi ongelmat (reppureissaus ei aina ole paras resepti hyvinvoivaan vatsaan).

Olen ihmetellyt teinejä, asioiden helppoutta, liikenteessä hiljaisesti manaavia suomalaisia (valojen vilkautus Suomessa on ehkä yhtä ilkeää kuin Lattareissa se, että soitat torveasi minuutin, työnnät pään ulos ikkunasta ja huudat), silmälaseille valuvaa räntäsadetta, nopeasti käveleviä ystäviäni, hiljaisia junia.

Kulttuurishokilta tämä ei tunnu, luulen että vaikeampaa tulee olemaan aloilleen asettuminen, paikoillaan pysyminen, vastuulliseksi ryhtyminen. Täällä on hyvä olla nyt, mutta mieli kaipaa jo suunnitella pakoretkiä. Onneksi järki sanoo ei, ja sitä nyt kuuntelen. En tahdo kasvaa liian erilleni tavallisesta elämästä.

Ajatusten pysymistä Suomessa ei ainakaan ole auttanut Chilen maanjäristys ja se, että facebook-etusivuni pursuaa päivittäin erinäisiä asiaan liittyviä viestejä. Kaikki kaverit ja heidän läheisensä tuntuvat olevan aivan kunnossa, mutta on älytöntä miten läheltä tragediaa on pystynyt seuraamaan. Kaikki pikkujutut on ihan iholla: moni kavereista oli ilman sähköjä ihan tähän päivään asti. Toiset joutui jäämään etelään, kun moottoriteitä pitkin ei päässyt. Jopa Santiagossa tapahtuu mieletöntä varastelua, kun lähes kaikki poliisit on varsinaisella järistysalueella, ja ihmiset on peloissaan, kaverin työkaverin perhe kuulemma valvoo naapureiden kanssa vahtivuoroittain yöt, ettei mitään kävisi. Näin kuvan kadultani, ja lähikirkon kellotorni oli keskeltä poikki. Eivätkä nämä pikkujutut edes ole osa sitä todellista tragediaa.

pics: la segunda

Auttamisohjeita ja vapaaehtoisuuskutsuja tulee jatkuvasti, ja on kyllä hieman turhauttavaa niitä täältä näin kaukaa lueskella. Tänään sentään Suomessa asuvien chileläisten ryhmässä ("Finlandia auyda a Chile") oli linkki Suomen SPR:n sivuille, joista voi suoraan lahjoittaa Chileenkin. Suosittelen, vaikka tietysti, jos voi valita vain yhden avustuskohteen, katseeni kääntyisi Haitiin. Chilessä jyrisi kovemmin, mutta 700 kuollutta vs. 220 000 ei ihan kohtaa, ja Haiti-raukka nyt on muutenkin niin paljon huonommassa asemassa..

"un techo para chile" (katto chilelle) -järjestön slogan: maa liikkui, nyt on sinun vuorosi! (web)

Muutenkin, kuten jo arvelin aiemmin, nyt kun villit reissut on takana eikä joka päivä koe jotain uutta, olen vihdoin alkanut ikävöidä. Katselen kuvia kavereiden kämpistä ja yhteisistä illanvietoista. Kuuntelen Kolumbian hittibiisejä ja niitä rakkaimpia Chilestä, ja toivon, että se kaikki voisi sittenkin vielä olla totta, edes hetken.

Loppuaikoina Santiagossa sanoin aina vaihtarikavereille että "you got to play the game as the rules go". Lähtemisessä on sääntönsä, ja on paljon ikäviä juttuja, mutta niinhän olet juuri halunnut kaiken menevän siihen mukaan lähtiessäsi. Ja kuitenkin, kaikki vaiva maksaa itsensä takaisin. Siksi ihmiset kai jatkuvasti lähtee maailmalle.

Chilen ja Lattareiden yksi tunnetuimmista kirjailijoista, Isabel Allende, selittää kirjassaan "Mi país inventado" suhdetta molempiin kotimaihinsa näin: "Mi corazón no está dividido, sino que ha crecido" - eli Minun sydämeni ei ole jaettu, vaan se on kasvanut. Tätä pidän tavoitteena, vaikka se on hetkittäin tuntuu vaikealta. Ja kuitenkin, jos realistisia ollaan, en ainakaan tältä istumalta olisi valmis muuttamaan Chileen silleen ihan oikeasti, vaikka mahdollisuus tulisi, ainakaan jos järjellä valinnan tekisin. Tai mene ja tiedä. Ehkä se paluuikävän kourissa sittenkin kuulostaisi liian houkuttelevalta..

Next time some pics from southern Chile and from the last weeks in Santiago (....and later on the ones from Mexico, Florida, Colombia and Ecuador).

Home, sweet home

2010-02-26T17:08:00.002-03:00

Kotona. Jo vuorokauden olen taalla ollut, mutta ei ole tehnyt mieli kirjottaa mitaan. Ei tee vielakaan, mutta yritan. Tällä en tarkoita, että ärsyttäisi ja kammottaisi olla täällä. Päinvastoin.
On tuntunut vain hyvältä olla täällä. Mieli on rauhaisa; mutta niin kovin uupunut. En halua tehda mitaan enka ainakaan yhtaan suunnitella mitaan. En jaksa ottaa vastuuta mistään tai ajatella mitään. Olen tunteellinen ja hidas. En halua ajatella mitään, mikä on viittä minuutia kauempana tulevaisuudessa.

Päivän saavutukseksi laskettakoon siis: syöminen, saunominen, perheen kanssa sosialisointi, edellisten laukkujen purkaminen, kaappeihin kurkistelu (on oikeasti hämmentävää omistaa paljon tavaroita. ja samalla vaikeampaa). ja kaksi puhelua. Uupuneena tuntuu jopa yllättävän vaativalta ottaa yhteyttä ihmisiin, vaikka samalla ei ole mitaan parempaa kuin kuulla ystavien ääni pitkästä aikaa. Onneksi ihmiset tuntuu ymmärtävän hyvin ja antavan aikaa.

Matka tosiaan venyi lopulta 41 tuntiin ja vikat kymmenen oli jo aika tuskaisia. Useampi lento oli myohassa, mutta ainoastaan sen viimeisen myohastyminen arsytti kunnolla, varsinkaan kun ei ollut mitaan tietoa millon kone lahtee vai lahteeko edes. Ekana taisin oikeesti itkeä, sen verran kuolleena liikuin jo. Lopulta kuitenkin päästiin matkaan ja saavuin Helsinkiin kauniisti aamuneljältä. Minä saavuin, rinkka ei, täydellinen loppu kauniille matkalle siis. Voitte kuvitella kuinka onnellinen olin siina hetkessa. Rinkka on vieläkin tiellä tietämättömillä ja web check vaan toteaa että ei vielä tietoa, etsitään. Toivottavasti löytyy vielä.

Jossain vaiheessa tuota maraton-lentokoneilua mietin myös, että melkein hyvä, että matkasta ehtii tulla tuskainen. Kyllä jossain kohtaa saa tuntua se, ihan fyysisestikin, että vaihtaa mannerta, elämää, kieltä ja kulttuuria. Ja kyllä nyt saa ihmetellä ja haikaillakin. Samalla kaiken tutun keskellä on yhtäkkia vaikea ymmärtää, että oikeasti oli jossain.

Yksi chilekaveri joka on nyt saksassa muutaman kuukauden opiskelemassa, totesi eräs päivä että iloitsee suuresti siitä, että hänellä on jo paikassa ystäviä, joita hän voi sanoa rakastavansa, mitä nyt se rakastaminen tekee aina asoita vaikeaa. Totesin hänelle, että totta, mutta vain sillä tapaa eläen kaikki on vaivan arvoista. Asioiden, ihmisten ja paikkojen pitää saada jättää jälki.

Ja tästäkin reissusta jäi jälki, tottakai. Osittain hahmoitan millainen ja minkä kokoinen, mutta vasta tulevina kuukausina ehkä oikeammin nään, miten tämä lyhyt ja samalla pitkä aika minuun vaikuttikin. Jään sitä nyt kuulostelemaan, ja nauttimaan tästä, kovin toisenlaisesta, mutta rakkaasta elämästä.

Tämä jää varsinaiseksi vikaksi postaukseksi. Vielä kaipauksissani ajattelin heitellä jotain extroja, valokuvia ja muita sälää, ehkä sorrun kirjottelemaan fiiliksiäkin vielä. Katsellaan. Kiitos matkaamisesta mukana!

p.s. kommentoikaa jotain tekstiä jos on kysymyksiä tms, nyt tai vaikka kahden vuoden päästä, ne kaikki tulee sähköpostiin niin yritän muistaa vastata.

Tervetuloa Pilvin virtuaalimatkalle

2010-02-24T16:26:00.002-03:00

Eli nyt ma updataan 12 min valein koko matkan ajan millast niinqu on.

Ei vaan. Kunhan ajattelin kirjottaa rivisen, kerran nettiin selvisin.

Bogotá. Kolmannen kerran. Aina yhta iso, meluisa, taynna ihmisia, kiirenen, likainen, lahes ruma.

Eilen iltana selvisi ehka ainut hostellissa mun lisaksi oleva henkilo - aussipoika - lentaa samalla lennolla mun kanssa Bogotaan. Oli hauskaa jakaa heraamistuska, taksimatka, lentokenttaveroarsytys (40 usd, argh) ja odotusaika jonkun kanssa. Se asui nyt Norjassa, ja puhuttiin pohjoismaisuudesta ja kaikista kulttuurin ihme kaanteista. Kotiinpaluuvalmennusta.

Bogotassa Avianca oli ihana ja antoi mun tehda check-inin seuraavalle lennolle 10 h ennen sen lahtoa, ja niin sain huoletta rientaa (=1h matkustusta) keskustaan pyorimaan. Soin megaison ja hyvan ja halvan pihvin ja seuraavaksi ehka viela museota, kahviloita ja ostoskeskusta. Rentoa kiertelya, kunnes lentokentta taas kutsuu.

Noin 29 tunnin paasta taidan olla kotosalla, hostellilta lahdin jo 7 tuntia sitten.

Terveiset taalta paivantasaajalta / Mama, I'm coming home

2010-02-23T21:21:00.002-03:00

Viimeinen Quito-paiva vetelee viimeisiaan. Surffasin juuri tapotaydella "bussimetro" systeemilla asken kotikulmille ja raahauduin nettikahvilaan. Enaa luvassa pakkausta, ruokaa ja unta.

Tormasin pari tuntia sitten kadulla ainoaan Quitossa asuvaan ihmiseen johon tunnen, opiskelukaveri Annaan. Maailma on valilla huvittavan pieni. Oli hieman outoa sanoa aaneen, ja suomeksi: siis kun ma lahden huomenna kotiin. Huomenna kotiin. Ihan oikeasti.

Vaikeata tasta tekee myos se, etta olen nyt niin tottunut matkustamaan, lentamaan, raahaamaan rinkkaa paikasta toiseen, etta lentokentalle lahteminen tms ei tunnu missaan. Ei se auta tajuamaan, etta talla kertaa kone saapuu Suomeen (tai siis se neljas lentokone). Teemaa sotkee viela se, etta talla hetkella keskityn suunnittelemaan, miten vietan paivan Bogotassa. 10,5 h on kuitenkin silti jonkin verran aikaa.

Kerroin Annalle, etta koomisinta Ecuadorissa on ehka se, etta pankkiautomaatit on kadulla. Siis ihan oikeasti kadulla, kuvitelkaa! :p Ei vaan mutta siis, missaan muussa lattarimaassa en ole moiseen tormannyt.

Se tuntui viela oudommalta, koska joka taholta mulle on vain julistettu kuinka vaarallinen Quito on. Kuulemma kaikki joutuu varkauksien kohteeksi jne blabla. Saapuessani vilkuilinkin ehka joka kulman taa ja varmaan myos puristin laukkua rintaa vasten kovasti. Mutta ei, ei taalla sen kummempaa ole. Peruslattarituristijarjella (hyva sana, eiks) selviaa kylla: ei levittele omaisuuttaan, ei kayttaydy kuin tyhma gringo etc.

Tanaan kavin paivantasajalla, historiallisessa keskustassa, ostarilla, markkinoilla, ja soin hyvin. Talla hetkella haluaisin juoda 1000 litraa mehuja, silla Kolumbian ja Ecuadorin mehut on parempia kuin mikaan maailmassa ehka. Mehut on ihan oma kulttuurinsa. Purkkiappelsiinimehu ei tan jalkeen ehka hetkeen saa mua hymyilemaan. Nyyh, itkettaa.

Kun eilen niin riemuitsin Quiton 28 lampoasteesta monen villatakkipaivan jalkeen, tanaan heitin sitten leggarit & t-paita -combon paalle ja arskat ja aurinkorasvaa laukkuun. Ja tietysti koko aamun satoi. Damn. Kiitos lattarit, makin halusin jattaa kauniit jaahyvaiset teille.

Mut siis. jos oikeesti ymmartaisin jotain, sanoisin etta tahan tama nyt loppuu.

Kiitos, Lattarit, olitte tosi kivoja, hymyilevia, kauniita ja ihania. Palaan; tanne seikkailemaan , ja sita ennen, kirjoittamaan viela.

The final destination

2010-02-22T20:21:00.003-03:00

Hei. Taalla yksi vasynyt tytto. Oon kavellyt koko paivan ja syonyt hyvin, takuumenetelma kuolleeseen oloon.

Eilen kiertelin Otavaloa, ihastelin alkuperaispukuja, soin paikallista ruokaa, nautin pikkupaikan rauhasta. Siella on megaisot artesania-markkinat joka paiva, siella meni hyvin aikaa ja jotain tuliaisiakin tarttui mukaan. Oon niin huono ostamaan tuliaisia, en ikina osaa ajatella mitaan kunnolla. Ajattelin piilottaa osan ostoksista vaan sitten Suomessa ja jakaa ihmisille sitten muina juhlapaivina yllarina, niin ei tuu suuria tuliaispaineita. Mut perhe saa tietysti tuliaiset ja jotain muutakin loytyy muille varmaan heitella.

Musta on muuten tullut supervastuullinen: eilenkin menin kymmenen jalkeen nukkumaan, ja heraan ennen heratyskelloa! Ikava kylla taa ei varmaan jatku Suomessa, aikaeron ja kaiken muun kautta.

Otavalon kaltaiset paikat saa mut miettimaan perinne-modernius -teemoja. Siella naki esimerkiksi mielenkiintoisia pariskuntia: yleensa pojat oli paasta kantapaahan hiphoppareiden nakoisia, ja tytot taas kokonaan perinneasuissa, kenkia ja koruja myoten. Minkakohanlaisia ongelmia ja teemoja tulee sukupolvien kesken esiin, kun nuoret vahitellen yha enemman vieraantuu perinteistaan - vai vieraantuuko? Ei ainakaan tullut olo, etta on noloa pukeutua perinteisesti, se on kai mahdotontakin, kun joka toinen mekoissaan kulkee. Mun silmiin tietysti kaunista ja kunnioitettavaa.Taalla Quitossakin nakee ihmisia perinneasuissa, jotka tosin on paaosin jo erilaisia kuin Otavalossa. Kolumbiassa naita nakyi aika vahan: etelassa enemman, ja Sierra Nevadan intiaaneja pitkin maata, molemmissa miehet kayttaa mekkoja jne.

Sierra Nevadan intiaanien asu on itse asiassa yksi mun suosikeista ehka, niiden valkoiset tunikat saa ne vaikuttamaan tyyliin kuninkailta.

kuva

tallaista taas Otavalossa (kuva)

Tana-aamuna siis matkustin tanne Quitoon. Jaettu taksi yllattaen oli halvin vaihtoehto, eli paasin suoraan ovelta ovelle auton kyydissa. Istuttiin takapenkilla parin mummon kanssa ja ne kertoi mulle ruusuista ja antoi karkin ja toinen ei oikeesti muistanut mika on sen talo. :D Muutenkin oli ihan peruslattariautoilua, ei turvavoita, ohituksia mutkissa (taalla ei teissa oo muita kuin mutkia), jatkuvaa toottailya, vuoristoteita ja riskitilanteita. tulee ikava, oikeestikin.

Tanaan tyydyn kiertelee pohjois-Quitoa, joka on siis "hyva alue" kaupungista. Muistuttaa ihan Santiagon parempia kaupunginosia, oikeesti! On tuntunut siis tosi kodikkaalta. Kavin eka hyvastelee Chilen syomalla chilelaisessa ravintolassa ja nyt illemmalla syomassa parasta parasta Crepes & Waffles-safkaa, Kolumbialainen ketju, jonka crepsit on ihania ja ne palkkaa vaan yksinhuoltajaaiteja, sekin jees. Muuten kiertelin vaan taalla ympariinsa ja ihmettelin mukavuusmaailmaa, taas aikaa kun voinut pyoria paikassa jossa on nain siistia ja esim ruoka- ja kahvilavaihtoehtoja on loputtomiin. Ipialesissa ei tehnyt mieli syoda mitaan kun kaikki vaihtoehdot oli tyyliin paistettua kanankoipea liassa. Liiottelen vahan, mutta silti.

Yleensa ottaen on ollut vaikeaa ymmartaa etta olen Ecuadorissa: Otavalossa luonto naytti ihan samalta kuin Etela-Kolumbiassa. Ihmiset kayttaa paljon samoja ilmaisuja. Ilmastokin oli melkein sama. Taalla Quitossa taas tuntuu vahan Bogotalta ja Santiagolta. Ei kai yllattavaa, etta lattaripaakaupungit voi monessakin asiassa muistuttaa toisiaan.

Kun vaihtelee maita ja alueita, on hauska vertailla esim. teitittelyn maaraa ja kaytettavia ilmaisuja. On pitanyt ihan panostaa siihen etten taalla kaupassa sano "me regalas..?" (kolumbiassa tarkoittaa myytko mulle, muualla lahjoitatko mulle). Nama sanoo "¿mande?" kun pyytavat jotain toistamaan, kuten Meksikossakin, suoraa suomenettua jotain kuin "kaskisitteko?". Taallakin cool on chevere ja sandwitch kirjoitetaan sanduche (!!!) kuten Kolumbiassa. Tietittelykin nayttaa olevan aika vahvaa. Taytyy tahan mainita, etta olin Kolumbiaan saapuessani ihan ihmeissani kun L ei tyyliin teitittele ketaan, ja mulle Chilessa aina puhuttiin siita kuinka Kolumbiassa vaan teititellaan. Mutta myohemmin taas selvisi etta Bogota on sata kertaa rennompi. Maaseudula asiat oli heti toisin, ja muutaman kerran kuulin jopa kuinka vanhemmat teititteli niiden leikki-ikaisia lapsia.

Eilen kun istuskelin hostellihuoneessani, mietin kuinka ihanaa on tavallaan matkata yksin. Tai ei se aina ole ihanaa; jos olisin yhtaan pidempaan reissussa, varmaan tympisi. Ja nytkin se on kivaa vain siksi, etta tiedan etta ihan kohta olen taas kaikkien ystavieni ja perheen luona. Ja valilla on tylsaa jos ei ole illallisseuraa tai mitaan tekemista pimean tultua. Toisaalta sekin on ollut rikkaus; viime iltoina olen lukenut kirjoja, ja kaynyt nukkumaan kun vasyttaa. Ei ole puhelinta, joka toimii; ei nettia, johon jumittua; kerrankin voi keskittya ihan oikeasti siihen mita tekee, ja missa on. Maata riippumatossa ja katsella kattoja ja olla ihan vain siina, kun ei ole kiire mihinkaan.

Pianhan tama loppuukin. Huomenna kierran Quiton historiallisen kaupungin, kayn "pakollisessa" museossa, varmaan nousen cablecarilla katselemaan kaupunkia ja riennan varsinaiselle paivatasajalle tallustelemaan. Sitten vikat ostokset ja unta, koska keskiviikkoaamuna on aikainen heratys ja lentokentta kutsuu.

Huomenna viela kuulumisia, nyt koomailee hostellille.

Vámonos al viaje para buscar los sonidos mágicos de.. Ecuador

2010-02-20T22:29:00.002-03:00

Taalla ollaan.

Lennot selvisi 1,5 h linjoilla roikkumisen jalkeen. Onneks osaan taas vaihtuvien hostellifrendien ansiosta puhua englantia, ni ei tuottanut paineita jenkkipuhelu tai mikaan. Joudun nyt siis ottamaan edellisen lennon ja venaa ekaa jatkolentoa jotain 9 tuntia Bogotassa. Arsyttaa, tai oikeammin sanottuna arsytti paivalla ihan sikana ja vihasin maailmaa ja lentoyhtiota ja Suomea ja kaikkea, mut nyt oon jo aika ookoo asian kanssa. Minkas sille teen. Ties vaikka karkaan Bogotaan viela kerran sielta kentalta, vaikka se onkin kaukana ja matkalla on kahdet tietyot eli kaikki on vahan vaikeaa.

Mut!

Oon Ecuadorissa. Matka oli taas aika pitka, raja itse aika helppo mut sen jalkeen pari poliisikontrollia jossa kaikilta paperit ja aina muutaman matkatavarat. Colombiassakin naita oli jatkuvasti mutta ne paasti aina bussit menee, tai katto miehilta armeija-paperit (ne on velvotettuja kantaa todistusta siita et on suorittanu asevelvollisuuden tai maksaneet itsensa vapaaksi siita) ja keskittyi tutkimaan yksityisautoja (sekin kavi kerran, mutta selvittiin ilman matkatavaroiden kaivelua tai ruumiintarkistuksia..)

Mutta lopulta taalla Otavalossa, joka nayttaa tosi sopolta. Ei oo niin kylma eika sada - Ipiales oli kylma ja sateinen - ja ollaan jopa 500 m alempana, 2500 metrissa. Ja on kaunista ja ihmiset puhuu Quechuaa ja kayttaa perinnevaatteita. Sain ruokaa ja on kiva hostelli ja haluun nukkua.

Tosi kiinnostavia kuulumisia siis, mut kerroimpahan silti. :D

Ipiales

2010-02-20T13:35:00.001-03:00

Kuuntelen just jonotusmusiikkia ja odotan tuomiota siita, mita mun lentojen kanssa kay. Kuulemma eka lento peruttu tms ja tuli sahkopostiviesti etta "soita niin pian kuin voit". Nyt sitten juttelen neiti amerikan kanssa skypella ja se yrittaa selvittaa asioita..

Ipiales. Rajan tuntuma. 3000 m korkeus. Korkeusolo. Sade. Kylmyys. Ponchot. Ponchot. Kaikilla on poncho. Ja sopo hattu. Ja ruoka on epamaaraista ja kaupunki harmaa. Maisemat silti jees. Ja taalla on alymagee katedraali rotkossa, jossa tanaan kavin.

Kohta rajan yli, vaihdoin juuri dollareitakin. Kuin pimeeta etta Ecuadorin virallinen rahayksikko on usan dollarit. En ymmarra.

Colombia jaa tanaan taakse, vahan haikeeta. Eilen oli taas sellaiset bussimaisemat ettei mitaan rajaa! On silti semimasentavaa, etta 250 km vie 8 tuntia. Toissapaivana 125 km vei tyyliin 6 tuntia. Vuoret...

Jaan jannaa lentoja ja kirjoittelen taas, viela naiden muutaman paivan ajan...

Maaseutufiilistelya

2010-02-18T22:12:00.002-03:00

Lattarimaaseudussa on jotain mulle aina niin herkkaa ja aitoa. Kansa vaeltaa ponchoissa ja lannenhatut paassa. Kylien keskustassa tormaa hevosvaunuihin ja eksyneisiin lehmiin. Aamuisin heraa kukon kieuntaan (ja aina liian aikaisin, kuka vaitti etta ne aloittaisi vasta auringon noustessa?). Kadun kulmassa nainen vaivaa taikinaa, kulman takana toinen levittelee kaakaon siemenia kuivumaan etupihalle. Yksi pesee kasin pyykkia, toinen paistaa leipaa kiviuunissa.

Supermarketissa on hedelmia jos on (ja supermarketit on aina olohuoneen kokoisia). San Agustinissa etsin hedelmia pitkaan, lopulta yhdessa kaupassa oli lattialla banaanipuusta katkaistu kokonainen oksa, josta itselleni muutaman banaanin sitten taitoin.

Mentiin pitseriaan, pitseria ei ollut auki. Mentiin toiseen ravintolaan, niilla ei enaa ollut ruokaa. Mentiin kolmanteen, jossa kaikki vihannekset oli suuressa korissa keskella tilaa ja keittio samassa tilassa kuin ruokapyodat ja koko perhe paikalla. Ja illallinen oli yksi parhaista Kolumbiassa.

Aamulla otin bussin. Lahtoaika oli seitsemalta. Raahaudun korttelin paahan toimistoon ja sain kuulla etta kymmenen minuutin paasta paasen lahtemaan. Vartin paasta kyselin, etta milloin. Viiden minuutin paasta. Lopulta oikeasti Jeepin takalavalle ja silla risteykseen, josta bussi minut koukkasi kyytiin toisen 15 minuutin paasta.

Kuusi tuntia huonokuntoisella hiekkatiella pomppien ja tietoiden ehdoilla edeten. Yhdessa vaiheessa meidan piti odottaa 1,5 tuntia juuri tietoiden takia. Kaikki vaikutti tosi karsivallisilta. Niin kylla makin, oli luksusta istua pomppimatta ja pystya ihan oikeasti lukemaan kirjaa. Lopulta 7,5 h tunnin matkanteon paasta selvisin kaupunkiin ja etsimaan hostellia. Harvinaisen kiva hostelli, harvinaisen rauhallisella ja kodikkaalla tavalla. Ihmisethan sen melkein aina tekee.

Tama tahti alkaa kauhistututtaa, vasyttaa paljon ja aamulla toinen 8 tunnin bussimatka edessa. Mutta se on se viimeinen hurja! Ostin jo kuituleipaa (luksusta), granadilloja (kuva alhaalla) ja guava-mehua siita selvitymiseen. Maisemien pitaisi taas olla hyvat, niin ne on kylla aina - joka matkalla kun ylitetaan vuoria, kiemurrellaan serpentiiniteita ylos ja alas.

Eteenpain, vauhdilla

2010-02-17T19:07:00.002-03:00

Tuntuu etta on tapahtunut miljoona asiaa taas viime kirjoituksesta, ja mieluiten tanne analysoisin vaan hauskaa maaseutua, busseja joissa soi aina salsa (yollakin. nukkuminen on tosi kivaa salsan kaa), ihania ihmisia, kamakylaa, mutta yritan nyt kertoa myos jotain.

Manizalesista liikuin Salentoon, joka on myos kahvialueella oleva sopo pikkukyla. Matkamaisemat oli taas jees, ja niin kylamaisematkin. Hostelli kylan laitamilla, pellon yli juoksin illalla talolta toiselle ja tuoksui kesamokilta ja oli kaunis valo. Kivoja hostellikavereita, kauniita taloja ja turisteja.

Salentossa parasta oli Valle de Cocora, joka on oikeesti uskomaton paikka. Herasin sunnuntaina kuuden jalkeen ja lahdin ekalla jeepilla sinne. Olin ainoa turisti tayteenahdetuissa jeepeissa (tama tarkoittaa, etta ihmisia istuu katolla ja roikkuu puskurista) ja sain vaellella palmujen ja vuorten keskella oikeestaan yksin. Palmuja, pilvimetsaa, sumua, lisaa palmuja. Oon niin iloinen et norjalaiset kaverini jotka yllattaen kohtasin Medellinissa ylipuhu mut menemaan tuonne. Suosittelen siis!

Samana iltana /yona Bogotaa kohti, saavuin aamukuudelta palelemaan masentavan suureen ja sokkeloiseen Bogotaan. Aamupala Lauran kaa sen yliopistolla auttoi vahan hereille, mutta paiva meni paaosin koomaillessa. Kavin L:n poikkiksen kv-politiikan luennolla, joka oli hauskaa, ja sit vaan istuttiin kahviloissa ja luonastettiin ja matkattiin Lauran kotiin nukkuu paikkareita. Hah.

Tiistaina taas viidelta ylos ja jatkamaan matkaa Bogotasta. Aamupalat taas yliopistolla ja sitten ihanat 11 tuntia pikkubussin epamukavassa kyydissa, salsaa kuunnellen. Oikeesti - muistakaa tama vinkki - jos kukaan suuntaa lattareihin reissaa, ostakaa plug-in -kuulokkeet! Ne on pelastaneet mun elaman. Ne takaa sen etta oikeesti kuulee sen, mita omasta ipodista irtoaa, eika sita suomalaisten kotibileiden volyymilla virtaavaa salsaa / huonojen action-elokiven aania.

Taman hetkinen paikka siis San Agustin, etelassa. Aika ruma kyla, jossa yovyotaan rumassa hotellissa. Hinta silti kohdallaan - mulla on privana kahden hengen huone, 4 euroa yolta. Illalla kaytiin (monikko tulee siita et oon hengannut koko ajan yhden hollantilaisen pojan kanssa) syomassa epamaarainen illallinen, hintaa 1,5 e. En valita. Ollaan muuten hotellin ekat asiakkaat kuukauteen... eh.

Taalla on muinaispatsaita, joita tanaan kaytiin ihmettelemassa, aika mielenkiintoista, muttei mitaan tajuntaarajayttavaa. Vikana magea kanjoni, jossa kiveen hakattu patsas mahtavin nakoaloin.. villeinta taalla on se, etta kukaan ei oikein tieda tasta muinaiskulttuurista mitaan, ja nailla on vaikutteita joka puolelta maailmaa.

Huomenna matka jatkuu taas, kamaista paallystamatonta tieta kuusi tuntia Popayaniin, lahto aamuseiskalta. Popayanin ajattelin tsekata paivassa ja sitten perjantaina taas rientaa jo Ipialesiin, Ecuadorin rajan tuntumaan. Sielta viim. sitten vikat Colombia-ostokset (perinneherkut ja -juomat, anisalkoholia, arequipea... ) ja vikat paivat taas uutta valuuttaa, uusia slangi-ilmaisuja ja uudenlaista elamanmenoa ihmetellen Ecuadorissa.

2010-02-13T02:14:00.002-03:00

Matkalla tulee aina mietittya kaikenlaista, valilla oikeastaan ihan niin etta aivot sauhuaa. Suurin osa ei jaa millaan talteen, osa ehtii paivikseen tai muualle. Yritan muistella tassa viime aikojen pohdintoja.

Suomen laheisyys on muuttanut ajattelua monesta jutusta. Tavallaan fiilistelen montaa asiaa enemman, samalla olen tullut karsimattomaksi. Seitsemaan kuukauteen en ole suuremmin kaivannut suomalaista ruokaa, ruokakauppaluksusta (esim fetajuustoa en ole nahnyt suomen jalkeen), ja niin edelleen - ja yhtakkia kun tietaa etta Suomi on lahella, ei jaksaisi odottaa. Ma haluan rasvatonta maitoa NYT ja irttareita ja oikeeta leipaa ja juustoa joka maistuu juustolta! Haluan myos tuorejuustoja ja kanaa joka on helppo valmistaa ja valmispastoja. Haluan korvatulpat, normaalia huulirasvaa, kauppoja joissa hinnoista ei tarvitse neuvotella.

Satuin lukaisemaan eraan vasta Suomeen palanneen vaihtarin blogia ja oli tosi mielenkiintoista lukea sen havaintoja Suomesta ja ajatuksia kaikkeen uudelleen totuttelemisesta - ja varsinkin siita, miten siihen ei ikina osaa varautua. Tottakai tiedan etta Suomessa kaytetaan turvavoita, busseilla on aikataulut (haven't seen that happening in this continent), vessapaperia ei tarvitse heittaa roskakoriin, hella toimii sahkolla, laukkua ei tarvitse kantaa etupuolella ja ihmiset kattelee poskipusujen sijasta, mutta on eri asia etta se kaikki tulisi multa taas luonnostaan.

Tanaan kahvitilalla lounastaessa jutskattiin hostellikaverin kanssa kans siita, miten "tylsaa" (alkaa ymmartako vaarin) elama on taas kun on takaisin kotona, kun ei tarvitse

1. joka kerta kun ottaa bussin epailla sita, osaako jaada oikeessa paikassa pois (ja odottaa ensin sata vuotta etta "juuri lahdossa oleva bussi" lahtee ja sitten kiertaa puoli kylaa kysellen, haluaisiko joku muuten kyytiin)
2. joka toinen kerta kun syo jotain, miettia, onkohan ruoka kunnollista
3. herattaa kaikkien huomiota ja saada arsyttavia kommentteja - tai vahintaan tuijotusta - ihan jatkuvasti
4. tunkea rahaa rintsikoihin jne piiloon kun lahtee kaduille kavelemaan

..jne.

Kolumbiaa olen pohtinut myos.

Ihmisten kanssa tulee usein kaytya mielenkiintoisia pienia keskusteluja, jotka kertoo paljon. Taksikuski neuvoo etta ei saa ottaa vierailta ruokaa. Kun kavellaan metsassa ja kuuluu liiketta lahelta, kaverin bf heittaa lappana "hei tuol on guerrilla!". Laura mainitsee mageasta kansallispuistosta ja toteaa "mut tuol just on guerrillaa, ni ei sinne enaa voi menna". Hostellityyppi neuvoo kavereita matkustaa rannikolle paivasaikaan, koska joka kuukausi yolla teilla tapahtuu jotain ikavaa. Aamupalalla jutellaan Cartagenan seksiturismista ja naisten yleisista kauneusleikkauksista ja siita, kuinka Medellinissa kaikki kayttaa huumeita.

Siita, kuinka tavallaan vahan aina pelkaa muttei kuitenkaan. Miten taksikuski toteaa, etta eiko olekin harmi, etta tassa maassa on viela niin paljon turvallisuusongelmia.

Valilla katselee ymparilleen ja pohtii, kuinka tata kaikkea ei millaan haluisi menettaa, ja samalla valilla kun tietaa paluun olevan lahella, ei jaksaisi enaa busseja, joissa soitetaan konserttivideoita taysilla, toisia busseja joissa matkustat auki olevan oven suussa kaidetta puristaen, muovituoliravintoloita, hintaneuvotteluja, autoteiden poliisikontrolleja, innokkaita katumyyjia.

Mutta kuten pari paivaa sitten espanjaksi kirjoitin, tiedan etta tanne - ympari lattereita - jaa suuri pala mun sydanta.

------------------

ps. kuten alla hehkutan, Zona Cafetera eli kahvialue on tosi ihanan kaunis ja eilen kavin varjoliitamassa ja se oli parasta ja tanaan ihanalla kahvitilalla. Illalla katottiin talviolympialaisten miljoona tuntia kestaneet avajaiset livena ja kylla, oli kiva ylpeana katsoa sinivalkoisen Suomen sisaanmarssi.

meee likes zona cafetera

2010-02-12T20:32:00.002-03:00

I'm now in Manizales and here around Zona Caferera it's just so beautiful. I mean, basically anywhere around Colombia seems to be beautiful. But here maybe even more. You have the mountains, like everywhere, but here they just happen to be amazingly green and everywhere.

Around Medellin it was almost like this. I did paragliding yesterday (finally!) and it was just amazing, as well as the views. And in the afternoon I took the bus here, and the journey was - again - amazing. You just see villages in the middle of nowhere, in the middle of mountains, with amazing views. And, as you see, amazing seems to be my favourite word today.

Today I woke up peacefully - lately seems like i've had great luck with dormitories or then im just getting used to sleep with noise around - and after a slow breakfast we, a girl I met a the hostel and me, decided to head to a coffee farm.

The views on the way and the farm itself turned out to be really nice. All the flowers, fruits, the hills around, the environment, the tranquility... And now I actually know where coffee comes from! Perfect easy saturday tour was finished with a good and cheap lunch with the stunning views. And! listen up! I did translate the whole tour into english. Thinking about how bad we did traducing back in Chile, this is amazing. Ha.

Tomorrow I'll be heading to Salento, another nice village in the coffee region, and then back to Bogotá before heading to south, to finally catch the flight back from Quito on the 24th.

harto pa contar pero como?

2010-02-11T00:39:00.003-03:00

quisiera contar todo lo que he visto pero no es posible. quisiera contar que no he olvidado a chile y que no lo pienso olvidar. quisiera contar que los recuerdos viven en mi, que los llevo conmigo, bajo de la piel.

quisiera contar que mexico y colombia me han encantado y que me siento muy agradecida de haber poder conocido a estos lados. por haber podido recorrer, aprender, compartir, sonreir, sudar.

Que he estado enferma y que en la costa de Colombia hace demansiado calor. Que me encanta ver las montañas cada día que salgo del hostal. Que me encontré con la Ingerid y la Solveig y que tuvimos un carrete chileno y otro con puros escandinavos (pues yo no soy, pero vecino igual..).

Que a veces es fome viajar sola, aunque igual disfruto de poder estar sola. Que he conocido a mucha gente muy simpatica. Que a veces me cansa ir conociendo a la gente, porque las amistades asi duran solo un día o dos, y prefiero estar sola. Que a veces uno comparte con gente de tan buena onda que olvida de que en verdad ni les conoce.

Que hoy compré mis pasajes a Finlandia y que a veces me siento muy feliz de saber que pronto ya estaré alla y en otros momentos tengo miedo de como todo va a ser, como voy a acostumbrarme, como mis queridos me reciben. Que a veces no quiero volver, para nada.. Que a veces ya quisiera estar alla, comer los dulces, ir a sauna, hacer fiestas tranquilas con los amigos de toda la vida.

Que anteanoche podía hablar chilenooo y al recibir los comentarios de siempre "habla como una chilena!" me pusé contenta; no he olvidado lo todo, aunque he tenido que modificar mi forma de hablar pa que me entiendan por estos lados también.

Que también extraño Chile y muchas veces ha sido mucho mas en mi mente que Finlandia.

Que México es increible, que había tantas cosas para ver y sentir que nunca pensé que podria ser asi. Que tambien voy enamorando con Colombia.

Que a veces lo entiendo bien claro. Este año va a ser algo que nunca voy a olvidar.

Que muchas veces deseo que no sera mi ultima vez por estos lados. Que quiero creer que vaya a volver, que todavia pueda recorrer mucho, que todo no termine ahora.

lisaa vuoria ja metropolin tuntumaa

2010-02-09T23:05:00.002-03:00

Medellin on ollut tahan mennessa tosi jees. Saavuin eilen aamulla, tapasin - sattumalta - pari norjalaista kaveria jotka tunnen Chilesta, ja vietettiin paiva yhdessa. Kierreltiin keskustaa, noustiin ns. cable car -metrolla ylos katselee maisemia ja fiilistelee tavallisen kansan asuinaluetta, jossa oli rento tunnelma. Lapsille oltiin nahtavyys ja kun satuttiin kavelemaan koulun ohi, yhtakkia jotain 40 lasta oli meidan kimpussa ja vietettiin sitten pitka tovi selitellen niille meidan maista, englannin kielesta ja kaikesta mista niilla nyt riitti kysyttavaa. Hauskaa olla nahtavyys.

Illalla taas Crepes & Woffles - Kolumbian ihana "hienompi" ravintola, joka palkkaa vaan yksinhuoltajaaiteja, hieman ostoskeskuskiertelya ja rento ilta hostellilla. Oltiin muka menossa ulos, mutta tavattiin lauma chilelaisia ja jaatiin hengaa niiden kanssa yomyohaan. Oli ihana taas puhua chilelaisittain, vaikka en melkein enaa osaa. Kylla se hetkessa sielta taas tuli, samoin kuin kaikki Santiago-asiat, joiden muistamista joudun nykyaan usein jo vahan pinnistella - niin hurjalta ja surulliselta kuin se tuntuukin.

Medellin on tosi kiva jotenkin. Tavallinen iso kaupunki, mutta taalla voisin vaikka asua. On puistoja ja metro (joka tuntuu enemman paikallisjunalta) ja kaikenlaista perustekemista. Suuri turistikaupunki tama ei ole, ehka juuri siksi taalla myos viihdynkin. Saakin on aika lailla sita mita luvattiin, eli ikuista kevatta. Mita nyt eilen saapuessa jo aamukymmenelta oli 28 astetta..

Tanaan raahauduin "laheiseen" pikkukylaan joka on kuin paikallinen punkaharju: loputonta vesistoa, vihreytta, takana vuoret ja valtava (meteoriitti?)kivi jonka paalta maisemat oli aika hulppeat.

Haluaisin muistaa kirjoitella myos yhteiskuntahavaintoja. Tuunatuista busseista. Huumeista. Kaikkialla olevista armeijan tiekontrolleista. Ihanista ihmisista. Kuumista costeñoista. Hedelmavuoresta ja osaa maata kaytannossa suuresti kontrolloivasta guerrilla-liikkeesta. Ehka viela.

Oon pohtinut myos sita, missa vaiheessa se rakkaus Kolumbiaan alkoi syntya. Joka maan kohdalla prosessi on erilainen, ja harvaan maahan saapuessa oon heti ollut mitenkaan erityisesti innoissani. Meksikossakin meni melkein jopa aika pitkaan ennen kuin se maa vei mun sydamen, se tapahtui vasta kuin nain sen kaiken monipuolisuuden mita se maa katkee sisaansa. Kolumbia-rakkaus alkoi ehka jossain Tayrona-kansallispuiston kohdalla ja alkaa vahvistua mita enemman tata maata nakee. Mita enemman nakee hymyilevia lapsia, vuorisia vihreita laaksoja ja mielenkiintoisia kaupunkeja.

Lattareihin jaa iso pala mun sydanta.

Niita paivia jolloin tekisi mieli lyoda vaan kaikkia miehia

2010-02-06T15:59:00.001-03:00

..ja naita paivia on taalla rannikolla ollut aika kiitettavasti. Ah. Toivottavasti Medellin jonne huomenyona suunta (ihana 12 h bussimatka, millonkohan naita oppisi rakastamaan?) ois rauhallisempi, se on kuitenkin taas melkein vuoristossa ja siella on kuulemma maan kauneimmat naiset, ehka ne miehet ei sit jaksa kiusata gringoja niin paljoa.

Cartagenaa takana jo nelja paivaa, mutta kaksi ekaa meni kaytannossa sangyn pohjalla ja nama jalkimmaisetkin olen pyrkinyt ottamaan - jo hiostavan helteen takia - rauhallisesti. Tayronassa nahtavasti pyorii joku popo koska kaikki tuntee ihmisia jotka sielta palattuaan on karsineet samasta: vatsaongelmat ja kuumetta. Hostellin ilmastointi auttoi ehka vahan karsimista, mutta silti oon onnellinen etta se on jo ohi! Dormissa sairastaminen ei muutenkaan oo siisteinta, vaikka kaikilta saa kyl sympatiat koska kaikki tietaa kokemuksella mika meininki.

Cartagena on oikein sopo kaupunki: eloisa, taynna metelia - kuten nahtavasti koko rannikko. Taalla erona on vaan se, etta kaikkialla virtaa turistilaumoja. Jenkkielakelaisia joilla on nimilaput kaulassa suurina virtoina. Taman seurauksena kaikkialla virtaa myos hauskoja katumyyjia, jotka on tosi vakuuttuneita siita etta juuri sina haluat kauniin laukun, haarukan, kaulakorun, whatever. Argh. Lisaksi jokainen maailman ihminen yrittaa puhua mulle englantia vaikkei oikeesti osaa ja kaikki ne ihanat miehet joita haluisin lyoda on opetelleet oikein hehkeita imartelulauseita englanniksi. Tupla-argh.

Muuten taalla on kauniita taloja, kirkkoja ja linnoituksia. Santa Marta, se kaupunki missa viimeksi olin, on ensimmainen "uuden maailman" kaupunki, eli ensimmainen espanjalaisten valloittajien perustama paikka. Cartagenasta muodostui taas ekan maailman eka varsinainen keskus, joten taalla riittaa espanjalaisvaikutteita ja juuri noita linnoituksia kaiken puolustamiseen.

Viime paivina oon pakon edessa joutunut jarkkailee suomijuttui ihan riittamiin, ma-ti yritan ostaa lennon, hauskana lisana kun on se etta se on Aviancan ja niiden "paikalliset hinnat" toimii vain toimistoissa eli taman neidin pitaa raahata 130 000 pesoa kateisena. Mut eikohan siitakin selvia hengissa. Katsotaan. (: Ja tama siis tarkottaisi etta kolmen viikon paasta mua nakyisi siella pohjolassa, viimeistaan. ja se on pian!

nyt jotain herkullista pastajuttuu suuhun mars.

3 tosiasiaa

2010-02-02T21:30:00.002-03:00

1. usein parhaat maisemat nakee busseista.

2. niista ei saa otettua ollenkaan kuvia tai jos saa, huonoja.

3. ne pitaa vaan kovasti yrittaa tallentaa mielten pohjukoihin, ottaa mentaalisia valokuvia.

---

Viime paivat meni Tayronassa nauttien paikan kauniudesta, viidakon aanista, riippumattounista ja karibian meren villeista aalloista. Ahdisti palata kaupunkiin, mutta hostellin ilmaisen oluen ja uima-altaaseen pulahtamisen kautta selvisin jatkamaan elamaa.

Tayrona on viidakkoa yhdistettyna rantaan ja siella naytti talta: (kuva taalta)

love love love.

p.s. oon ryhtynyt sosiaaliseksi kans, tavannut paljon kivoja ihmisia, puhunut vuorotellen espanjaa ja englantia, nauttinut myos yksinaisyydesta ja rauhasta. ja hikoillut. oi kylla.

Koiranpennuista, palmuista ja rakoista

2010-01-29T19:12:00.002-03:00

Keskiviikkoaamuna meidat heratti puhelu. Lauran perheen uusi koiranpentu oli kadonnut yolla, ja Lauran aiti pyyti meita etsimaan sita. Niin lahdettiin ajelemaan autolla ympari kylia yokkarit paalla (laiskuus..) ja kyseltiin kaikilta. Ei mitaan. Palattiin aamupalalle hiljaisissa tunnelmissa, koska tuntui jo ihan epatodennakoiselta etta Greta loytyisi. Liian helppoa etta joku olisi sen kadulta napannut mukaansa, rotukoira ja kaikkea.

Greta ihme kylla loytyikin, niin kaukaa etta ihan kummallista. Pari arsyttavaa flirtti-pikkupoikaa tiesi sen sijainnin ja tuli kertomaan. Ilo kumuloitui viela kun Lauran vanhemmat kavi samana paivana ostamassa niille toisen koiranpennun, etta Gretan ei tarvitse olla yksin (kaksi vanhuskoiraa ei oo hirmu aktiivisii frendei sille) ja kun illalla palattiin, siella oli pienenpieni Kafka. Kafka on paras. Kun Kafkan ottaa syliin, se rauhottuu kokonaan. Se nuolee sun varpaat eika millaan paastaisi sua lahtemaan.

Keskiviikkona kaytiin myos kiertelee Bogotáa busseilla. Bogotassa on metron kaltainen bussisysteemi, joka pysahtyy harvoin ja vain umpinaisille asemille. Kaytiin siis katselemassa vahan myos etelabogotaa, jonne ei opaskirjan ja kaikkien muiden mukaan ole mitaan menemista ilman suuria syita. Ei se niin kamalalta vaikuttanut kylla, mutta myonnan, etta mun silmat ei ole ehka niin bogotalaistuneet etta osaisin aina arvioida tallaisia juttuja. Oli silti kiva nahda erilaisia kulmia.

Eilen lensin Bogotasta Santa Martaan. Matkan ensimmainen vaikea osuus oli selvita Lauran kotoa lentokentalle. Laura heitti mut bussilla Chian keskustaan. Sielta otin bussin Transmilenion pohjoisasemalle. Sielta bussin toiseen paikkaan. Sielta Lauran bf haki mut autolla. Mentiin sen kotiin, tehtiin evaat ja otettiin bussi lentokentalle. Operaatioon kaytetty aika: 2-3 tuntia.

Lento lahti tunnin myohassa ja kesti kokonaisuudessaan tunnin. Jos kukaan ikina matkustaa nailla kulmilla, suosittelen tsekkaa Aires-lentoyhtion lennot. Itse maksoin hieman yli 30 e tuosta lennosta, bussimatka olisi ollut puolet halvempi mutta 18 h pitka. Itse koneen laskeutuminen oli myos elamys: lentokentta on ihan ihan kiinni meressa, ja tuntui kuin laskeuduttaisiin veteen. Yhtakkia nakyi kuitenkin maata, pyorat otti kiinni kiitorataan ja kovassa tuulessa huojuvia palmuja oli kaikkialla. Lentokoneesta laskeuduttaessa oli pidettava ihan kasituesta kiinni, kun tuuli oli niin voimakas.

Viime yon nukuin ihmekamahostellissa, jossa mun huoneen ovi esim avautu kolme kertaa itestaan :D se on ihan jees just vaikka kun oot pukeutumassa. Tanaan vaihdoin hostellia ja tama nykyinen on tosi jees. Uima-allas, paljon ihmisia ja tilaa. Sosiaaliseksi en silti viela ole ryhtynyt.

Santa Martassa ei voi erehtya siita missa maanosassa on. Tama on niin lattaristereotypian mukainen taas kun vain voi olla. Bogotalaiset naureskelee aina rannikkolaisille, naa on niin erilaisia. Taalla on jatkuva meteli, liikennetungos, kadut taynna kojuja, ihmiset tummia, likaista, varikasta. Kavin ihmemegaostarilla joka oli autio, ja ihana buseta (pakettiautobusseja) toi mut takaisin reittia, joka ajoi barrion lapi, jossa kaikki tiet oli paallystamattomia, talot nousi kaktusten seassa kukkuloita ylos ja poly lensi. Huomiotakin taalla riittaa, kaipaan lattariseuraa joka aina saa kaikki alykkaat miehet kaduilla pitamaan suunsa kiinni.

Muuten Santa Marta ei ole erityinen, rantojakin nahneena patka hiekkaa ei savayta. Huomiseksi siirryn siis kylaan ja sielta luonnonpuistoon su, nailla nakymin couchsurfing-seurassa, joka olisi mahtavaa.

Nyt mun ilmainen tervetuloa hostelliin -olut loppui ja siirryn tasta. Chau.

Sadetta, vuoria, aurinkoa, Suomen kesaa

2010-01-26T22:59:00.007-03:00

Bogotássa kaikki kunnossa. Siita kun saavuin on jo reilu viikko, aika on mennyt kuin lentaen. Alan ymmartaa tata kaupunkia, historian paakuviot on selvilla, nuorten ihana slangi jo aika hallussa ja alan jo kayttaa paikallisia modismeja; on aina helpompaa mukautua muutaman sanan verran itse. Silti jokainen mulle chile-modismi joka toimii taalla saa aikaan hymyn. Lauran poikkis vaatimalla vaati etta heratan sen sunnuntaina kiroillen, ja mun "weones culiaos" sai aika kovat naurut aikaan (chilekiroilu onkin ehka ainoaa johon suostun).

Torstaina kaytiin sopossa kylassa ja niiden mageessa suolakaivoksessa; oltiin varmaan ainoat turistit koko paikassa. Sain myos nauttia Kolumbian ihanasta Crepes & Wofflesista ja irttareista ñam.

Perjantaista sunnuntaihin oltiin taas Lauran ja sen poikaystavan kanssa Villa del Leyva -nimisessa kylassa. Telttailtiin hostellin pihalla, nautittiin kauniin kylan rauhasta, luonnosta, vesiputouksista, itsetehdyista herkullisista drinkeista ja riippumatoissa loikoilusta. Oli tosi kiva ja rento viikonloppu, venezuela ja ryhmadynaamisuus -lappaa, purkkiruokaa ja aurinkoa.

Eilen oltiin vaan kuolleita, ja suurinta mita tehtiin, oli se etta raahauduttiin kylalle syo empanadoita ja jaateloa. Iltapaivalla myos sain ihan parhaat jalka- ja kasihoidot - ekaa kertaa elamassani - Lauran kotisohvalla ja nyt on kaikki kynnet kauniin tummanpunaiset. Ehka naisellisinta mita oon tehnyt viimeisen kuukauden aikana, ja maksoi yhteensa mulle noin 7 euroa. Lauran aiti kommentoikin illalla "naa on naita pikkuluxuksia, joita Kolumbiassa elaessa voi itselleen suoda.."

Tanaan tehtiin taas jotain ihan hullua ja herattiin viidelta, reilun kolmen tunnin unien jalkeen. Taalla nimittain yleensa yliopisto alkaa seitsemalta aamulla (! kuvitelkaa !) ja lahdettiin Lauran veljen kyydissa kaupunkiin, sinne kun muuten paasee vain kolmea bussia kayttaen, ja matka kestaa 1,5 tuntia. Raahauduttiin siis puolikuolleina aamiaiselle yliopistokortteliin (kolumbialaisittain, soin arepan eli maissiletun ja sipulitomaattimunakasta). Myohemmin noustiin hissilla (kavellen ei saa menna, liian vaarallista) Bogotán parhaalle nakoalapaikalle katselemaan aaretonta kaupunkia. Viela kuuluisa Museo del Oro (kultamuseo), Kansallismuseo, hyva lounas, Juan Valdez-kahvit (Kolumbian Starbucks), kavelya ympariinsa, oluet, ja raahautuminen viimein kotiin illallistamaan.

Kolumbialaiset on osoittautunut aika huipputyypeiksi, naa aina yllattaa mut kohteliaisuudellaan ja ystavallisyydellaan. Ja tan maan ruoka ja tama aareton maara uusia hedelmia! Ihan parasta.
Muuten tassa maassa eniten on vaikuttanut tahan mennessa vuorimaisemat, erityisesti Villa del Leyvassa. Turvallisuusjutut hammentaa vahan viela, koska kaupunki nayttaa melkein Santiagolta, mutta on kuitenkin ihan eri juttunsa. Onneksi on ollut paikallista seuraa ja kaiken jo nahdyn ja koetun kautta osaan kayttaytya aika turvallisesti. Tanaan juuri lounastettaessa katsottiin ikkunasta kun joku yksin pyoriva blondi turisti piti arvotavaroitaan repussa selassa (ala ikina tee lattareissa plz) ja otti taksin kadulta (tallaisissa maissa taksi on oikeastaan aina soitettava, ainakin jos olet ulkomaalainen turisti). Ei, ei, ei nain.

Kohta pitaa liikkua eteenpain koska oon kuitenkin Bogotassa ollut kohta jo ikuisuuden, ja tanne viela palaan ainakin viikonlopuksi. Rannikko siis kutsuu - pian - ja sita kautta vaihdan taman pitkat housut ja neuletakki -elaman taas sortseihin ja palmuihin hetkeksi. Suomilennonkin lupaan ostaa kohta.

Ma jopa ryhdistaydyn ja koska juuri latasin kuvani taas Lauran koneelle, heitan niista tanne muutaman:

the view to Bogotá from Montserrate

the lovely Villa del Leyva -village

some waterfalls close to the village

the village

Nemocon salt mine

Nemocon

Bogotá, the change of the guardian

traditional soup ñam ñam ñam

the most famous beer (:

Bogotá old centre

the famous gold museum of Bogotá

Moi.

2010-01-20T23:29:00.002-03:00

Uusi maa, uusi maanosa, uusi valuutta, uusi slangi, uudet normit.

Maanantai-iltana saavuin siis taas arsyttavan pitkien lentojen jalkeen Bogotaan, Kolumbiaan.

Florida tuntuu jo niin kaukaiselta, etta siita on vaikea kertoa. Sunnuntain seikkailin Miamissa, Miami Beachilla (oma kaupunkinsa), South Beachilla jne. Kastuin niin lapimaraksi ettei mitaan rajaa ja ihmettelin autiutta ja luksusmaailmaa. Miami ei ole mikaan ihmeellinen paikka, se taytyy sanoa, mutta paivan ihmettelyksi jopa hauska. Keskusta on ihan autio ja taynna korkeita taloja, joiden valissa surffaa vuoristoratamainen metromover-juna. Kauppoja ja ihmisia on vaikea loytaa. Miami Beach on inhimillisempi, melkein sopo. Ranta ei Meksikossa oleskelun jalkeen nayttanyt maineensa veroiselta, mutta kaikenlaista menomestaa ja luksushotelleja riittaa vaikka muille jakaa. Selvisin jopa megaostarille ja Urban Outfittersin alet jne tuli hyodynnettya.

Amerikkalaiset huvitti mua monesti kaytoksellaan, ja oli hauska vaan huomioida sita yhteiskuntaa nain lyhyesti. Oon lattareissa tottunut kerjalaisiin jne, mutta tuon siisteyden keskella se kaikki pisti silmiin ihan eri lailla. Lentokentalla taas yksi nainen tuli juttelemaan mun kanssa vain juorutakseen siita, mita outouksia mun edella ollut mies oli puhunut puhelimessa.

Taalla Bogotassa oon ollut nyt kaksi paivaa. Lauralla on ihana talo Bogotan "lahella"; lahin lehma on 50 metrin paassa ja nailla on reilun 1000 leffan kokoelma. Eilen kaytiin lahikylassa ja meidan omassa kylassa Lauran, sen poikaystavan ja toisen kaverin kanssa. Kierreltiin, kaytiin kivassa kahvilassa. illalla kokattiin perinnejuttuja ja katsottiin leffa. Tanaan oltiin taas keskustassa, kierreltiin vanhaa keskustaa, kaytiin parissa museossa, kirkossa, nahtiin prisidentinlinnan vahdinvaihto (pienet seremoniat), syotiin lisaa kivoja perinnejuttuja ja tietysti kaytettiin vaan sikana aikaa busseissa istumiseen - 8 miljoonan ihmisen kaupunki, ja tama on viela oma kylansa.

Yllattavan vahan erilaiselta kaikki on tuntunut tahan mennessa. Uusia sanoja ja ruokia on tietysti kaikkialla, maisematkin hieman erilaiset kuin olen tahan mennessa nahnyt, ja kylla Bogota vaatii ihan eri varovaisuutta kuin vaikka mun Santiago, mutta silti.. helppo taalla on olla kotonaan. Kolumbialaiset tuntuu hirmu kohteliailta Chilen jalkeen, vaikkakin paljon rennoimmilta kuin mita muualla usein puhutaan (aina saa sellaisen kuvan etta taalla vaan teititellaan, mutta ei nayta silta yhtaan, painvastoin). Mua tuijotetaan taas ihan kiitettavasti, onneksi on sentaan paikallista seuraa.

Viikonlopuksi on suunnitelmissa haipya maaseudulle telttailemaan. Yritan taas paivitella, musta on tulossa ihan huono. :D

Greetings from West Palm Beach, Florida!

2010-01-16T22:46:00.002-03:00

Lonely Planet writes about Miami like this:

"Here’s how it works: cruise down I-95 from the northeast corridor and at some point, near Richmond, you cross the invisible line separating the North from the South. Now go further, all the way to America’s tip. Somewhere around Orlando, you crossed another line, separating the rest of Florida from reality. Here in Miami, the Everglades and the Keys, things are a little Alice in Sweaty Wonderland. It’s the weather, y’know; all the humidity and hurricanes drive everyone a little crazy. And the alligators. And the mosquitoes, goddamn them. And the people, of course."

:D

Meksiko saatiin kunnialla kokoon: vikat paivat Tulumissa rannalla hengaillen meidan Suomi-Kanada-Argentina-Kolumbia -porukalla. Pyorailtiin mageilla ilmaisilla pyorilla ympari kylia. Naureskeltiin meidan laiskalle hostellille. Ihmeteltiin hitaasti lampevaa saata ja paleltiin rannalla paivalla ja yolla. Yhtena iltana karattiin jopa Playa del Carmenin turistimaailmaan ihmettelemaan ja pyorimaan mukavuusmaailmassa.

Vikana paivana Cancuniin, ryntailya ees taas, vikaa kertaa kunnon meksikosafkaa meidan psykedeelisella aukiolla. Yolla karkasin tapaamaan Cancuniin juuri saapunutta meksikotuttua Alainia tapaamaan, lopulta paadyin Couchsurfing-meetingiin 10 meksikolaisen kanssa ja hetkeksi jonnekin kattobaariin. Nukuin 2h, ja lahdettiin jo iloisesti kentalle.

Nykyinen sijainti siis West Palm Beach. On ollut mielenkiintoista ja hauskaa. Jo matkalla lentokentalta tanne olin vaan ihan turisti, ihmettelin ihmisia ja paikkoja ja kyltteja. Tuntuu kuin elaisi elokuvassa - ei niin etta taalla olisi niin ihmeellista, mutta kun kaikkea tallaista on vaan nahnyt elokuvissa. Samalla tuntuu kuin oisin ikuisessa Las Condesissa (Santiagon hienostokaupunginosa), kaikki nayttaa samalta.

West Palm Beach alkaa olla koettu. Kompakti avenuekeskusta taynna pienia putiikkeja. Tanaan hurautettiin autolla (ainoa liikkumisvaline) jopa Palm Beachin saarelle (oma kaupunki), hullu rikkaiden maailma ja ranta ja hienot aallot. Iltapaivalla kaytiin mageessa taidetapahtumassa jossa oli modernia taidetta vaikka muille jakaa (ja meilla ilmaiset sisaanpaasyt, tadaa). Tanayona tassa kadulla on joku supermegarockkonsertti. Eh.

En osaa kuvailla oikein milta kaikki nayttaa tai milta taalla tuntuu olla. On huvittavaa kun ihmiset puhuu englantia, ja musta tuntuu etten osaa kayttaytya, Meksikossakin olin paljon kotoisemmin. On huvittavaa kun kaikki joskus kuultu nayttaytyy totena. On myos outoa ymmartaa etten oikeastaan nayta niin ulkomaalaiselta, vaikka silta tuntuu kylla. Ihanaa paasta kohta Kolumbiaan! :D Vaikka oon tosi iloinen etta oon saanut kokea tankin.

Jenkkishokkia jarruttaa se etta couchsurfaan kolumbialaisen tyton ja sen aidin luona ja kaikki on siis ainakin puoliksi kolumbialaista ja kielena espanja. Se on jees. Ja on ihanaa olla tavallisessa, siistissa kodissa hostellidormielaman jalkeen. Vessa toimii ja nain. :D

Huomenna karkaan aamujunalla Miamiin, South Beachille jne ihmettelemaan sita maailmaa, ja maanantaina suunta onkin jo sitten Bogotaan.

Tsau. (:

Sol, playa y...

2010-01-12T12:58:00.002-03:00

Takaisin rantaelamassa. Ekana paivana kun raahauduttiin rannalle paleltiin niin paljon etta piti lahtea pois, mutta eilen oli jo parempi; mentiin Ainon & Brunon kaa Akumaliin, joka on magee biitsi jossa on vaan koralleja, kilpikonnia ja kaloja, ja sinne vaan paasee vapaasti snorklaamaan. Kilpikonnat oli niin sopoja, ja kalat, rauskut jne ihania, paitsi pari isoa oli jo liian pelottavia eh. Ja korallit itsessaan oli jo tosi jees. Tuntui kun sukeltaisi luontodokkarissa, se oli tosi jees. Vaikka taalla korallit on tietty paljon vaatimattomampia kun monessa maailman paikassa, kylla ne mulle riitti.

Illalla paatettiin menna rannalle viela kavellen. Se oli siistia ja hurjaa, pimeys hiekkatiella oli ihan totaalinen ja taivas niin taynna tahtia kuin harvoin nakee. Rannalla ei nahty melkein ketaan, oli vaan humiseva meri, pimeys, kaukaiset Cozumelin saaren valot ja pari Coronaa. Tahtia jaksoi tuijottaa aika pitkaan.

Nyt suunnataan taas rannalle, joten katoan tasta. Tanaan on jo tiistai, torstaina lahdetaan kohti Cancunia ja perjantaina kukin lentaa teillensa, mina siis Miamiin (tai Fort Laurandaleen) ja sielta West Palm Beachille muutamaksi yoksi ennen Bogotaan suuntaamista. Meksiko on melkein haikea jattaa nain "kesken" (=paljon lisaa koluttavaa olisi), samalla ihana paasta Kolumbiaan.

Tulum

2010-01-11T12:26:00.001-03:00

So, we survived the 16 hours busdrive (which lacks in quality and is more expensive than in Chile. They make a stop in every somewhat city the bus passes by, put on the lights and music and waite like 20 min - and during the nighttime its not that lovely) and we're back to the coast.

The weather is chilly, nothing like it was when I was here the last time, and seems like it might even get back to that before we go. We'll see.. Anyway the beach is nice and there are things to do. The hostel is a big mess but at least there are some nice ppl, and from the beach we found an other of my cancun-friends so we got nice company to hang out with again.

Yesterday I realized that I've been to México for 3 weeks already. Time goes so fast. 3 weeks here, 3 weeks away from Chile, 3 weeks closer to go home (someday).

Life's good, anyway.

Tanaan

2010-01-08T00:54:00.002-03:00

Kaytiin Zapatista-kylassa ja juteltiin niiden kaa ja niilla oli vaan silmat nakyvilla. Sit kaytiin perinteisessa Maya-kylassa missa ne sekottaa katolisuutta niiden perinteisiin; kirkko oli taynna, oikeasti taynna kynttiloita, ilman penkkeja, ja ne parantaa ihmisia kananmunien ja kanojen uhraamisen avulla.

Valissa matkustettiin auton takalavalla seisten ja kaikki puhui intiaanikielia ja radiokin oli sellaisella, ymmarsin kolme sanaa puolen tunnin aikana.

Chiapas on aika jees. :D

Viidakosta ylamaille

2010-01-06T01:39:00.001-03:00

Taalla palellaan.

Palenquessa oli pikkukaupungin tuntua, kumpuilevaa viidakkoa, metsassa asumista, vesiputouksia, paljon sadetta (yllari) ja hienot rauniot.

Tanaan matkattiin San Cristobal de las Casasiin, jossa on KYLMA, mutta muuten vaikuttaa mahtavalta paikalta; kaytiin kattoo Zapatistas-dokkari ja huomenna lisaa kaupunkia, lahikyliin on myos pakko matkata.

Nakee niin paljon sellaista mita ei halua unohtaa. Meksiko on oikeastaan yllattanyt mut monella lailla.

Mahtavaa olla Chiapaksessa, mahtavaa silti joskus myos palata viela rannoille.

Hyvaa yota. (:

p.s. korkeus tuntuu taas, vaikka ollaan vaan 2000 + metrissa. Huomenna varmaan jo jarkevampi olo.

Greetings from Campeche

2010-01-02T23:53:00.002-03:00

As I never seem to be able to write anything in Spanish, I'll write in English, guess most people will undestand anyway.

First - Happy New Year to all!

A quick summary: The week with my parents was really relaxed and great. We swam and sunbathed a lot, as well ate way too much (what can you do when you have tables full of free and great food?) - to say, just enjoyed the easy life and the great sea and beach we had just around the corner. Playa del Carmen is not really my fave location, but for a week it was fine. We also went to the ruins of Coba and Tulum and visited one cenote (kind of natural wells, an especiality of Yucatan), all great places. The weather was also more or less perfect, I just love this winter they have got here.

Then they left and I was left alone. Luckily I met some nice guys at the hostel so I had people to hang out with in Cancun. Those days were more or less relax, beach, shopping, walking around. I never though those three days could have gone that fast, in fact!

Then came Aino, we spend an afternoon in the beach, had some tacos and gringas and headed to Merida, where we stayed two nights. The 1st day we walked around the city and as it was new years eve, had a nice, relaxed barbaque at the hostel with about 10 people and the lovely couple who owned the place. We also had a piñata, which was great, I never though that it really would be so difficult - and so much fun! - to break one. I laughed more than for some weeks at least. (: And seeing some fireworks made it feel at least a bit like a normal new years eve. The heat and endless sunshine was something that made it a bit more difficult to understand that it really was 31st of December. We stayed outside talking with some swedes until 3 am and all I was wearing was a miniskirt and a top. Not bad.

On 1st we got up early, after some five hours sleep, and headed to Chitzen Itza. It was quite great, and even better with a guide, as you got so much information about all the stuff you saw.
On the way back we also visited a cenote, this one very different from the one I had seen before, but really beutiful as well.

Yesterday night we arrived to Campeche and today we've been hanging around the city. It's amazingly beatiful here, the historical centre is full of small, colourful, well restored houses, and has a wall around, as we're at the coast and there used to be some pirates. The plaza is lovely and we've tried almost all the food they sell there (:

Tonight we're taking the bus to Palenque. Hope to be able to write something soon again, to not let this blog totally die!

Besos, pusuja, kisses.

24 minuuttia

2009-12-29T22:08:00.002-03:00

..ja bussi vie mua kohti Ainoa, tai konkreettisemmin lentokenttaa.

Heitin kavelylenkin asken keskustan sille puolelle mita en viela tuntenut, ja oli niin hauskaa, kun tietaen Ainon olevan taalla ihan kohta, naan kaiken vahan toisin silmin: katukeittiot, "likaiset" kadut, kaiuttimista kaikuvan salsan, ihme rattimarkkinat kaikkialla.

Onhan Meksiko mullekin vieras, mutta vain puolittain. Chile on toinen maailma, ja itse asiassa tosi kaukana taalta, mutta kylla huomaa samassa ulottuvuudessa viela olevansa. On ihanaa saada tutustua Meksikoon, turistinakokulma on kuitenkin eri juttu kuin se etta asuin Chilessa. Taalla ei tarte yrittaa ymmartaa, voi vain havainnoida ja ihmetella. Katsella kun lapset ajaa sahkoautoilla ympyraa, nauraa kaikkialla myytaville "nain parannat elamaasi"-kirjoille ja nauttia herkullisesta ruuasta.

Tanaan on semisti kaivannut mun Costa Rica & Canada -seuralaisia, koska niiden seurassa ei tarte kuunnella miesten huutelua. Lisaksi latinoiden kaa liikkuessa on kiva ku kuitenkin puhun espanjaa ni sit esim eilen yksi meksikolainen kysyi "niin ootko sakin Costa Ricasta?" ..mun sisainen "blaa en osaa espanjaa tarpeeks hyvin" kutistuu joka kommentilta aina vahan.

Nyt ryntaan bussiiin ja vaihdan aivot taas espanjasta suomeen!

Cancún cancún

2009-12-28T21:16:00.003-03:00

Playa del Carmen on vaihtunut Cancuniin. Eilen lahti aiti ja iska, nyyh. Toivuin siita kiertelemalla kaupunkia hikoillen ja pyorimassa loisto-ostarilla. Sitten palasin mun villiin hippihostelliin, ja mun dormissa oli sisalla kaksi poikaa. Ruvettiin juttelee ja sit paatettiin lahtee syomaan. Loppuillan olinkin sitten niiden kanssa ja tanaan koko paivan. Mun pelastus hostellin gringomaailmasta, ne on lahes ainoot nimittain ketka puhuu espanjaa ja mukavia molemamt. Ma vaihdoin hostellia koska tuolla ei ollut enaa tilaa, mut oon ihan naapurissa, ni mennaan illal kans syomaan. Mun hostelli on viela kivalla aukiolla joka on aina iltaisin taynna ihmisia ja ruokakioskeja ja lasten leikkijuttui. Kaytiin eilen syomassa outoja asiota ja tacoja ja churroja siella. Tanaan taas tarkoituksena.

Saa tuntuu yhtakkia paljon kuumemmalta kun ei oo ilmastointia 24/7. Paita liimautuu selkaan jatkuvasti ja mun hiuksien leikkauksesta ei oo mitaan iloa kun ne on porrot ja temppuilevat koko ajan. Mut taa on viela sopivan hauskan jannaa, niin ei haittaa. Ja hostellitkin laittaa ilmastoinnin paalle oisin.

Tanaan seikkailin rannalla poikien kaa koko paivan, kaveltiin jotain 10 kilsaa! Mut oli kaunista ja outoja paikkoja ja juotiin olutta tabascolla oudossa kalliorannassa missa oli pelkkia meksikolaisia vaik se oli hotellialueella(=gringomaailmassa). Tuuli koko ajan, eika ollut edes kuuma.

Huomenna hoidan kaytannon juttui, jarjestan kuvii ja kirjottelen viestei ja meen viela ostoksille - ja kahdeksalta saapuu Aino, ihan parasta! Keskiviikkona liikutaan jo Méridaan, missa ollaan uuden vuoden yli. Siita eteenpain ei viela suunnitelmia, mutta eikohan niita aina synny matkalla!

Musta on tulossa ihan surkee bloggari ku suollan vaan ajatusvirtaa nain, mutta kestakaa. :D pusui!

Sol, playa y en la arena vamo´ya..

2009-12-26T00:59:00.002-03:00

En ikinä uskonut että mun perheestä olisi näin kokopäiväiseen rantalomailuun. Yleensä meidän aktiviteetit koostuu uimisesta, auringonotosta ja syömisestä. Aika monipuolista, eikö!

Hotellin safkat on aika tasokkaita, vaikkakin suuret ihmismäärät ja buffee-tarjonnat aina tietysti laskee tasoa. Drinkit tosin on ihan surkeita, en oo ikinä maistanut niin huonoja cocktaileja kuin täällä! Mutta on paljon muuta joka lämmittää sydäntä: aamuiset tuoreet mehut (erityisesti leche con platano!), churrot, meksikosafkat, pebre, ... Jouluaterialla oli esim. ilmakuivattua kinkkua, sushia ja churroja. Ja jääveistoksia ja hedelmäseinä.. tuoreita hedelmiä on aina ja kaikkialla. Se on ñam.

Karibian rannat on maineensa veroisia. Lähes joka päivä on ollut punaisen lipun aallot, ja ne parhaimmillaan heittelee ihan ympäri ämpäri ja sitten on uikkarit puoliksi päällä ja hiekkaa joka paikassa. Mut se on ihan parasta. Myös valkoinen hiekka, palmut, turkoosi meri ja ilmaiset juomat ja rantaviivalla sijaitseva ravintola on ihan jees. Ranta on siis "hotellin oma", joka tarkoittaa sitä että siellä on mun makuun ihan liikaa porukkaa. Tänään vaellettiin pätkälle joka ei ollut minkään hotellin tuolien kansoittama ja oli ihana olla vaan rauhassa ilman vesiskoottereita, miljoonaa aurinkotuolia ja kiljuvia lapsia.

Playa del Carmenissa ei ole suuremmin tutustuttavaa, mutta tiistaina karattiin Coban ja Tulumin Maya-raunioille ja matkalla käytiin myös eräällä Cenotella, alueelle tyypillisellä luonnonkaivolla. Käymisen arvoisia kaikki: Coban rauniot on keskellä viidakkoa ja siellä saa ajella kämäisillä polkupyörillä ympäriinsä; Tulum on taas avara ja rannikolla ja oikeasti kaunis. Cenote taas oli muuten vaan ihana: vedenalaisia tippukiviluolia, kirkasta vettä ja kaloja. Snorklasin ekaa kertaa miljoonaan vuoteen (suurella menestyksellä..) enkä olisi halunnut nousta vedestä edes pois.

Ilmasto on täällä täydellinen juuri nyt: kostea, muttei liian, kuuma, muttei liian, viileäkin hetkittäin. Aurinkoa on muttei liikaa. Käytännössä oon elänyt varvassandaaleilla koko viikon. Ja merivesi on täydellisen lämpöistä myös.

Tää gringo-unelman eläminen ja kaikki pohjoisamerikkalaiset prinsessat ja hotellin megayöshowt ottaa päähän hetkittäin, ja se, kuinka kaikki meksikoilaisuus täällä tuntuu purkista otetulta: vähän musiikkia, geelitukkaisia tarjoilijoita jotka tarjoaa tequilaa ja rantaelämää. Mua harmittaa että kaikki ulkomaalaiset tulee tänne ja uskoo sen jälkeen ymmärtävänsä jotain tästä maasta. En mä ainakaan ymmärrä. On tietysti ollut ihanaa vain olla ja nauttia, mutta ihanaa päästä näkemään jotain muutakin kuin Ainon kanssa seuraavina viikkoina.

Huomenna jo vika päivä tässä täyden palvelun talossa. Epäilemättä jaksan nauttia siitä täysillä (:

Taas sydämeeni..

2009-12-23T22:22:00.004-03:00

"Rejoice greatly, O Daughter of Zion!
Shout, Daughter of Jerusalem!
See, your king comes to you,
righteous and having salvation,
gentle and riding on a donkey,
on a colt, the foal of a donkey."

Hyvää joulua kaikille! Mulla on pipareita ja meri ja joulumusiikkia ja se on nyt kivaa (vaikka varsinaista hiljentymistä kaiken loiston keskellä kaipaankin) mutta Suomen joulutunnelmaa ei voita silti mikään. Nauttikaa te siitä ja ensi vuonna taas Jouluyön messu ja Tapaninpäivän pulkkamäet.

Feliz Navidad a todos! Tengo gingerbread y musica navideña finlandesa y la playa y así me vale bien para este año, aunque algo de silencio y meditación si que me ya hace falta. Y, en fin, el ambiente navideño de mi país es algo que no se puede superar. La oscuridad, la nieve, las velas, el culto de la medianoche junto con mis amigos, la tranquilidad, momentos juntos con la familia, "sledging" (me da flojera usar el diccionario, sorry amigos) en plena noche, todo, tiene su magia.

Merry Christmas to those few who didn't yet got the finnish or spanish part. Being here is just fine for this year, but Finnish Christmas still has something special... right? (:

Never felt so gringa

2009-12-22T23:10:00.002-03:00

Estar acá me crea una rara combinación de encanto y rabia. Es facil disfrutar de la vida con todo lo que tenemos. Playa está justo al lado, picinas, restaurantes y bares estan en cada esquina y todo sale gratis con la pulsera del hotel. La clima esta superagradable – no hace calor ni frio, es humedo pero no demansiado. Cuando llueve, ni te molesta y cuando hace sol, el viento te conforta. Hay aire acondicionado y hay más toallas limpias que puedes ocupar.

La vida es muy facil a vivir. Lo que más te preocupa es si mañana hay sol, si te quemas en la playa o en que restaurante ir a comer esta noche. O sea, la vida es demansiado facil para vivir. Eso debe ser lo que uno casi siempre espera de vacaciones de la playa, y de hecho, es chori poder tener la oportunidad de descansar así y disfrutar de un lugar como este.

Pero odio sentirme tan gringa como que siento acá! En general odio ser gringa, pero acá es diferente que en mi vida en Stgo o en nuestros viajes en Chile. Este lugar es de puro turismo y cero realidad y además creado para personas que estan dispuestos a gastar mucha plata. Acá ser gringa no es distinguirse de los nativos y llamar atención, acá ser gringa es tener plata, comportarse tonto y querer vivir el sueño gringo de “sol, playa y todo incluido”. Acá no es México, es un mundo gringo con un toque de lo que uno sueña que México es.

En fin, siempre sabía que es así aca, siempre sabía que no soporto muy bien lugares tan turisticos como este, solo necesito quejarme un poco. Tampoco quiero sonar como desagrecida, porque no lo soy, solo lo hago porque no siento tan comoda en lugares como este. En fin, porque sé que en una semana va a llegar Aino y vamos a ver otras partes y realidades de este país también, puedo disfrutar de esta semana mucho más, tal como es. Y igual porqué puedo estar con mis papas y ellos pueden disfrutar de algo tan diferente a nuestro país.

...y, cuando no me estoy quejando, lo estoy pasando muy bien. El mar con las olas grandes es bacán, la playa bonita, la comida rica, la clima superagradable. Mañana vamos a dar una vueltita con mis papis a dos ruinas mayas, qué padre (cuantos años he esperado para poder usar esta expesión? viva mexico!) poder entrar a la selva un poco.

Pd. Les juro que acabo de eschuchar que un tipo dijo "terible, weon!" ... como me hace falta escuchar chilenooooo! me parece chistoso como hablan los mexicanos, pero no hay nada tan chistoso que las turistas españoles. (:

Mexico!

2009-12-21T19:00:00.001-03:00

Yes, I'm still alive, I'm here, with my mum and dad, and everything's fine.

will write more soon... (:

These streets have too many names for me

2009-12-20T00:13:00.003-03:00

La ultima vez que escribo algo desde Chile!

Quedan dos horas pa que me vayan a buscar para el aeropuerto y estoy mueeerta.

y... no sé muy bien que decir. Estos días han sido de puras despedidas pero lo he pasado bieen, a pesar de todo han sido como días cualquieras y de eso me he alegrado también. En fin, son mis calles, mi gente, mi vida; qué lo podria cambiar?

En pocas horas mi Chile va a morir en un sentido, pero ojalá no para siempre. No lo cacho para nada, mi cabeza es demansiado chica, pero eso considero más como una bendición - más facil así. Y en fin salgo de este país con una sonrisa - por todo lo que he vivido, visto, experimentado, sentido, aprendido, compartido y crecido y por saber que en fin, todo va como también debería ir y que hay que seguir en el camino.

Mis santiaguinos, se pasaron! Como no cacho lo que esta sucediendo no puedo escribir muchas palabras bonitas ahorita, pero... lo que es seguro es que ha sido un gusto poder compartir con ustedes y que no les voy a olvidar.

Chau. (voy - y vuelvo.)

-------------------------------------------------------------

Vika postaus tästä maasta jonka nimi on Chile. Kahden tunnin päästä transfer hakee mut kentälle ja väsymys on jo nyt miljoona. Laukut on aika pakattu ja ihan liian painavat. Hyvästejä on jätetty nämä kolme päivää. Kivoja päiviä, niin normaaleja kaikesta huolimatta. Mun kadut, mun ihmiset, mikä sen muuttaisi.

Mun Chile alkaa tänään nukkumaan talviunta, mutta toivottavasti herää vielä jonain päivänä.Ei nämä asiat silti mahdu päähän, se on liian pieni. Kaikesta huolimatta hymyilen. Eiköhän kaikki mene niin kuin pitääkin. Tiellä on suuntansa.

Huomenna illalla Meksikossa äidin ja isän kanssa, outoa ja ihanaa. Postaan varmaan jälkikäteen jotain miljoonan lentotunnin aikana syntyneitä ajatuksia. Nyt heihei te, heihei Chile, heihei yksi elämänvaihe.

STGO, baby

2009-12-18T08:44:00.003-03:00

Ihanaa olla kotona. Ihanaa tuntea kadut ja ettei tarte miettiä yhtään mitään kun liikkuu paikasta toiseen. Ihanaa tuntea kaupat ja kahvilat. Ihanaa haaveilla siitä missä kaikkialla haluaisi ehtiä käydä. Ihanaa ahtautua metroon ja hikoilla kilpaa toisten kanssa. Ihanaa hukkua katujen ihmisvilinään. Ihanaa kiitää autolla pitkin öistä Alamedaa.

Santiagossa siis taas. Loppureissu sujui hyvin; vikana päivänä käytiin melomassa kajaakeilla (vihdoin! love it) ja vähän vaeltelemassa kansallispuistossa, vesiputouksilla & Lago Todos los Santos:lla.

Paluu-bussimatka venyi 13,5 tuntiin mutta semi-cama eli "puolisänky" on aina aika siedettävä vaihtoehto matkustamiseen, onneksi. Eilen aamulla palattiin, yllättävän pirteinä, ja suunnattiin suoraan kampaajalle. Se oli maailman magein kampaaja jota kaverin työkaveri oli meille suositellut: 15 euroa pesu ja leikkaus, niillä oli kolme telkkaria musiikkivideoineen, piha, puutarhakeinu, tatuointeja ja outoa kirjoja. Nyt on lyhyet kivat hiukset, aikakin, viimeksi leikkasin näitä Suomessa!

Päivällä hyvästelin K:n & C:n (joiden kotiin murtauduttiin ihan vasta, tyhmää), hoidin miljoonasti käytännön juttuja ja illalla R:n ja P:n kanssa mentiin syömään sen perheen luo, jossa alkuviikot asuin.. Vaikka ollaan nähty, olin nyt ekaa kertaa niiden viikkojen jälkeen siellä kotona, ja tietysti siis myös vikaa. Paikalle ilmestyi miljoona sukulaista, oli puutarhakatos ja jouluvalot ja kiinalaista ruokaa ja olutta ja jaettuja tarinoita. Yhdessä vaiheessa alettiin yhden Panchon serkun kanssa muistella mun ekaa iltaa Chilessä ja se kysyi "kuinka kauan siitä nyt onkaan?" ja hetken kuluttua tajusin, että tasan viisi kuukautta. Nii'in. Viisi kuukautta sitten olin juuri saapunut, jet-lagissä, palelin ja surffattiin autolla & microilla kaupungin yötä ja yritin kurkkia ikkunasta että mihin saavuinkaan. Nyt on kesä ja maailma tuttu. Asiat muuttuu (:

Nopea laskutoimitus kertoo että päiviä Santiagossa on jäljellä kaksi. Käytännön asoiden rinnalla keskityn ystäviin: Tänään ensin srk-barbaque uima-altaalla, sen jälkeen pikaisesti yhden niistä läksiäiset ja illalla floridoita, huomenna toinen barbaque ja vikat jäähyväiset.

Chileläiset on muuten ihanan maltillisia joulun suhteen, oikeesti, mä voisin viettää kaikki mun elämän joulut täällä ja välttää Suomen panikoitumisen!

Yritän laittaa kuvia pian!

Takaisin mannermaalla

2009-12-15T18:35:00.002-03:00

Moi. Suomeksi kirjoitettelusta on taas sata vuotta.

Hengailtiin Coyhaiquessa ja Pto Aisenissa Patagoniassa, yksi villi olemassaolematon luonnonpuisto lisaa ja pyoraretki ja vaalikampanjojen villit loput ja koko maan hulluuntuminen ku futisliiga ratkesi. Oli myos jopa viileaa ja sateista, vaihtelua helteille.

Sielta seilattiin reilut 30 h (!!!) ihme rahtilaivalla Chiloéen paasaarelle. Meilla oli pelkat tuolit matkustamiseen, mut onneks oli tilaa niin et pollittiin itellemme tuolirivit ja ma ainakin nukuin yllattavan hyvin siina pitkallaan. Muuten oli alyton kasa action ja scifi-leffoi, kauniita vuorimaisemia, kalanhajua, tuijotusta ja rauhallista lollymista kirjojen ja musiikin ja horisontin kanssa. Yllattavan kivutonta se oli.

Chiloélla poltin puolet mun otsasta, kavelin (ja lahes eksyin, ei ikina voida tehda mitaan luontoreissua kunnolla nahtavasti) ikuisella rannalla, kavin kosteimmassa metsassa ikina, nain miljoona ihanan kaunista taloa ja puukirkkoa ja tuhat lehmaa, kanaa, sikaa jne. Ollaan melkein lehmakammoisia nykyaan ja se oli hetkittain vaikeeta kun lehmia oli kaikkialla :D

Tanaan aamsuta kaytiin kattoo pikkusia pingviineja jotka ui soposti ja matkattiin sitten mantereelle. Oli ihanaa nahda taas vuoret, vaikka meri jaikin taakse. Chiloella meri on aina kaikkialla, koska kaikki kaupungit on rannikolla. Ja ei ne saaret muutenkaan mitenkaan suuria ole. Kaunis paikka kylla, omanlaatuisensa, monellakin tapaa (mytologia, eristys, jne). Eilen illalla saatiin reissun ekat Pisco Sourit (yritettiin ostaa su, mut aanestysten takia alkoholia ei saanut myyda tyyliin 1,5 vuorokauteen...) ja Chiloen perinne-curantot, joka oli taynna simpukoita ja muita hauskoja juttuja.

Tanaan matkattiin Puerto Varakseen (tuhannes muuttunut suunnitelma), josta tarkoitus huomenna viela selvita yhteen kansallispuistoon ja illalla yotavasten bussilla (12h) kohti kotia. Jee ja nyyh. Taallakin on kaunista, magee iso jarvi ja horisontissa lumihuippuinen tulivuori..

Taa on ehka epaselvin postaus ikina, mut antaa olla. Jotain selkoa mun liikkeista ainakin! (:

Saludos desde Chiloé

2009-12-12T21:57:00.002-03:00

Por fin en Chiloé! Digo por fin porque el viaje en bote tardó como... 30 horas. o mas. Partimos de Pto Aisén a las 9.00 el viernes y llegamos a Quellon el sabado a las 17.00 - y de alla todavía siguimos con el autobus hasta Castro. Otra vez repitimos las mismas frases: "Ah, comida de verdad! Ah, ducha! Ah, no hay nada más rica que la cama!" eh. Un viaje de grandes experiencias.. seguro.

Como es Chiloé, llueve todo el tiempo. Pero no importa tanto como en la primera semana en Patagonia disfrutamos de calor calor calor. Por lo menos no puedo quemarme ahora. Eh.

El viaje en el bote fue en fin más comodo y interesante de que pensé. Puras paisajes de montañas con capas de nieve, mas turquoise y luego azul.. Pueblos aisladas, de que algunos hasta no tenían calles, sino pasarelas. Y obvio que no cobertura. Es impresionante aprender en que formas se puede vivir dentro de un país.

Yo hasta dormí bastante bien, no habia tanta gente asi que uno podía echarse a dormir en las sillas. Por la mañana me desperté por un fuerte olor a pescado... Lo más chistoso fue como monstaron peliculas todo el rato, casi todos fueron de sci-fi o action, todos con muuuchos efectos especiales y con tanto volume que nadie las podía ignorar. Hasta vi la 2012 y además videos de canciones de los 80... lo más bonita que hay. Tenía mi ipod con musica, juegos y un libro de Piper, luego la Romana, libros, etc.. Pasé mucho rato solo mirando al mar y también soñando con mi guía de América Latina. (:

Esta semana Chile tiene muchos eventos grandes: de Futbol, Colo colo ganó la liga (!?!? o algo parecido) y todo el país se volvió loco una vez más. Eschuché que en Santiago habían detenido más que cien personas.; en Patagonia todos solo salieron con sus autos a dar vueltas y bailar y gritar y tocar las bocinas. Mañana tenemos las eleccionés y esta semana ha sido como de locos en todo el país igual. Todos los candinatos terminaron sus campañas con grandes espectaculos y por ejemplo en Pto Aisén al lado de nuestro hospejade hicieron un concierto y cantaron canciones tipo "que llevanten la mano, que voten por Piñera" - osea canciones populares con letras modificados. Ridiculo. Hoy varios lugares cerraron temprano y mñn va a ser igual - por las elecciones, obvio.

¿Qué mas? No sé. Por ahora tengo la guata llena de deliciosa pasta de mariscos y mañana intentamos a llegar al Parque Nacional de Chiloé, para andar en una playa infinita y luchar contra la lluvia. Me queda historias para contar de Patagonia igual, de nuestros off-road trekkings y otras aventuras pequeñas, pero tal vez lo haré otra vez.

En una semana estaré haciendo las maletas para viajar a México. Pero no hablamos de eso ahora, como me queda días de disfrutar del Chilito lindo y de mis amigos de acá. Anoche soñé con volver a Finlandia y en el sueño nadie queria verme y terminé pasando la noche de viernes con unos conocidos en un concierto muy fome. Espero que no sea el caso..

p.d. Además tengo muuuchas ganas ahora a viajar en Finlandia tb, necesito que alguien me visite pronto para poder realizar un buen roadtrip! ;)

Greetings from Patagonia part 2

2009-12-08T21:23:00.002-03:00

Hey. Palattiin Coyhaiqueen tanaan. Aamuista yritettiin saada kyytii/seuralaisia auton vuokraamiseen jaatikolle, mutta kun onnea ei ollut, seuraava liike oli kohti bussia. Ei paasty kyytiin, koska se oli taynna. Patagonia. Patagonia. Patagonia opettaa elamaan olosuhteiden ehdoilla. Bussi tulee kun tulee ja lahtee kun lahtee ja kyytiin paasee jos paasee. Tomaatteja on jos on ja leipa on valmista kun leipa on valmista. Meilla oli miljoona suunnitelmaa jotka kaikki kaatusi kulkuyhteyksien puuttumiseen jne. Mutta... oikeella asenteella kaikki on hyvin. (:

Bussin mentya ei pitanyt kuitenkaan vaipua epatoivoon, silla toinen bussi oli kuulemma tulossa, mutta sita ennen - liftaamatta - saatiin kyyti rekalta. Kaytiin eka niiden hemmojen kanssa haahuilee lahikylassa, sitten lounaalla, ja Coyhaiqueen saapuessa viela viemassa lasti ja kaikkea outoa. Mutta opittiin taas lisaa lahiseuduista ja pikkujutuista - esim etta metsa on kuollut koska 90-luvun alun tulivuorenpurkauksen tuhkat tappoi sen, ja etta loytyy myos ihmisia, jotka puolustaa Patagoniaan suunniteltavia megapatoja, jotka tuottaisi sahkoa miljoonasti - tahan mennessa ollaan tavattu vaan ideaa vastustavia ihmisia, ja vastustus on nakyvaa ja vahvaa (Patagonia sin represas).

Mietin tanaan etta miten kuvaisin naita maisemia ennen kun saan kuvia. Taalla on sen nakoista mita kaikki kuvittelee Sveitsin oletetaan olevan, sellaista Heidi-filmien nakoista, vahan yhdistettyna Skotlannin nummiin. Coyhaique on avaraa, vihreaa ja vuoristoista; etelammassa oli vaan vuoria ja vuoria ja metsia ja Chilen suurin jarvi.

On kivaa kun voi kayda taas normikaupoissa, on enemman kuin kolme katua ja kannykka toimii. Kylat oli silti yllattavan sopoja ja viihdyin niissa tosi hyvin. Kaikki kaupat oli ihmisten kodeissa ja kaikki myytava leipa kotitekoista. Ihmiset ystavallisia ja tutustuttiin moniin kaikkialla. Ja tallaiselle gringalle on kivaa, etta esim kaupungin keskusaukiolla oli aina enemman elaimia (kanoja, lampaita..) kuin ihmisia.

Eilen harrastettiin off-road vaeltamista ja jouduttiin sonnin hyokkayksen kohteeksi seka kelluttiin jarven rannalle muodostuneissa altaissa ja otettiin arskaa biitsilla ja ma paloin taas eh. Lisaa aurinkorasvaa Pilvi, opi jo!

Nyt oon vaan tosi vasynyt ja liikun tasta jonnekin muualle.

No traducción porque estoy muerta. Pero seguimos con calor y montañas, eso si. (:

Patagonia sets the pace, not us (Mientras lejos goes bilingual!!)

2009-12-06T22:22:00.005-03:00

Kolme paivaa etelassa takana. Tanne tuli kesa tyyliin samana paivana kun saavuttiin ja meidan vaatekerta on vahan vaaranlainen, mutta kylla taa tasta. Eilen onnistuin jopa polttamaan itseni.

Lahdettiin liikkeelle Coyhaiquesta. Busseja ei enaa ollut niin paatettiin liftata, eka kerta seka Romanalle etta mulle, mutta nailla seuduilla tosi normaalia, koska bussiyhteyksia on vahan. Saatiin kaksi kyytia ja molemmat oli tosi kivoja ja avuliaita ja selvittiin Cerro Castillo -nimiseen pikkukylaan asti.

Siina matkalla puhelimista katosi kentat eika ne oo vielakaan palanneet. Tana iltapaivalla siirryttiin Puerto Tranquiloon, joka kenties on hieman Cerro Castilloa isompi, mutta silti nama on sen kokoisia paikkoja, etta esimerkiksi puhelimia ei ole, vaan kylissa on 1 julkinen puhelin.

Eilen kaytiin vaeltamassa laheisille seinamaalauksille ja hevosvaelluksella vuorilla. Oli siistia laukata pitkin peltoja uskomattomissa vuorimaisemissa. Lisaksi kiivettiin nakoalapaikalle.
Ja palatessa meidan 18-vee teiniopas soitti regetonia sen puhelimesta... eheheh. CHILE.

Tanaan kaytiin vaan veneretkella laheisilla marmoriluolilla, jotka oli kylla nekin kauniit. Maisemat taalla on aika uskomattomat: Lumihuippuisia vuoria joka puolella, taalla Tranquilossa myos suuri turkoosi jarvi.

Eniten maisemien lisaksi on puhutelleet ihmiset. Kaikki on taalla tosi ystavallisia ja avuliaita ja muuten vaan ihania. Ollaan yovytty kaikki yot kotimajoituksessa ja saatu kuulla monenlaista tarinaa perheilta. Lisaksi kaikki oppaat on hauskoja. Paikallisiin tormaa siis hyvaa tahtia, lisaksi israelilaiset on vallanneet Patagonian ja niihin tormaa joka paikassa.

Tanaan on tunnetusti Suomen itsenaisyyspaiva ja sain mun parhaasta kalenterista siniset ja valkoiset helmet joita pidin kadessa koko paivan ja lauloin myos Maamme-laulun Romanalle. Kiitos Marja!

Patagoniassa liikenneyhteydet ja tiedon kulku on vahan mita on, joten meidan suunnitelmat on aika avoimia. Mennaan minne voidaan ja milloin voidaan. Onneksi kaikkialla on aurinkoa ja vuoria ja hymyja ja vanhoja miehia jotka kertoo tarinoita.

--

Ahora llevamos tres días acá en el sur. Parece que el verano llegó el mismo día que nosotras. Claro que llevamos más chaquetas que shorts, pero.. se sobrevive. De hecho, hasta me quemé ayer.. eh.

Nos empezamos el viaje de Coyhaique. No había más buses para esa noche, así que decidimos ir de dedo. Fue la primera vez para nosotras dos, pero acá parece ser más que normal, como hay muy poco transporte publico. Tuvimos suerte y 2 autos, los choferes siempre fueron muy buena onda y nos auydaron mucho, y llegamos hasta Cerro Castillo justo al atardecer.

Al camino perdimos la cobertura de los cels y hasta hoy no ha vuelto. Hoy por la tarde viajamos a Puerto Tranquilo, que es un pueblo un poco más grande, pero igual con las mismas condiciones: nadie ni tiene un telefono, sino que tienen un telefono publico en cada pueblo.

Ayer hicimos una cabalcada a unos pinturas de muro que quedaban cerca y fuimos a montar caballos. Fue bacán ir galopeando con las hermosas vistas a las montañas.. Cerro Castillo es superlindo, eso si. En esa viajecito también subimos a un mirador y de vuelta, bajando donde los caballos, nuestro guía empezó a escuchar regetón de su celu. Montañas con regetón.... CHILE.

Hoy solo fuimos en bote a unas cuevas de marmol que quedan acá cerca, bonitos también. En general las vistas son maravillosas: Montañas en todos lados, los de Cerro Castillo mejores hasta ahora, pero acá en Tranquilo también tenemos un hermoso lago.

Lo más hermoso después de las paisajes es que la gente es superamable. Hemos quedado cada noche en un hospedaje y las familias siempre nos auydan mucho y además contan historias.. como todas las guías igual.(: Así que es superfacil conocer a gente de acá. Además los israelitos parecen haben invaido a Patagonia porque estan a todos lados!

Hoy es el día de la independencia de Finlandia y recibí de mi hermoso calendario de adviento (gracias Marja!!) dos perlas, otras azules y otras blancas. (: Los llevé todo el día y canté el himno nacional a Romana tb.

Acá los coneciones son como son, y por eso no podemos planear mucho. Vamos hasta donde llegamos. En fin, en cada parte se encuentra sonrisas, montañas, sol y abuelos que cuentan historias chistosos.

(uff q rapido escribi todo, disculpen los errores...)

Pilvi goes South

2009-12-03T11:30:00.004-03:00

I've had quite a wonderful week. Lot of hours lost in the centre. Walking around the city and visiting places. Lot of sunshine and good weather. Nice luches and nice dinners and other nice moments shared. A lot of goooood ice cream. Sunblock. Discussions. Smiles.

Life in Santiago is on it's best, with no studies, perfect weather... (: I'm so thankful and happy for all that I have.

Tomorrow the plane takes Romana and me to the south, to Coyhaique, to say to the middle-of-nowhere. Looking forward to a good and relaxed trip. Not sure what's gonna come. I'll try to keep posting, especially 'cause we're staying there a loooong time; from 4th to 17th.

When we're back it's only gonna be goodbyes and there's no time left for anything. But don't wanna think about that now. Tomorrow will worry about itself.

Today Santiago is still around + 30 C or more, so got to enjoy this lovely weather (=leaving the house right NOW). Wish us a nice trip!

p.s. see how I'm trying to do something to not to forget all my English!

uninen pää kertoo unista

2009-12-02T01:21:00.004-03:00

Lopetan just nyt masispostaukset. eikä tarte ees yrittää, koska ei masenna! on ollut kokonaisuudessaan vaan kivoja päiviä, ja ihanan huolettomia. Huolettomuus on oikesti monessa hetkessä suuri hyve, koska murehtiminen ei muuta asioita. Osaan siis iloita siitä että jaksan olla levollisin mielin.

Viime yönä näin unta et oli joulu ja kesä ja viikonloppu ja olin Suomes mökil porukoiden kaa ja sit heräsin kahdelta iltapäivällä et "hitto, ou nou, mun piti just nyt nähdä pojat Santelmossa (täällä Santiagossa siis), enää en ehdi!!!" ja sit fiksuna suomalaisena lähetin tekstarin (suomalainenhan ei soita) että sori guys, en pääse, heräsin just mökiltä. Haha. En ikinä täällä muista unia, hauskaa että ne harvat mitä muistan on tälläsii.

Eteläreissun suunnitellu on osoittatunut supervaikeeks mutta ehkä saatiin jotain selvyyttä nyt. Matkakohteet ei tästä maasta kyllä lopu, sen sanon! Takaisin tänne siis joku päivä. Kylläkyllä.

Voinen kai jo mainita että 20.12-15.1 pyörin Meksikossa tai lähettyvillä. Tammikuuksi sen sijaan hahmottelen tällä hetkellä Miamin kautta Bogotaan Kolumbiaan kaverin luo siirtymistä. (: Se olisi ehkä halvinta ja järkevintä, mutta jää vielä haaveen tasolle.

Tuliaiset ja kavereiden näkeminen on tän viikon keskipiste. Yritän vähän harhailla vaan ympäriinsäkin, nauttia tästä helteisestä taikka viileän kesäisestä kaupungista. Tällä hetkellä maha on täynnä herkullista meksikoruokaa jota äsken Paton lattialla pyyhkeen päältä nautittiin.

Mun postauksista tuntuu taas puuttuvan pää ja häntä, mutta voin jatkossa taas kertoa jotain fiksua kaikesta tästä jäähyväistouhusta ja etelän matkasta (HUOM! etelä = kylmyys, tuuli, sade, ei hiekkaranta, kuumuus jne niinku euroopassa) ja näin.

p.s. mun virallisiks chile-lempinimiks on muodostuneet Filvi, Pippi ja Nube. Kaks jälkimmäistä ei niin yllättäviä.

pps. one more BBQ, viime lauantailta:

ppps. täällä tosiaan on tulossa vaaleja ja sen huomaa. Tämä kuva Viñasta perjantailta.

voi möllömöllö

2009-11-29T10:22:00.003-03:00

oon ollut tän viikonlopun ihan relaxed ja ajatukseton. Eilen vietettiin kavereiden veljen synttäreitä (jossa oli enemmän näiden muiden veljesten kavereita kuin sen juhlakalun) koko päivä, oli rentoo, ja vihdoin näin et jollain myös täällä on guitar hero, singstar ja wi. Eikä kukaan ollut mulle ennen voinut kertoa, olin silti käynyt tossa talossa monta kertaa. Pelailtiin näitä ja kortteja ja hengailtiin vaan ja ihasteltiin parin kaverin 10-kuukautisia prinsessoja, jotka oli taas kasvaneet viime näkemältä niin paljon. Jostain aina huomaa että aika rientää.

Vikan varsinaisen viikon täällä aion yrittää tunkea niin täyteen kaikkea kuin mahdollista, ja siitä voi tulla stressinpoikasta, monellakin tapaa. We'll see.

Nyt alakertaan ostaa aamupalaa ja sit kirkolle! Ei taas mainita et on mun last time eikä oo ees nuortentapaamista buu :/ mut sentään kuulin että niinä päivinä ku palaan Stgoon on nuorten asado (bbq) ni lohduttaudun sillä.

Take care hunajat!

click click click

2009-11-28T00:06:00.002-03:00

(alla uutta suomeksikin)

Do you know how wonderful it can be to book flight tickets? You do all the clicks, make sure 100 times that the information you wrote is all correct and then just ... smile to the whole world, 'cause now the tickets prove it, now it's real: you're really going somewhere great.

I do. I've done that a couple of times and it does feel nice.

What I remember best is when I bought the flights to Chile (as to Spain it wasn't on my responsibility, lovely EVS takes care of you). I had been waiting for the final confirmations for like 10 months and was getting desespate. I had also been looking for the flights for like forever, checking diferent routes, posibilities, everything... (you need something concrete when all you can do is dream). Then, one day, an email appeared with the dates and I probably did jump around my tiny flat as I did when I first recieved the email that told that my uni had chosen me as an exchangee applicant to Chile. Yay. I think I even bought the tickets the same day and probably ran to my very best neighbours to tell the good news.

I just did book a flight. This time it's a bit different.

Right now it feels ok, in fact I'm happy because the prices had gone down again and I got an ok flight set (3 flights, 1st one leaving tooo early = no sleep that night = carreteeeee eh, hopefully someone wants to be my friend, arriving there around 8 pm so basicly travelling the whole day..) with an ok price.

Gotta play the game as the rules go.

Sol, playa y en la arena vamo' ya.

2009-11-27T23:23:00.003-03:00

Pitäis mennä suihkuun mut taiteilen ensin jotain.

Karkasin aamulla bussilla Valparaisoon & Viña del Mariin pyörimään päiväksi ja oon tällä hetkellä aurinkorasvan ja hiekan yhdistelmän täyttämä. Oli kiva päivä, kävelin vaan ja otin aurinkoa rannalla ja ostin kaks toppia (vihdoin jotain vaatekappaleita, jotka ei jätä t-paitarajoja tms) ja söin mansikoita, kirsikoita ja jäätelöä. Ja cuchufleita! Ne on sellasia vohvelijuttui.

Miettikää nyt mikä sana. Cuchufli. Tai vaikka Sopaipillas. Guagua. Hallulla.

Gringan korvaan myös kaikki mikä kuulostaa alkuperäiskansojen kieleltä on aina hienoa. Erityisesti mapudungún eli mapuche-kieli nyt on vaikuttanut ihan laajastikin siihen miten täällä puhutaan. Ja pohjoisessa huomasi Aymaran vaikutuksen jatkuvasti. Varmaan ilmiö on laajempikin kuin mitä tälläinen gringa ymmärtää.

Valpo on hauska, koska se on niin erilainen. Sillä kaupungilla on musta enemmän sielua kun monellakaan mitä oon nähnyt. Se on kaaos, mutta kaikki tuntuu samalla olevan niin kohdallaan. Hökkelitalot ja peltikatot ja pyykkimeri ja kalanhaju ja truu-style lattaribussit. Kadulta saa ostettua tyyliin mitä vaan ja vanhat miehet istuu puistossa pelaamassa korttia (Santiagosta ne pelaa aina shakkia).

Antofagasta siellä pohjoisessa oli musta kuin Valpo, mutta ilman sielua. Siltä puuttuu väriä ja elämää, mutta se onkin keskellä autiomaata. Anfogastassa totesin, että voin kuvitella, miten eri lailla oisin nähnyt sen kaupungin jos se olisi ollut eka paikka jonka Chilestä nään - oisin varmaan järkyttynyt. Nyt Antofa oli musta vaan aika söpö. Epäjärjestynyt, pölyinen, kuin suuri kylä josta on tullut kaupunki, kuin Santiagon huonoimmista kortteleista olisi tehty kaupunki.

Gringan sydäntä lämmittää myös mansikat 1 e/kilo ja kirsikat 2 e/kilo.

Fiilikset alkaa mennä jo vähän vuoristorataa kun aika kuluu kohti loppuaan. Eilen esim olin jotenkin ihan kummallinen pariinkin otteeseen, onneks sit erinäiset asiat ja ihmiset aina nosti fiilistä.

Tykkään bussimatkoista (kunhan ne ei ole miljoonaa tuntia pitkiä). Täällä vielä kun bussit on yleisin matkustusmuoto, niin pitkän matkan bussit on aika pro-tasoisia. Musta on aina kiva kun joku pakottaa mut istumaan paikalleni ja katselemaan maisemia. Tänään jopa kuuntelin äänikirjaa lähes koko matkat (kaikki srks aina hehkuttaa John Piperiä niin piti kokeilla) niin sitähän voi kutsua jo ajan hyötykäytöksi.

Just kun bussi oli saapumassa Santiagossa asemalle, näin ikkunasta ku kaks poikaa ryösti aika väkivaltaisesti jonkun naisen kadulla vaikka autoja ja ihmisiä oli paikalla. Jäi tosi inho fiilis. Tavallaan hyvä muistutus, koska viime aikoina Santiago on tuntunut musta ihan linnunkodolta. Aina valppaana jatkossakin siis, vaikka esim. tuo alue on ihan eri juttu kuin mun kulmat enkä sinne yksin perjantai-yönä lähtisi missään nimessä. Ah, ihana kaupungin segrekoituminen ja tuloerot ja alueiden erot ja kontrasit. (ihan yleisenä huomautuksena, jos pitäisi nimetä yksi juttu joka mua on hämmentänyt, puhutellut jne eniten, on kaikki kontrastit jota tää maa tarjoaa, eniten just elintasoerot.)

p.s. En oo enää pitkään aikaan ollut kenenkään mielestä Kirsten Dust, mut tänään tuli taas Claudia Shiffer. Hahaa. Nyt suihkuun!

Turista

2009-11-26T11:14:00.006-03:00

Pictures from Atacama; taken by both Romana and me - all the better ones by Romana, of course!

mis majestuosos ensayos (1,2,3) - gringa thoughts on living in chile

2009-11-25T01:22:00.008-03:00

"Me encanta descubrir las varias caras de mi nueva ciudad, visitar amigos que viven en comunas lejanas, viajar por la micro para poder mirar afuera de la ventana, caminar por la ciudad. Me encanta la existencia del transporte público por un razón más porque une a las clases sociales, comunas y generaciones para pequeños ratos. En el metro puedes ver un pelolais, un pokemon, un flaite, una señora de tercera edad y un caballero importante en su traje todos juntos compartiendo el mismo espacio."

"Lo que me da siempre gracia es cuando mis amigos de mi país intentan a pensar en Chile, parece que creen que es algo totalmente distinto, pero en realidad, las ciudades grandes siempre tienen algo en común y las marcas de la globalización llegan a todos lados. Más bien las diferencias estan escondidas en pequeñas cosas."

"Un chico que conocí hace poco me preguntó porque decidí irme a Chile, como todos piensan que los chilenos son muy aburridos y timidos. Yo le intenté a explicar que en Europa, casi todos no saben que diferencias hay entre los países de America Latina y por eso, imaginan que Chile, igual que se dice de algunos países situados más arriba, es pura fiesta en la playa, un pueblo caliente bailando en las calles y haciendo siesta todo el día. Dudo que este imagen valga para ningún país de America Latina, y, en cada caso, a Chile a lo último. Aunque chilenos son mucho mas abiertos y habladores que los finlandeses, son tambien timidos y tranquilos en su manera."

"La situación geografíca parece estar pegado a como los chilenos ven a su país, su pueblo y su caracter: Son el pueblo del fin de todos los caminos, los que habitan el ultimo extremo de la tierra conocido. Hasta una de las teorías del origen de la palabra Chile explica que en aumara significa “donde acaba la tierra”. Me parece que esta idéa de estar en el fin de todo, un poco separados de los demás, tiene hasta un toque poético en su mismo. Para los chilenos es algo maravilloso y algo negativo a la vez; y yo, viniendo del otro extremo del mundo, del norte del norte, les puedo entender muy bien en la contradicción del tema de estar en el extremo sur del sur."

"Tal vez la historia llena de cambios y control explica la falta de introspección y respecto a su propio país, cultura y pueblo que tienen los chilenos. En este aspecto me identifico mucho con los chilenos: ni chilenos ni finlandeses pueden entender que tan especial los extranjeros ven en su país, ni porque nadie ni quiere visitar nuestros países. A los dos les interesa mucho más lo que pasa fuera de su territorio que lo que pasa adentro, y los dos son igualmente capaces de criticar su país por cualquier razon. Diferenciamos en un tema, y eso lo hace un poco mas complicado con los chilenos: Al mismo tiempo de que carecen de respecto y critican a su país por cada tema posible, muestran fuerte patriotismo y amor por su país. Extraño es el chileno que no diga que las Fiestas Patrias de Chile son las mejores fiestas del año y cual no coloque la bandera de su patria a su puerta, auto, jardin y oficina ya en los principios del Septiembre. Al mismo tiempo, todos obviamente opinan que Chile es el mejor país de su continente considerando el nivel de la vida, la tecnologia, la modernidad, entre otros. Soprendentemente, esta condición no parece estar una razón para alegrarse, sino que todos lo toman mas bien como lo mas normal y prefieren comparar y relacionar Chile con otras países mas desarrollados y modernos."

" 'Chile es un país de grandes contrastos' es un frase que cualquier extranjero que habita estas tierras por un tiempo seguramente ocupa. Sobre todo los que vienen de países con pequeñas diferencias socio-economicos y geograficos, como yo, encuentran muy soprendiente observar y descubrir cuan grandes pueden ser las diferencias entre un país. Chile tiene de lo mas pobre a lo mas rico, de los glacieres al desierto, del metropoli a los pueblos aislados, de las colonias alemanas a los mapuche. Todo parece dividido, desde la infrastructura (“desde Plaza Italia para abajo y desde Plaza Italia para arriba”) hasta la educación y el caracter y vocabulario de las personas."

"A veces cuando me paro a pensar, de verdad que me confunda un poco en como en un tiempo tan corto puedo sentirme tan de casa y tener una vida tan amplia y en que me siento tan comoda en un país que queda justo al otro lado del mundo que el mío. Al otro lado, otra vez me he soprendido como el proceso de adaptación y aprendizaje en un otro país parece interminable. Cada semana, día y hora se puede aprender algo. Cada día hay que afrontar y aceptar que uno no sabe o puede todo. Pero justo por estas razones un intercambio es una experiencia tan profunda y rica."

"En fin, con todos los contrastos, con toda la pluralidad, con todo lo que uno puede encontrar de un país de 16 millones de habitantes y 4,300 kilometros de costa, existe muchos Chiles y es imposible explicar todo en blanco y negro, porque en fin Chile no es solo palabras, Chile es vida: el metro lleno de los lunes, sonrisas compartidas con los mas queridos, la lucha de terminar el trabajo de la semana para una y la lucha de ganar la vida vendiendo helado en las micros para otra; los flaites escuchando regetón de sus celulares con altavoz en todos lados, vacaciones en la playa y lluvias que se transforman en pequeñas inundaciónes en algunas partes de la ciudad.

En fin, existe varios Chiles. Este es el mío."

p.d. q disculpen las faltas de la ortografía: es la pereza + la falta de word grammar check en español.

Terkut aavikolta.

2009-11-22T18:08:00.001-03:00

Torstai-aamuna saavuttiin Antofa(gasta)an. Heti lentokentalta poistuessa huomasi etta ollaan toisessa maailmassa: hiekkaa, hiekkaa, hiekkaa, vuoria ja merta. Tuntui kun varit maailmasta olisi kadonneet.

Sama on jatkunut tahan sunnuntai-iltaan asti, mita nyt ihmeellinen autiomaa yllattaa aina hetkittain myos variloistollaan: turkooseja laguuneita, vihreita keitaita, punasiipisia flamengoja.

Ollaan nahty ja koettu kaikkea tosi ihmeellista. Heratty 03:30 ja matkattu 4500 m korkeuteen geysereille. Kelluttu suolajarvissa. Saatu liikaa huomiota kanssamatkaajilta. Matkustettu 30 poliisikoulutettavan chilepojan kanssa bussissa kun ne poimi meidat maantien varrelta kyytiin. Heitetty pellolta loytyneelle ketulle kekseja jotka se soi hetkessa. Uitu kuumissa lahteissa. Hukuttu hiekkaan joka tunkee joka puolelle. Syoty laaman lihaa ja nahty paljon vicuñoita. Tanaan lounastettiin 200 asukkaan kylassa 3000 metrissa. Villii.

Kamerojen muistikortit alkaa olla taynna ja kukkaro tyhja (tai se nyt on ollut aina tyhja, R unohti osan sen rahoista ja taal kylassa on vaan automaatteja jotka ei toimi mun electronin kaa - mut laskelmoiden selviaa).

Huomenna kotimatka, yritetaan viela paasta Chuquicamataan kaymaan - se on se maailman isoin avoin kaivos, jossa Che kay Moottoripyorapaivakirjoissa ja ne miehet ottaa et paasis toihin ja huonot ei paase ja Che ei oo iloinen.

p.s. San Pedro (de Atacama)ssa myytavat empanadat on palauttaneet mun uskon chilelaisiin empanadoihin. ñam ñam!

Viikon teemat

2009-11-18T23:41:00.002-03:00

Moi. Tulin just kotiin.

Tän viikon teemat on rennot päivät, jotain vastuullista, jotain aktiivista, jotain rentoa ja illalla jotain kivaa. Koulua mulla on ollut jopa 1,5 h koko viikolla - eh. Eilen illallistettiin Romanan ja Felipen kanssa mun luona ja sit karkasin viel Kathin kanssa lasilliselle (siniset drinkit, uu uu). Tänään taas mentiin seurakuntafrendien kaa syö parhaita kanasalaateja (kebab-lihasta/kanasta kreikkalaisittain nam nam) ja sit parille drinkille (jotka oli tehty finlandia-vodkaan, uu uu).

Kiva elämä. (:

Aamulla herätys viimeistään 05.30 ja suunta lentokentälle ja sieltä Antofagastaan josta San Pedro de Atacamaan jne. Paluu arkeen maanantaina, yritän jossain vaiheessa taas lähettää savumerkkejä että oon elossa ja näin.

Tänään

2009-11-16T22:53:00.002-03:00

1. Menin palauttaa oudon "tuodaan leffa sulle kotiin ja safkat kans"-paikan leffaa huoltoaseman pihalla olevaan laatikkoon ja heitin samalla yli tunnin iltakävelyn. Sattumalta kadulla oli yhtäkkiä jonkun ihme muotinäytöksen treenit, ja se oli niin hauskaa, koska ne kaikki mallit oli 50-80 vuotiaita taviksia, ja varsinkin miehet oli aika pihalla siitä mitä siellä lavalla pitäisi tehdä (: sit yks kaveri sattui kävelee ohi ja tuli kiusaamaan. Rakastan isoja kaupunkeja juuri siksi, että ikinä ei tiedä mitä voi löytää.

2. Katson just netistä tällä hetkellä käynnissä olevaa viimeistä presidenttiehdokkaiden väittelyä (debate presidencial anatel) ja nautin chileläisen Kunstmann-olutmerkin hunajaoluesta. Se on jännä miten eri teemat täällä on esillä politiikassa: Pinochet, Allende, abortti (laiton), jälkiehkäisy (laiton), seksuaalivähemmistöjen oikeudet, alkuperäiskansojen oikeudet jne. Se mikä sitten on samaa, on se että nuoria ei oikeastaan kiinnosta - tai kiinnostaa kyllä, mutta kukaan ei oikein näytä kokevan että pystyisi vaikuttamaan mihinkään, ja harva äänestää. Täällä kysymys ei edes ole "aiotko äänestää?" vaan "ootko listattu?" joka viittaa siis siihen, että äänestäjien pitää rekisteröityä, jonka jälkeen äänestäminen on pakollista koko loppuelämän ajan.

3. Iltakävelyllä bongasin taas pimeitä kouluja. Yks eniten mua hämmentänyt asia on Chilen koulumaailma - ehkä oonkin jo avautunut tästä. Koulumaailma on yhtä täynnä eroja ja epäreiluuksia kuin koko tää yhteiskunta. Koulumaailmasta hulluinta tekee se, että koska kaikkea kontrolloidaan vain vähän, liian suuret erot on mahdollisia.

Käytännössä on julkisia, semi-julkisia ja yksityisiä kouluja. Julkiset on yleensä huonoja, riippuen alueesta, oppilaiden sosio-ekonomisista taustoista jne tietysti. Yksityisistä löytyy sitten ihan kaikkea: uskonnollisia kouluja, hulluja linnoja joissa opiskelu maksaa älyttömästi ja joissa opiskellaan englanniksi, ja kaikkia muita erityis-statuksellisia. Katolisilla kouluilla voi olla sääntöjä esim. siitä että ne ei hyväksy lapsia, joiden vanhemmat ei ole naimisissa tai kuulu kirkkoon. Tänään näin just jonku supermegakatolisen koulun jonka logossa oli niin pyhän hengen tunnus kuin ikhtus-kala. Paljon on myös tyttö- ja poikakouluja. Ja tietysti koulupukuja.

Yliopistoissa meininki on aika samanlaista, paitsi että monet julkiset on parhaita, ja samalla niitä, joihin on vaikea päästä. "Huonommat" voi sitten opiskella yksityisissä yliopistoissa, joita riittää tässä maassa, ja joiden tasosta on vaikea sanoa mitään yleistä - kaikkea löytyy, koska koulutusta kontrolloidaan liian vähän. Joka tapauksessa kaikki opiskelu maksaa ihan liikaa, ja yliopisto-opiskeluun tarttee joko rahalliset vanhemmat, hullun lainan tai stipendin - tai kaikki nämä yhdessä. Köyhien alueiden lapset ei yleensä edes kuvittele pääsevänsä jatko-opiskelemaan ja se luo ongelmia kouluihin, koska oppilaista tuntuu turhalta opiskella tietäen, että colegion jälkeen ne ei voi päästä mihinkään opiskelemaan.

Monet on verrannut koulutusta täällä "markkinoihin" (mercado): rahalla saa mitä haluaa, tai no, jos ei oikeasti tietoja, ainakin paperin, joka väittää, että osaat. Koulutus luo ja ylläpitää yhteiskunnallisia eroja. Koska erot on niin suuria, itse tutkinto ei merkkaa monestikaan niin paljon, kuin se, missä colegiossa (peruskoulu+lukio) ja yliopistossa joku on opiskellut.

On tosi koomista kun kaikki koulut mainostaa itseään hienoilla julisteilla jossa on onnellisia (yleensä kovin vaaleita) opiskelijoita ja hienoja lauseita niiden hienoista periaatteista.

-- tässä taas mun chile-tarinoimista. nyt unta!

lallallaa

2009-11-16T11:21:00.003-03:00

Vielä yksi kuva ainakin, voi olla että näitä aina pamahtelee lisää. Toi paikka on silti pienen fiilistelyn arvoinen! Nimi on siis El Morado, Cajon del Maipon perältä löytyy, noin kahden tunnin ajomatkan päässä Santiagon keskustasta. Vaellettiin reilu 12-14 km, tarkoituksena oli 16 km ja jäätikölle asti, mutta lunta oli niin paljon että se ei ollut mahdollista. Silti, mahtava päivä! Vaikka mä en oo lumen suurin ystävä, t-paita päällä auringonpaisteessa se alkaa olla tosi kivaa jo. (:

Muutenkin tänne taas kaikkea kivaa. Keskiviikkona lounas mun suosikkipaikassa srk-kavereiden kanssa, illalla leffa Turistas ja yhden kaverin synttäri-illallinen arabialaisessa paikassa (nam!). Torstaina tapasin vihdoin yhden "kaverin" jota en ikinä ollut tavannut. :D Perjantaina yritettiin shoppailla ja oli Romanan kämpän vikat bileet, tehtiin kunnon illallinen ja ostettiin erikoisoluita ja jotkut random-pojat soitti livemusaa rummuilla ja kitaroilla. Lauantai tuolla vuorilla ja leffa Kathin kanssa ennen nukahtamista. Sunnuntain vietin taas intensiivisesti kirkolla ja iltapäivän väliaika ravintolassa + jäätelöbaarissa + kahvilla yhden pojan kotona.

Eilen kun Cony heitti mut kotiin ja vietiin eka pojat Ñuñoaan mietin sitä kertaa kun se vei mut ekaa kertaa autolla kotiin ja heitettiin sama lenkki. Ja eilen oli sitten ehkä viimeinen kerta kun niin kävi. Vaikka en halua että tää mun blogi muuttuu sellaseks nyyh-yhh-valitukseksi tai että muutenkaan mun elämä sellaiseksi muuttuu, ja useimmiten nytkin suhtaudun elämään vaan niin että "hei. maanantai. tänään käyn koulussa, siivoan, käyn lenkillä ja teen safkaa", mutta niin, hetkittäin vaan kirpaisee vatsan pohjasta.

Greetings from El Morado

2009-11-15T01:18:00.003-03:00

että olisi vain kuin kuka tahansa muukin

2009-11-12T13:59:00.003-03:00

Kyle, yksi oikeista Chile-expateistä, kirjoitti blogissaan vähän aikaa sitten siitä, miten on ihmisiä jotka kohtaa sut "ulkomaalaisena" ja toisia jotka osaa kohdata sut ihan vaan ihmisenä. Hän itse koki Chilessä monen vuoden aikana kohdanneensa vain aivan muutaman, jonka kanssa voi olla rehellisesti "kaveri-kaveri"-kivaa eikä "chileläinen-gringo"-kivaa.

Jäin miettimään.

Eka tietysti väitin kovasti että "kyllä kaikki mun kaverit kohtelee mua ihan ihmisenä!" Mutta heti hetken päästä en ollut ihan niin varma.

Koen, että tunnen paljon ihmisiä jotka ei korosta sitä, että oon ulkkis, vaan osaa kohdella mua ihmisenä eikä gringana. Mut onhan se aina esillä elämässä. Vieraat ihmiset saattaa kysellä outoja asioita tai huudella perään kadulla. Sekin, että mun espanjaa kehutaan, kertoo vaan siitä että oon ulkkis ja on jotenkin ihmeellistä muka että osaan kommunikoida. Ja aina löytyy joku outo joka tuijottaa niin että tulee vähintään kepeesti epämielyttävä olo.

Kavereiden kanssa keskustellessa mä en tiedä piirrettyjen tunnareita, niiden yhteisiä tuttuja viiden vuoden takaa enkä transantiagon tuomaa tuskaa, muuten kuin tarinoiden kautta. Aina hetkittäin tulee teemoja, joista en tajua mitään ellei mulle ensin selitetä taustoja. Siltikin lopulta voin sanoa vaan että "ai, vähän jännää".

Tottakai siitä saa ja pitää puhua että en ole chileläinen, koska se on vaan totta. Tottakai multa saa kysyä miten sanotaan moikka suomeksi tai että onko Suomessa aina kylmä. Tottakai ei tarte leikkiä että oon chileläinen koska en ole.

Mutta jos olettaa että en tiedä mitään Santiagosta tai että mulle pitää puhua tavuttaen, jos joka välissä huolehtii siitä onko kaikki jees ja ymmärränkö mistä puhutaan jne, ei ole enää kivaa. Ne tilanteet on välillä tosi koomisia. Yksi poika kysyi noin kuukausi sitten "ootsä käynyt jossain eri kaupunginosissa, tunnetsä esim keskustaa?" Tuli taas sellanen olo että haloo, mitä luulet, ja vastasin "Nojoo, ihan hyvin noi barriot on hallussa, venaas.. tuttuja on ainakin Centro, Ñuñoa, Providencia, Peñalolen, La Florida, Las Condes, Vitacura, Recoleta, Bellavista, Barrio Brasil, Pudahuel, Maipu, La Pintana.."

Onneksi niiden ihmisten kanssa, joita näkee usein, nuo teemat katoavat useimmiten ekojen tapaamisten jälkeen, tai nousevat vain hetkittäin esiin. Muodostuu kaveruuden arki, jossa puhutaan normaaleista asioista. Silti moni huolehtii meistä gringoista enemmän, ja liian helposti saa sellasta erityiskohtelua, jota vastaan yritän kyllä taistella.

Ehkä eniten rakastan sitä kun joku puhuu mulle normaalisti, eli puhuu mulle kuin puhuisi kenelle tahansa. Uskaltaa sanoa cachai ja uskaltaa käyttää chilenismoja, uskaltaa puhua lausumatta jokaista sanaa supertarkasti. Uskaltaa unohtaa sen, että juttelee gringan kanssa.

(Mun maha on täynnä kanasalaattia ja mansikoita - ostin 2 kg 1,5 eurolla - ja nyt ryntään tapaamaan yhtä kaveria Lastarriaan. Tänään oli vika chile-kurssin tunti ja vieraana oli entinen ministeri, harvinaisen mielenkiintoista! Näin ne asiat alkaa loppua.)

Viiniä + vihreyttä

2009-11-10T22:41:00.007-03:00

Viña/viinitila/wineyard Haras del Pirque

haciendo mezclas/tehtiin sekoituksia/mixing wines

De vuelta a la U: una clase de maridaje de vinos & comida
Takaisin yliopistolla: oppitunti viineistä ja ruuasta
Back at the Uni: a lesson about combining wines with food

Pique-nique/Picnic @ Parque O'Higgins

se meidän Suåmi

2009-11-09T18:00:00.002-03:00

Mietin yks päivä et miten tyhmää kun Suomessa ei taas voi pussailla ja halailla kaikkia. Ja sitä, miten täällä on helpompi halata, koska kun antaa yhden poskipusun niin sä melkein jo valmiiksi halaat sitä toista henkilöä.

Tuntui muuten oudolta kirjottaa Suomi koska se on mulle täällä aina Finlandia.

Tiedän myös että palattuani tuun taas kävelee kengät jalassa sisällä. Äiti oli siitä niin innoissaan silloinkin kun Espanjasta palasin... (: Luultavasti taas puhun liian kovaa. Oon myöhässä kaikkialta. Juttelen tuntemattomille. Tungen avokadoa joka paikkaan. Tai oikeastaan en varmaan suostu ostamaan hedelmiä kuukauteen, koska ne on liian kalliita.

Romana kävi tänään aamiaisella ja sanoi, että kerro sitten kun tiedät, millon sun lento paikkaan X on, että voidaan tulla kentälle. Ajan väheneminen alkaa olla läsnä kaikessa, vaikka mä en siitä oikeasti puhukaan, tai oikeastaan välttelen puhumista viimeiseen asti. Haluaisin elää normaalia arkea siihen asti täysillä, sellaista jossa puhutaan viikonlopuista ja tenteistä ja hiuksista ja gmailista eikä lennoista ja läksiäisistä.

Vaikka joulukuun loppupuolella täältä lähdenkin, varsinaiseen Suomeen paluuseen on kuitenkin vielä toivottavasti kuukausia. Tällä hetkellä todellisempaa on ikkunasta kuuleva oncen (11 de Septiembre -katu) liikenne, mun mahaan juuri päätynyt itse valmistamani herkullinen lohisalaatti ja huomiseksi määrätty kotitentti, jossa pitää miettiä Santiagoa kouluttavana kaupunkina, löytää urbaaneja tiloja joissa voi oppia kaupungissa, kaupungista ja kaupunkia ja suunnitella aktiviteetti kaupungin kaduille.

Viikonlopun keskeiset

2009-11-09T00:09:00.002-03:00

Torstai: oltiin Batalla de Chile:n, 70-luvulla tehdyn dokkarifilmin dvd-julkkareissa Cineteca Nacionalissa. Itse dokkari on kolmeosainen ja kestää jotain yhdeksän tuntia, nyt nähtiin kakkososa juuri vallankaappauksen ajasta. Koko dokkarit on kuvattu yhdellä kameralla tyyliin kolmen tyypin voimin ja tosi vähästä matskusta koottu, mutta kun poliittinen ilmapiiri oli niin outo niin oli kai ihan mahdotonta kuvata huonoa matskua. Ilmaisen dokkarin lisäksi saatiin ilmaista viiniä ja juustoja, en valita.. Kannattaa tuntea oikeat ihmiset jotka tietää kutsua oikeisii paikkoihin.

Perjantai: iltapäivällä mentiin Romanan kaa Patronatoon, joka on sellainen kortteli joka on täynnä erilaisia pieniä vaate- tms. kauppoja. Miljoona kauppaa, pääosin huonoa laatua vaatteissa, paljon ihmisiä, musiikin sekamelska ja muutenkin kaikki sekaisin ja värikästä. Paljon mielenkiintostakin oli ja kiertelyn lopuksi syötiin arabiasafkaa ja jotain pistaasihunajajälkkäreitä. Patronatosta löytyy siis halpojen vaatteiden lisäksi parhaat kebabit ja muut itämaasafkat. Suosittelen.

Lauantai: RAFTING! mulla ei oo vielä kuvia niin en kerro liikaa, mutta mentiin siis Couchsurfing-porukalla Cajon del Maipo:on, Cascada de las Animas-nimiseen mestaan laskemaan kumiveneillä jokea. Tunnin reissu vaan, mut aika mahtavaa, tuli koettua niin aallot pään yli kuin kallioon törmäilyt ja viisi-asteisessa joessa "uiminen" (tai siis l-asennossa kelluminen) - kunnes mut kiskottiin takaisin paattiin kypärästä. Extremen jälkeen rentouduttiin grillailemalla siellä vuorten juurella, luonnon helmassa.

Ei tarte varmaan mainita et kädet on aika kuolleet urakan jälkeen enkä ikinä selvinnyt synttäreille vaan menin vaan Kathille juomaan lasin valkkaria. Anyways, Cajon del Maipo, Cascada de las Animas ja itse rafting jatkaa suosittelulistaa ihan ehdottomasti. Kuvat tulossa ehdottomasti!

Sunnuntai: Viikonlopun kylppäriremppa jatkui aamuseiskalta, Pilvi ei tykännyt ei. Ei naapuritkaan, ne oli kuulemma soittanut kybältä poliisit, eh! Mähän en sitä edes huomannut koska olin jossain unen rajamailla korvatulpat korvissa. Mutta nyt kylppäri on kaunis ja hieno; metelin seurauksena siis täydellinen muodonmuutos. Muu päivä meni - ylläri - taas kirkolla ja opiskellessa. Iglesia Providencia on mulle yksi koti, ja tietysti selviää mun suosittelulistalle. :)

Qué es Chile?

2009-11-05T17:31:00.003-03:00

Chile on luokkatietoinen, vanhoillinen, rasistinen, avoin vieraille vaikutteille, homogeeninen, kulutusyhteiskunta, liikaa oikeiston vallassa, liikaa katolisen kirkon vaikutuksen alla, täynnä kontrasteja, jakautunut, eritynyt, eristynyt, liitetty, moderni, epävarma identiteetistään, patriotistinen, muita ihannoiva, kulttuurien sulatusuuni, kolonialismin tuotos, epäluottavainen, ristiriitainen, kylmä, kuuma, suuri, pieni, neoliberalistinen, passiivinen, pelokas, rento, virallinen, ystävällinen, majoneesin makuinen ja nauhamainen.

Ymmärrän ja en tosiaankaan ymmärrä mitä Chile on. Ehkä taas palasen enemmän, sillä sain viime yönä valmiiksi mun mahtipontisen kuuden sivun esseen siitä, mitä Chile on. Liikaa kliseitä ja pinnallista analyysia, ehkä silti tärkeimmät teemat esillä. Tänään käytiin vielä historiamuseossa jossa opin esim mitä lipun värit merkitsee (tadaa en kerro, pitää jättää vähän haastetta, jos ketään sattuu kiinnostamaan).

Aina välillä mietin, että osaan identifikoitua chileläisten kanssa yllättävän paljossa. Me molemmat ollaan maailmojen lopuissa, eristyksissä maanosistamme, ne tylsimmät, rauhallisimmat, vähän oudot, samalla molemmat tavallansa maanosien huipulla. Molemmat arvostaa maataan ja samalla ei, kummatkaan ei ymmärrä miksi kukaan ulkomaalainen matkustaa niiden maahan, molempia kiinnostaa enemmän mitä tapahtuu muualla maailmassa. Erojakin tietysti on, mutta samankaltaisuudet on musta hämmentävämpiä.

- se mun puhelin on jotenkin blokkautunut ja odotin 1,5 h kuullakseni että se pitää lähettää huoltoon kahdeksi viikoksi. onneks yllättävää kyllä mun chip toimii suomipuhelimen kanssa joten oon taas back to the world of comunication.
-meil on yllättäen kylppäriremppa ja kämppä näyttää aika lennokkaalta.
- lauantaina aattelin olla peppi pitkätossu (näytin yks päivä espanjankielisen videon pepistä yhdelle kaverille ja se repes ihan totaalisesti)
- lauantaina meen myös raftingää, joka ei oo verbi, mut siis laskee jokea kumiveneellä.
- kai kaikki tietää että mansikat tuli maailman Chilestä? Tääl on nyt vähän ku season. Ñam!

Chile, kännykkäliittymien luvattu maa

2009-11-04T01:36:00.002-03:00

Oikeeta infoa:
Tässä maassa on kolme vaihtoehtoa verkoksi: Claro, Entel y Movistar. Ne on kaikki aika samanhintaisia ja suht edullisia, soittaminen taitaa olla n. 20 cent/min ja tekstarit vähän sen alle, ja tämäkin on siis kallein, ilman sopimusta tuleva prepaidien hinnoittelu. Yleensä yhteydet pelaa ja saldon lataaminen onnistuu lähes missä vaan. Kuuluvuus on tietty rajatumpaa kuin mitä jossain Suomen ihmemaassa, mutta se nyt oli ihan oletettua.

Tapaus 1: Romana
Neiti meni pesemään sen ekan chilekännykän pesukoneessa ja joutui vaihtaa numeron ja ostaa uuden. Tadaa. Uusi liittymä temppuili alussa, neidille ei voinut soittaa välillä eikä viestit kulkeneet, mut sitten ihmeparantuminen ja normaalitoiminta. Pari viikkoa tästä joku outo heppu soittaa yhden päivän aikana miljoona kertaa neidille ja väittää että sillä on sen pöllitty sim-kortti. Hetken kuluttua liittymä lakkaa toimimasta ja asiakaspalvelusta kerrotaan, että numero on rekisteröity toiselle nimelle. Lopulta kuitenkin neiti saa uuden sim-kortin, joka alkaa jopa toimia, kunhan sillä soitettiin kaksi puhelua toiseen matkapuhulimeen kytkettynä (tää oli hauska operaatio, kolme ihmistä vaihtelee sim-kortteja ja puhelimen osia kädestä käteen ostoskeskuksessa). Lopulta puhelin toimii. Mahtavaa!

Tapaus 2: Minä
Mulla on liittymistä Claro, jonka kaikki kentät koko Santiagosta kaatui tänään koko illaksi. En tietty osannut olettaa että se on vaihtoehto, vaan luulin että mun puhelin vammaa jotain (20 euron mummonokiat ei saa täyttä luottamusta aina) ja käynnistin sen useemman kerran uudestaan. Lopulta vekotin päättää vaatia turvallisuuskoodia, jota mulla ei tietenkään ole. Matkaan kotiin ja löydän jostain pinit ja pukit mut nou, mitään ei tapahdu. Toisaalta, jos verkkojakaan ei ole, mitä sitä puhelimellakaan tekee... Häiritsin jo paria Claro-ständipoikaa jotka käski mun huomenna marssia asiakaspalveluun. Keep your thumbs up, me wants my cellphone working.

p.s. käytiin porukalla - vihdoin - tänään kattoo Inglorious Bastards. Loistava.

Hei, rakas Päiväkirja.

2009-11-01T22:24:00.006-03:00

Tiedätkö, mua väsyttää ihan tosi liikaa nyt. Viime aikoina on ollut kivaa ja rentoa ja monipuolista ja oikeestaan tyhmääkin. Ja oon nukkunut ehkä liian vähän. Kerron nyt vähän tarkemmin, oikeastaan kerron ihan liikaa eikä sua ehkä kiinnosta, mut kerron silti mitä kaikkea oikeasti on tapahtunut:

Torstaina ja perjantaina oli uskomattoman ihana sää, tai siis ihan vaan HOT, reilut 32 C. Torstaina oli eka se vapaaehtoisten tapaaminen, joka meni pääosin siihen, että odoteltiin että ihmiset saapuisi ja keskusteltiin tyttöporukassa kaikesta fiksusta kuten tietokoneiden tulosta maailmaan, gmailin ihmeellisyydestä ja kaivosalan opiskelemisesta. Olin ehkä ekaa kertaa muutaman tunnin täysin chileläisten tyttöjen seurassa, koska yleensä poikia on aina ja kaikkialla ja enemmän kuin tyttöjä ja pojat puhuu enemmän. Muutenkin nämä tytöt edusti ehkä ehkä eri yhteiskuntaluokkaa, ikää ja ihmistyyppiä kuin mun kaverit yleensä, ja oli hauska tarkkailla esimerkiksi niiden sanastoa. Lopulta saatiin porukka melkein kasaan ja juuri ennen kuin mun piti jo lähteä, kolme tuntia tapaamisen alkamisesta, saatiin nimikierros käytyä. Jee.

Saman illan grillibileet oli myös kivat. Choripaneja (leipä auki - chorizo-makkara sisään) pebrellä (sipuli-valkosipuli-tomaatti-viinietikka) ja guacamolella (sipuli-tomaatti-avokado), puutarha, levotonta musiikkia, levottomia ihmisiä, nuoria ihmisiä, vanhoja ihmisiä. Mä olin taas fome=tylsä ja lähdin nukkuu aika ajoissa mut oli silti kiva käydä mun suosikkikämpässä pitkästä aikaa ja nähdä ihmisiä.

Perjantaina olin luvan kanssa tosi hidas ja lopulta raahauduin rikkaiden maailmaan ostaa topin jossa voi ottaa aurinkoa ja ja raahauduin viereiseen puistoon ihmettelemään vihreyttä ja tilan tuntua. Kirjottelin päivistä ja söin kookos-suklaa-jäätelöä aika onnellisena minishorteissa. Pariskunnat limaili vieressä ja palmut oli söpöjä. Mietin, että ehkä sittenkin ymmärrän, miksi ihmiset haluaa asua siellä hienousmaailmassa.

Sieltä liikuin suoraan keskustaan tapaamaan Romanan ja Ricardon kanssa. Lisää jädee (artesanal on niin parasta), tällä kertaa minttu-vadelmaa ja täydellistä pippurisuklaata. Käveltiin läpi hämärtyvän Parque Forestalin, mä yhä minishorteissa, ja kiivettiin yhteen patsaaseen istumaan. Puhuttiin apinoista ja kissoista ja lapsuudesta ja siitä kun kaikki haluaa muuttaa etelään (huom! täällä se tarkoittaa tilaa, metsää, kylmyyttä ja rauhaa). Sen jälkeen autolla etelään, parhaan pizzerian (artesanal) pizzat kainaloon ja toiseen puistoon istumaan. Not bad.

Illalla menin Monon, Kathin, Catan, Kaatin ja Loren kanssa Gepen keikalle. Tai niin oli tarkoitus; lopulta artisti tuli paikalle ilman kitaraa ja aikoi soittaa djnä vaan, mutta kun mitään ei tapahtunut ennen puol kolmea lähdin kotiin. :D Ei silti hukkaan heitetty reissu - paikka oli sellainen taidetalo, joka on juuri vasta avautumassa, tuo ilta oli itse asiassa ekoja eventejä ja omistaja oli ihanan paniikissa. Kämäinen talo täynnä hauskoja grafiteja, kauniisti pukeutuvia ihmisiä ja liian hyvää electroa. Mä hymyilin ja olin iloinen.

Mutta arvaa, lauantaina lähes kaikki meni taas ihan huonosti.

Mut ylipuhuttiin lähtee Paton & Ricasdon kavereiden kanssa porukalla Octoberfesteille lähikylään, piti mennä ajoissa ja nää pojat on aika järjestelmällisiä niin jopa luotin suunnitelman toimivuuteen. Ei se lopulta toiminut, ja saavuttiin sinne 2,5 h suunniteltua myöhemmin. Mentiin ekana syömään. Muuten hyvä mutta mun ruoka ei ikinä tullut. Sitten mun pitikin jo lähteä pitämään enkkutuntia koska tyhmänä olin luvannut olla siitä vastuussa. Tietty en ehtinyt sinne ajoissa eikä siellä ollut enää ketään kun paikalle kerkesin... Matkustin siis turhaa reilut kaksi tuntia ja missasin Octoberfestit, joihin kuitenkin maksoin pääsylipun ja kaikkea. Pojat kiltteinä mun tietämättä pölli mulle Kunstmanin tuopin siitä tyhmästä ravintolasta ja pakotti ottamaan sen korvaukseksi puuttuvasta ruuasta, niin jäi joku hyvä muisto vaik pölliminen ei nyt oo kivaa. Kuulemma suunniteilla on myös Pilvifestit huonon Octoberfestin korvaamiseksi. Jee. Ja tuoppi nyt on pakko raahata Suomeen vaikka se painaakin ehkä miljoona kiloa ja lentokoneet jne on tyhmiä.

Sinäänsä toi Octoberfest jota juhlitaan useammassa lattarimaassa on täällä päin aika mielenkiintoinen ilmiö, varsinkin kun saksalaiskolonioita on oikeesti olemassa ja saksalaisvaikutteita näin myös. Kyllä sielläkin näki vaaleahapsisia miehiä tuopit koholla jodlaamassa kilpaa esiintyjien kanssa.

Tulin korvesta kotiin kuolleena, ostin nopeesti jotain safkaa ja päätin unohtaa kaiken ja aloittaa päivän alusta. Parin seurakuntakaverin yhteissynttärit oli Las Condesissa ja suuntasin sinne. Onneksi ilta oli tosi kiva, oikeestaan kivempi kuin odotin. En ollut jutellut monen kanssa kunnolla moneen viikkoon ja tulin jopa monen kanssa toimeen paremmin kuin aiemmin. Monesti todettua, tytöt tarvitsee usein enemmän aikaa tutustumiseen. Sain taas liikaa kehuja mun espanjasta ihmisiltä joita en ennen tuntenut. Katseltiin parvekkeelta kerrostalojen valoja ja toisten ihmisten elämiä ikkunoiden takana ja selailtiin 70-luvun postereista tehtyä kirjaa ja kuunneltiin kasareita. Viinilasi, täytekakku ja rento läpänheitto pelasti mun muuten epäonnistuneen päivän.

Kuuden tunnin yöunet ja sunnuntai-aamuna raahasin itseni suihkun kautta Starbucksiin aamupalalle koska jotkut hullut mut sinne illalla kutsui eikä cinnemon rollin kutsua nyt voi vastustaa. En ollut syönyt kanelipullaa varmaan kahteen kuukauteen, maistui kyllä hyvältä vaikka Starbucks tunkee niihin ihan liikaa jotain sokeritahnaa.

Muu päivä meni kirkolla ja grillaillessa. Jumiksen jälkeen mentiin porukalla mun naapuriin Stephanien pihalle grillaamaan. Hyvä ruoka ja viini ja outo läppä on aina jees. Sieltä vielä koukkaus takaisin kirkolle ja kuolleena kotiin. Mutta kiva päivä ja kiva oli nähdä taas noita ihmisiä kunnolla. Ne on ollut mulle yksi ulottuvuus lisää tähän maahan, aika tärkeäkin, koska niiden kautta elämä tuntuu todellisemmalta, enemmän mun elämältä (verrattuna esim. ekaan porukkaan jossa hengattiin paljon, rantareissujengiin, on sellasia regeton-bilehirmuja, eli lopulta aika kaukana siitä mitä ite elämältä haluan, vaikkakin tykkään myös juhlista ja nekin on silti kovin rakkaita ja saa mut aina hymyilemään). Ja tietty, nää chiquillot joiden kanssa tänään taas päivän vietin on ennen kaikea yksi kaveriporukka lisää. Alussa olin ehkä vähän vaisu, koska toi on eka porukka jossa oon alkanut hengaa "ihan yksin", eli tuntematta ketään erityisemmin aikaisemmin, mutta nykyään oon jo ihan Pilvi ja hypin ympäriinsä ihan vapaasti.

Ja tiedätkö päivis, tänään alkoi marraskuu! Se ei tunnu ihan kivalta, aika menee liian nopeaan, vaikka samalla maailma kutsuu myös matkaamaan eteenpäin. Vaikka en kaipaa Suomeen, en enää angstaakaan, useimmiten, monesti oikeastaan nostalgisoin pikkujutuista ja ennen kaikkea osaan arvostaa esimerkiksi sitä, kuinka samanhenkisiä ystäviä mulla on siellä. Toisaalta ulkomailla oppii aina ihanasti siitä, miten erilaisten ihmisten kanssa voikaan tulla toimeen ja mitkä kaikki asiat voikaan yhdistää.

Aina ei ole maailman parasta täälläkään. Mitään ihme "rakastan Chileä ja haluun olla täällä 4evah"-suhdettakaan ei ole päässyt kehittymään, ja on täällä myös tylsiä tai ainakin aikaansaamattomia päiviä. Silti, rakas Päiväkirja, oon siltä mieltä juuri nyt, tällä sekunnilla, en ehkä enää huomenna, mutta toisena hetkenä varmasti taas, että oon saanut ihan liikaa tältä elämältä tässä lyhyessä ajassa enkä jaksaisi menettää sitä kaikkea heti. Haluisin enemmän aikaa, nähdä mihin asti nykyiset kaverisuhteet kestää, löytää enemmän omaa paikkaa.

Ja, loppujen lopuksi, oon ehkä onnellinen vaan jokaisesta jaetusta hymystä ja siitä, kuinka moneen ja kuinka erilaisiin ihmisiin oon saanut tutustua.

Vaihtariblogit on niin läppiä kun minkä tahansa postauksen voi päättää ajan kulun voivotteluun ja vaihdon analysointii. :D pahoittelut taas kerran tästä. Ha.

Mutta wannabe-päivis ja kaikki mut, nyt mua väsyttää ihan liikaa ja meen nukkuu tai kuolen elämään. Chauu wachis!!

Chile facts osa miljoona

2009-10-30T11:52:00.002-03:00

Chile facts part 1:

Eilen illasta istuin kaverin auton takapenkillä ja hetken taas mietin, että ainiin. Suomessa turvavöitä käytetään ja ihmiset ei aja kännissä. Chilessä kuviot kun on vähän toisin. Kukaan ei käytä takapenkillä turvavöitä. Lakien mukaan vuoden X (en muista minkä) jälkeen valmistetuissa autoissa pitäisi käyttää, vanhemmissa ei ole, mutta poliisi ei kontrolloi asiaa / niitä ei kiinnosta, joten kukaan ei käytä. Yksinkertaista.

Toinen on ajaminen alkoholin vaikutuksen alaisena. Täällä ihan liian yleistä. Mulla on onneksi monta kaveria joihin voin luottaa, mutta toisaalta myös tunnen monta jotka lähtee rattiin ihan liian korkeilla promilleilla. Ei ihme että on korkeat onnettomuusluvut.

Nämä molemmat on esim juttuja, jotka liian helposti hyväksyy "kulttuurina". Tai ainakin minä. Yksi ystävä totesi kerran "niin, sama onko se kulttuuria vai ei, yhtä lailla se tyyppi on kännissä ja yhtä lailla sen kyydissä voi kuolla".

Chile facts part II:

Kaikki tulee raskaiksi ja saa vauvoja. Täällä tuo ketju toimii tietysti selvemmin noin, koska abortti ei ole mahdollinen.

Juttelin just chätissä yhden kaverin kanssa joka totesi "arvaa mitä, mun sisko sai eilen tietää et se on raskaana! musta tulee eno!!!" En rynnännyt heti onnittelemaan koska tunnen tytön ja hän on mua kaksi vuotta nuorempi, opiskelee eikä seurustele. Mun oletuksilla tosta ois pitänyt vähintään saada joku pieni shokki, mutta nähtävästi koko perhe oli melko iloinen. Parempi tietysti näin.

On huvittavaa tutustua uusiin ihmisiin ja jutella hetki ja aina välillä paljastuu, että jollain on joku viisivuotias lapsi ja kuusikuukautiset kaksoset. Normaaleilla, nuorilla ihmisillä, jotka tapaa jossain juhlissa.

Pari kaveria kertoi niiden yläaste-ajoista, jolloin kuulemma kylän about kaikki tytöt oli vaan tullu raskaiksi. Oli ihan normaalia saada 14-vuotiaana vauva. Ne pojat oli tyyliin lyöneet vetoa kavereiden kauniista pikkusiskoista, että "toi ei selviä 15-vuotiaaksi tulematta raskaaksi" - ja aina niiden veikkaukset oli osuneet oikeaan.

Tänään

2009-10-29T17:34:00.003-03:00

"Eli tänään me keskustellaan Machuca-elokuvasta ja teidän ajatuksista ja mietteistä siitä. Pilvi. Mä aloitan Pilvistä, koska Pilvi on todella älykäs tyttö, joka tajuaa jutut nopeaan ja joka puhuu todella hyvää espanjaa".

Chile-kurssin maikka tänään.

RRRRight. ...että näin. nyt tiedätte.

Pari muuta juttua:

Poltin eilen mun nilkan. La Piojera + couchsurferit oli eilen tosi jees, jatkot kaupungin virallisissa vaihtaribileisssä Miercoles po:ssa ei. Mun toka ja varmasti viimeinen kerta. Tänään kävin juoksee vähän ennen kuin helteet hyökkäsi liikaa päälle, oli ihana tehdä jotain aktiivista ja löysin kivan piilotetun puiston josta voi tulla mun vakkari opiskelupaikka (ja aurinkorasvaa myös nilkkoihin tällä kertaa). Aina täysi metro ja tää helle on muuten tosi hyvä yhdistelmä, enää en tarte ees saunaa. Tänään meen meidän "villan" eli sen asuinalueen missä pidetään englannin kurssia, vapaaehtoisten tapaamiseen ja sen jälkeen mun suosikkikämpän grillibileisiin. Enkä oo ees syönyt jäätelöä. Kiva tavata uusia ihmisiä ja kiva törmätä tuttuihin kadulla ja kiva nähdä ystäviä. Haluun riippuliitämään ja kuulin just että se on täällä halpaa; rafting on jo tulossa ensi viikolla.

puspus!

el día de la cerveza

2009-10-28T00:39:00.003-03:00

Moi. mulla ei oikeesti oo mitään mielenkiintoista kerrottavaa mutta kerron silti. Oon pohtinut montaa juttua silti, katsellut pressanvaalimainoksia sillä silmällä ja miettinyt pikkuoutouksia ja muuta kerrottavaa. Täytyy yrittää olla aikaansaava joskus.

Tämä päivä alkoi olut-maistiaisilla viinikurssilla ja loppui myös olueen ja ranskiksiin. Oli ihana nähdä illalla Felipeä, Kathia, Lorea ja Monoa pitkästä aikaa! Ne myös suunnitteli ihan parasta Valparaíson reissua perjantaille, samalla kun Kathi kertoi että ehkä mielenkiintoisemmalla chileläisellä artistilla Gepellä on konsertti silloin Santiagossa.. Valmiiksi olikin vasta yksi kutsu perjantaille, että tämähän nyt helpotti asiaa.. Lauantain kanssa suunnilleen sama meininki, inhottavaa tehdä valintoja blaa. Mulla on Chilestä niin sellainen fiilis että kun jotain tapahtuu, tapahtuu aina kaikki yhtä aikaa, ja kun ei tapahtu, ei tapahdu mitään.

Katsoin tänään myös kaksi leffaa ilmaiseksi, ja vielä "teattereissa". Ensimmäinen, Machuca, oli aika rankka. 70-luvun Chileä lapsien kokemana kuvaava taitava, mielenkiintoinen ja hauskakin leffa. Ehkä tällä hetkellä se minkä valitsisin näytettäväksi, jos joku haluaisi nähdä vain yhden leffan jonka kautta ymmärtää tätä maata. Musta on hauskaa kun kaikissa myös n. 40 vuotta sitten tapahtuneita asioita kertovissa leffoissa puhutaan ihan nykychileä tyyliin "hueón cachai la wea hueón ?" Päivän toinen leffa oli espanjalainen Azul oscuro casi negro, jonka espanjalaisaksentti hämmensi mua älyttömästi. Miten joskus ymmärsinkään tuollaista puhetta sujuvasti ja käytin noita sanontoja. Kielet on hassuja.

Näin välihuomiona: Vaihdossa kummallisinta on ajan suhteellisuus, ajan kuluminen ja siihen suhtautuminen ja sen vaikutus kaikkeen muuhun elämään ja ennen kaikkea kaikkeen muuhun elämään suhtautumiseen, sekä tutun ja vieraan vierottelu elämässä. Samalla on ihan kotonaan ja elää arkea ja toisaalta kohtaa "jatkuvasti" jotain vierasta. Siihenkin tottuu niin, että se on lopulta osa arkea.

Huomiseks on luvattu taas helteitä ja ajattelin nauttia auringosta. Illaksi suunta käy La Piojeraan, joka on ns. legendaarisia santiago-mestoja, sain jopa aikaseks järkättyä siis CS-meetingin. Katsotaan mitä illasta tulee!

aurinko aurinko lettuja paistaa

2009-10-26T00:37:00.004-03:00

Kevät tuli! Eilen illalla vielä palelti mutta tänään kun säntäsin 11.30 kohti kirkkoa niin oli kuuma ja aurinko ja hiki ja jano. Kotimatkalla hain jätskin. Musta on hauskaa kun täällä usein tötterö ja pikari yhdistetään: tehdään jäätelötötterö ja sitten keikataan se pikariin. Sotkemisen riski vähäisempi ainakin. Iltapäivällä lounaan jälkeen syötiin vielä lisää jäätelöä, lettujen kanssa. Kevätkevät.

Päivän kohokohta: Lennot Antofagastaan (pohjoinen) ja Coyhaiqueen (etelä). Antofagasta on siis reitti San Pedro de Atacamaan + kaikkeen siihen autiomaa - kuunlaakso - geysirit - touhuun ja Coyhaique taas on jäätiköt - tulivuoret - Chiloe - pingviinit - en tiedä. Pohjoinen 4/5 päivää, etelä 12/13 päivää. Chilen Finnair, LAN, pitkästä aikaa heitti kolmen päivän kotimaanlento-tarjouskampanjan niin saatiin kuin saatiinkin ostettua lennot, oltiin jo suuntaamassa bussilla kaikkialle. Kätevämpää näin koska Chile on liian pitkä, 20 h bussimatkat ei oo pelkkää herkkua. Mut maailma kuolee, se on lentämisessä nyyh.

Päivän epäkokokohta: Sen minkä taakseen jättää, edestään löytää. Huomenna koe, lukemista "jopa" 70 sivua mutta jos sitä ei lue, sitä ei osaa. Tällä hetkellä 20 sivua jäljellä. Nyt vielä vähän ja aamulla kirjastoon hop kertaamaan.

undostres

2009-10-25T01:24:00.003-03:00

Cuando empiezo a escribir esto, es la 1:23. undostres. De la madrugada. Esta noche mi querida Finlandia y mi querida Chile se acercan una hora más. Cinco horas ya es nada, comparado a siete. Es como si ya no estuviera en el otro lado del mundo.

De hecho, en general, me cuesta mucho entender la distancia. Son cosas demansiado grandes para una cabeza así pequeña como la mía. Como mi Luisito en Sevilla preguntando en el parque de siempre "a que dirección queda Finlandia?" y poniendose muy confundido cuando no le sabía decir que es para alla o para aca.

El mundo es demansiado grande. Por eso, es más logico decir "te quiero hasta la luna!" o alternativamente "hasta China" porque todos saben, que China si que queda lejos.

yo a los niños: les quiero hasta Finlandia!
L: pero Finlandia queda muy cerca!

L: te quiero hasta Madrid!
yo: pero Madrid si algo queda muy cerca.
L: hasta Cordoba?
yo: pero Cordoba queda todavia mas cerca!

Un verano que estuve trabajando en un campamento de niños una niña se preocupó un poco por jugar con la arena: que pasa si ella hace un hoyo demansiado grande y el mundo se rompe?

****

Undostres y no estoy nada de cansada. Bueeeeno, llevo cuatro días casi sin hacer nada, cuatro dias recuperandome, cuatro días guardandome la energía. Como tengo tanta energia, voy a esperar si los chiquillos que me llamaron hace poco me llaman de nuevo y hagamos algo. Nunca se sabe... Esta noche ya salimos a tomar algo con los R&P (seguro que les gusta el nuevo termino!) y fue bueno a compartir un ratito despues de muchos días en la cama. De hecho, creo que hablé demansiado. Ha.

Justo abajo de mi edificio hay un bar y si me quedo en casa en los findes (o llego así temprano como hoy), estar en casa es como estar parte del gran carrete. Hay que ir una vez. Aunque ya puedo imaginar perfectamente como será el lugar. Las cumbias son las mismas cada noche. El regetón igual. Palmas arriba, palmas arriba, donde están las manos! Ya.

Cosas que me animan mucho ahora:
1. Ir a subir un cerro pronto (!)
2. Hacer rafting y conocer la cascada de las animas (!!)
3. Viajar a Mendoza y hacer parapente (!!!)
4. Comprar los vuelos al sur y al norte (!!!!)
5. Ver a todas las personas que no visto por mucho tiempo (o siento que no he visto por mucho tiempo aunque no sea así).

Hoy fui a Peñalolén alto, despues de mucho tiempo. El lugar y las vistas nunca dejan de impresionarme. Por eso ya vale la pena de preparar las clases del inglés y viajar todo el camino. Igual las personas de la villa siempre me hacen sonreir. Afternoon. Afternoon.

Si hoy me desperté un poco desanimada, por lo menos me acuesto con una sonrisa. Uncincosiete. Odio escribir en español, me siento superdesnuda, pero lo sobreviví una vez más. Ahora pa' la cama, dejo que los chiquillos hagan su fiesta sin mi presencia. Vienen otros días más. Uncinconueve.

Doscerocero.

Perjantai-illan reflektointia

2009-10-23T21:15:00.003-03:00

Istun mun sängyllä. Se on vihreä ja leveä ja untuvapeitto ihanan pehmeä. Ikkunan läpi kuuluu Providencian pääkatu ja jonkun baarin musiikki, välillä ihmisten huudot. Monena iltana ihmetyttää miten samat cumbiat ja americot jaksaa aina vaan laulattaa ihmisiä. Que levante la mano ja niin edelleen.

Tänään rytminä tuntuu olevan regetón ja jatkuvat onnittelulaulut. Aurinko laski reilu tunti sitten, ja taivas värjääntyi ihanan punaiseksi, taas kerran. Ilma on kirkas, koska tänään satoi. Kevät tuntuu viipyvän taas jossakin, enkä jaksaisi täällä tätä "tule jo kevät"-leikkiä, liikaa kokemusta Suomesta.

Tänään kävin kävelyllä ja laitoin jopa meikkiä. Löysin uuden ostarin lähikulmilta jossa oli liian ihania design-juttuja. Palelin vähän ja väsyin liian nopeaan. Loppupäätelmä: ei huomenna vaeltamaan. F:n isän soittaessa juttelin myös perheen äidin kanssa ja ne molemmat on liian kivoja. Harmittaa etten pääse vaeltamaan, etten pääse luontoon, mutta ehkä vielä ehdin.

Ehkä vielä ehdin. Siitä on tullut iikaa tunnussana tälle elämälle. Monella vaihtarilla tuntuu olevan lievä paniikki päällä reissujen ja tekemisten suhteen. Mä olen melko hyvin välttänyt sen, mitä nyt Buenos Airesissa keksittiin hervoton kasa asioita, mitä pitää tehdä, pääosin kuitenkin Santiagossa ja rennolla mielellä. Tästä välttämisestä huolimatta tietynlainen laskelmoivuus on hiipinyt kuvioihin, kun alkaa oikeasti tajuta, että kuukaudet vierii.

Loppujen lopuksi aina muistutan itseäni, että ihmiselämän kokoisia kokemuksia tässä haetaan : ennen kaikkea haluan muistaa Chilen, jossa oli arkisia aamuja, iltapäiväkävelyitä, leffailtoja, itsetarkastelua, monenlaista oppimista, huonoja vitsejä ja jaettuja hymyjä.

Välillä yhä toivon että olisin saanut enemmän. Välillä olen aivan tyytyväinen. Välillä ymmärrän että paljon on kiinni vain itsestäni. Välillä ajattelen, että asiat vain menivät näin. Useimmiten en enää edes ajattele. Kun arjesta tulee arkea, ei sitä osaa arvioida tai pohtia.

Viimeinen kuukausi on ollut aika erillainen aikaisemmista. Enemmän reissuja. Samalla enemmän lepoa. Enemmän sen muistamista, miten oikeasti haluan elää. Oon kiitollinen seurakunnan chiquilloille enemmästä kun ne ehkä arvaakaan. Samalla oon tosi onnellinen mun kaikista muista, paremmista ystävistä, jotka on kivoja, outoja ja hassuja ja jotka on varmasti oppinut tuntemaan mut sata kertaa paremmin kuin arvaankaan.

Tän illan kohtalona on päivän laiskottelun takia nauttia sosilogian tekstin seurasta, joka tuntuu ihan liikaa heprealta tällä hetkellä. Taidan hakea yhden Catan eilen mulle tuomista appelsiineista ja jatkaa urakkaa.

Tarinaa Valdiviasta

2009-10-23T12:36:00.007-03:00

Valdiviassa näytti Savonlinnalta.

A mí, Valdivia pareció mucho a una ciudad finlandesa que se llama Savonlinna.

Valdivia: (pic)

Savonlinna: (pic)

Valdiviassa oli koivuja, pelikaaneja, merileijonia, markkinat, tilaa, megahotelli, kaikenlaisia taloja, vihreyttä, ilmaa, tilaa ja paljon elokuvia. Oli ihanaa kun kaikkialle pystyi kävelemään.

Katsottiin about 15 leffaa kolmessa päivässä.

Omat suosikit dokkareista:
Man on wire - mies joka nuorallatanssi WTC-talolta toiselle salaa.

The cat, the reverend and the slave: Second life-maailman ilmiöitä ja ihmisiä. Hulvattomia, pimeitä tarinoita.

Cien niños esperando un tren: Santiagolainen nainen, joka päätti 80-luvulla pitää elokuvapajaa slummien lapsille, jotka ei ikinä olleet päässeet edes elokuvateatteriin.

.. ja muista:

The tune: Ainoa Plymtonin piirretty jonka ehdin nähdä. Taitava mies!

Huacho: Ihanaa Etelä-Chilen mystiikkaa, maalaiselämää ja näyttelijöitä, jotka lainasi palan elämäänsä elokuvalle.

Os famosos e os duendes da morte: Kaunis, mystinen ja mielenkiintoinen brassileffa pienen saksalaiskylän parista nuoresta, tositarina ja youtube-kytkennät jänniä.

Excursiones: Ihanaa arjen komiikkaa ja kommunikaation vaikeutta täynnä oleva argentiinalainen teos.

Kirikou and the Sorceress: vihdoin pääsin näkee Kirikoun, oli kiva aloitus sunnuntai-aamulle.

Huachon näyttelijä- ja tekijäkaarti lavalla ennen elokuvan esitystä

Lauantai-aamuna herättiin 6.20 ja busseiltiin läheiseen Nieblaan, joka on pikkuinen söpö kylä hienoilla rannoilla. Siellä oli kiva kävellä usvan hälvetessä ja kylän heräillessä..

Mainittakoon vielä, että kuudelta herääminen ei ollut mun idea, kuten jokainen mut tunteva voi arvata. Onneks mulla on hulluja kavereita..

Sairastelua ja BsAs III

2009-10-23T11:09:00.006-03:00

Moi. Terveisiä sängystä.

Oikeastaan tänään ajattelin jo elää normaalin päivän, mutta tässä on siis sairasteltu.. Vatsavammoja ja taisi olla kuumettakin, sen verran heikko ja kumma olo oli. Keskiviikkona olin vaan kuollut sängyssä (viihteenä skype, mese, leffat, muumit), eilen jopa tein asioita muissakin kodin tiloissa ja kävin kaupassa asti. Tänään ajattelin ihan ulkoistautua kunnolla, testaamaan oloa, riittääkö se aamupäivän vaellukselle huomenna. Olisi houkuttava tilaisuus lähteä sen mun alkuviikko-perheen isän, siskon, serkun ja sedän kanssa kiipeemään Cerro Providencia, enkä millään malttaisi kieltäytyä. Mutta tarkkailen nyt vielä oloa!

Ekaa kertaa varsinaisesti sairastin, onneksi siihen menin näin pitkään, onneksi se hyökkäsi vasta reissujen jälkeen, ja onneksi myös paranin nopeaan. Onneksi en ole helposti kyllästyvää tyyppiä, niin pari päivää sängyn pohjalla meni ihan kepeästi. Ehkä reissujen väsymys painoi vielä pohjalla niin, että oli melkein kivaa vain olla, mitä nyt pahoinvointi ei oo ihan jees.

Jotta joskus etenisin elämässä, tässä nyt kuvia Buenos Airesista!

ihana teatteri ja kirjakauppakatu.

San Telmo. Täältä ja Palermosta pyydettiin kommenteissa kuvia, mutta havaitsin omia ja kavereiden kuvia selatessani, että niitä on lähes nolla. Molemmat on nättejä, mielenkiintoisia kaupunginosia, ehkä juuri ne kaksi joissa helpoiten saa ajan ja rahat kulumaan, mutta lopulta koostuvat vain taloista, kaduista ja puista, joten valokuvauksellinen anti on melko vähäinen. Palermo vei silti sydämen! Sinne ei vaan kannata viedä paljon rahaa mukanaan, tai se kaikki muuttuu itsestään kauppakasseiksi.

Magein kirjakauppa, vaan ei halvin, joten en suosittele.

Löydettiin meri Puerto Maderosta. ja luontoa.

Tangoa ylituristisesti mutta silti tangoa ja hienoa.

Recoletan hautausmaa on käynnin arvoinen, ja kaupunki järkkää siellä ilmaisia kiertokävelyitä.

Plaza... del Mayo? Veikkaan. Ei voi muistaa.

San Telmon kaduilla taas

Väriläiskä-turistikeskittymä: La Boca

Bocan grafiteja

Siinä nyt Buenos Aires. Viime viikkoina muhun on iskenyt suuri Mendoza-kuume; Mendoza on siis lähin varsinainen kaupunki Argentiinan puolelta Santiagosta katsottuna. Kaikki kehuu sitä ja yks kaveri järkkäsi täksi viikonlopuksi sinne reissun, mutta haluun olla täällä enkä jaksa matkustaa niin jätän välistä. Mutta toivottavasti ehdin vielä käydä, ja löydän seuraa, koska tuntuu että kaikki on siellä jo käyneet. Kuulin juuri että Mendozassa voi myös riippuliitää, ja arvatkaa haluanko sinne vielä vaan enemmän! Lisäksi bussimatkallahan ylitetään Andit, ja se nyt on pakko kokea.

Home sweet home

2009-10-19T21:37:00.004-03:00

Lykkään aina kauniisti reissupostauksia kauas, koska ne oikeesti vaatii muuta kun että istun alas ja annan ajatuksen virrata. Lykätään siis taas, koska Buenos Airesin pitää tulla ennen Valdiviaa.

Anyways, I'm Back. Sieltä Valdivian leffafestareilta siis aamulla kotiuduin. Molempiin suuntiin matkattiin yöbusseilla. Opiskelijoina valittiin tietysti halvin vaihtoehto, eli normibussi eikä mitään mukavuusbusseja, vaikka ne on täällä aika yleisiä. Nukuin vaihtelevalla menestyksellä sen 10-11 h mitä matkaan aina meni. Jalat aina ihan mutkalla, kuuma, ahdasta. Aamulla Tur-bus tarjosi aamupalaksi keksejä ja mehua (jee!) ja ainakin puoli tuntia ennen kuin Saavuttiin tänään Santiagoon bussimies tuli kiskomaan viltin pois mun päältä kun se halusi viikata ne jo kasaan (buu). Mä oisin vielä halunnut torkkua..

2 huonosti nukuttua bussimatkaa + lauantaiaamun "hei herätään aamukuudelta ja mennään rannalle!" + sunnuntaiaamun "pakko nähdä Kirikou vihdoin ja se alkaa aamukybältä" = väsymys. Torkuin ainakin joka toisessa leffassa, mutta lähes kaikki oikeasti hyvät pysyin kyllä hereillä. Tänään opiskella ja mennä luennolle, mut feidasin ja jäin nukkumaan. Mä oon aina niin kiltisti kaikkialla, että eiköhän ollut varaa missata yksi luento.

Valdiviassa oli sellainen... Suomen huhti/touko/kesäkuu. 810 km etäisyys Santiagosta etelää kohden tuntuu ilmastossa ja näkyy luonnossa. Oli ihanaa palata Santiagoon ja astua alas bussista ja huomata, että on lämmin: Kevät on vihdoin oikeasti täällä. Tulin juuri kahden tunnin iltakävelyltä (takana 3 päivää intensiivistä leffassa istumista ja kaksi 11 h bussimatkaa, liikuntapula!) ja siellä tarkeni t-paidassa vielä iltaysiltä ihan mainiosti. Kesäaika alkoi myös viikko sitten ja on ihanaa kun valoisuus kestää noin kahdeksaan asti. Ilo.

Tänään sain mahtiuutisia tammikuulle, mutta pidän ne vielä salassa. Jotain paratiisirantoja ainakin luvassa. Lisää siitä myöhemmin...

El mes nro tres

2009-10-17T16:01:00.002-03:00

Just realized two days ago that one month more has gone. Too fast, once again.

Pictures pictures pictures!

wine vocab

the Uni

la Kathi, Pichilemu

a little huaso, Lolol

La Csilla and me at the rich wonderland of Santiago: Las Condes

Puerto Madero, BsAs (c la Romana)

experimenting new fruits (c el Karsten)

Las Fondas, Santa Cruz (c someone)

new friends, BsAs (c la Romana)

the new home!

the new room!

my birthday party

the view from the living room on a really ugly day! usually you see the Andes.

Romana took a pic as I was sleeping in a park in BsAs.. eh

frech food for Roxane's birthday

Santa Cruz, after the Fondas (c la Mane)

and the last one is happy girl picture from Santa Cruz.

Chilito lindo

2009-10-15T16:35:00.005-03:00

Työnnän tekstejä taas sitä vauhtia, että kukaan ei pysy perässä, mutta onneksi tulee taas reissun myötä taukoa.

Vaikka oon hajoillut mun "chile para gringos" eli vaihtari-chile-kurssiin ja varsinkin sen opettajaan ihan kiitettävästi, niin huomaan kyllä, että hetkittäin se auttaa suuresti analysoimaan tätä maata ja kaikkia ilmiöitä. Haluisin avata ne kaikki jutut mitä aina tajuaa täälläkin, mutta jotenkin se monesti jää, ja lisäksi se on myös aika vaikeaa. Miten kertoa siitä mitä mahtuu 4300 kilometrin pituiseen maahan, kun kaikkea ei itsekään edes ymmärrä? Miten voi olla että Chile oli viimeinen maa, Vatikaania lukuun ottamatta, joka sääti lain avioerosta tai josta yhä puuttuu aborttilaki? Miten on olemassa chileläisiä jotka kannattaa Pinochetia? Mitä kaikkia haavoja lähes 20 vuotinen diktatuuri on jättänyt tähän maahan ja sen ihmisiin? Miksi Chile haluaa olla kuin jenkit tai eurooppalaiset, miksi politiikka on niin oudossa tilassa ja miksi sanomalehdet on kaikki oikeiston käsissä? Miten tämä kaupunki ja koko kansa voi olla niin luokkatietoista? Miksi koulutus on niin kallista ja koko systeemi ihan tyhmä?En usko että Chile on paljoakaan siitä mitä Suomessa kuvitellaan, monellakaan tavalla.

Aiheesta kukkaruukkuun: Chile ei myöskään ole halpa. Kannattaa siis nauttia siitä, mikä on halpaa:

1. Bussilla matkustaminen. Tänään lähtee 23.30 bussi Valdiviaan Etelä-Chileen, kai reilu 10 h matka, hintaa 14 €. Mukavuudesta en lupaa, mutta hinta on kohdallaan.

2. Converset! Ostin tänään kahdet, koska olin kävellyt kaikki tennarit puhki. Kokonaan mustat yksilöt ja nämä allaolevat yhteensä 66 €. Oon ihan liian fiiliksissä siihen nähden että ne on vaan kahdet tennarit.

3. Ravintoloista. Nyt juuri juoksen johonkin naapuriraflaan minne eilen matsissa porukka houkutteli muakin tulemaan. En muista tarkkaa sijaintia tai paikan nimeä, mutta luotan tuuriini.

"Carnaval, carnaval, porque Chile va al mundial !!!"

2009-10-15T00:00:00.004-03:00

Chilen pääsy futiksen 2010 maailmanmestaruuskisoihin varmistui lauantain matsissa, ja koko maa meni kuulemani mukaan ihan sekaisin. Itsehän siis missasin tämän vuoden suurtapahtuman Argentinassa.. Mutta uutisissa ei muusta puhuttukaan ja ainakin suurimman sanomalehden (El Mercurio) mukaan bileet yleittyi Antarkticalta Aricaan - eli pohjoisesta etelään. Luin myös että 55 pidetettiin, en nyt muista oliko vain Santiagosta vai koko maasta. Santiagon perinne on mennä juhlimaan Plaza Italialle, josta videomatskua alla. Ei jotenkin enää yllätä pidätysluvut.

Syytä juhlaan kyllä on, koska 12 vuoteen Chile ei ole päässyt kisaamaan ja tänä vuonna "La roja" eli "punainen" on siis pelannut harvinaisen hyvin. Tänään oli Chilen vika matsi, tällä kertaa Ecuadoria vastaan, ja peli pelattiin vielä täällä Santiagossa. Vaikka Chilen kuviot oli jo selvillä, tietysti koko maa halusi katsoa matsin, ja ruuhka kuuden jälkeen oli ihan älytön. Lopulta missasin 30 minsaa kun nyt saavuin kisastudioon myöhässä. Maalin ehdin onneksi nähdä ;)

Chile voitti ja sen kunniaksi vaellettiin Ñuñoan kujia poikien vakkarisnägärille syömään kaikkea chileläistä ihanaa roskaruokaa. Itse jätin välistä, ja sen sijaan nautin supermegamarketista Jumbosta saksaviikkojen kunniaksi löytyneistä salmiakkikarkeista, jotka taas sai chileläisten naamat vääntymään moneen suuntaan. Rakastan salmiakin maistattelua koska kaikki kommentit ja ilmeet on aina niin parhaita! Erityisen hyvin toimii tervaleijonat. Kannattaa kokeilla. ("Pilvi mä en enää ikinä syö mitään mitä annat mulle! Mun luottamus meni totaalisesti!" - Sveitsi 2008)

Onneksi autollinen kaveri heitti kotiin ja onneksi on korvatulpat, koska maailma tuntuu olevan sekaisin taas tänä yönä. Näin pari bussia täynnä riehuvia faneja, autojen äänitorvien käyttö viisinkertaistuu tälläisinä päivinä ja kuorolaulut ja -huudot tuntuu olevan tosi in. Tutut cumbiat ja kannustushuudot ikkunan läpi kuultuina kyllä melkein vaan hymyilyttää. En fin, Suomea futiksen saralla ei hirveästi saa juhlia ja Espanjassakin perhesyistä (ehheh) Betiksen "kannattajana" juhlat jäi vähäisiksi niin voin nyt nauttia Chile-huumasta!

p.s. oikeestihan mua ei ees hirveesti kiinnosta futis.

El marteslunes

2009-10-14T00:10:00.003-03:00

Mulla ei oo ollut montaa näin kivaa tiistaita! Tai itse asiassa mulla on ollut monta tosi kivaa tiistaita, mutta tämä on ehkä ensimmäinen, jollon en oo ollut ihan kuollut illasta. Tänään energiaa riitti keskittyä tunteihin ja muuhunkin, joten sain ihan erilaisten touchin päivään.

Aamulla tehtiin viinikurssin kanssa retki tynnyritehtaaseen ja se oli tosi mielenkiintoista. Meille näytettiin tynnyreiden valmistusprosessi kokonaisuudessaan ja lopuksi maisteltiin samaa viiniä eri puulajeille altistettuina ja muilla tynnyreistä saatavilla erikoisvivahteilla. Kumma miten sama Cabernet Sauvignon voikin muuttua ihan totaalisesti. Piti oppia maistamaan ranskis- ja amerikkalaistynnyreiden tuottamat makuerot, mutta voi olla että jää mun osaamisessa vielä teorian tasolle.

Silti kumma miten viinien maailma voi avautua lyhyessä ajassa. Hyvä jos vielä vuosi sitten katsoin että lukeeko pullossa Merlot vai Carmenere, kun nykyään jään hyllylle vammaamaan jotain valmistusvuotta tai etiketissä mainittuja paprikavivahteita (varsinkin kun etiketteihinhän on aina luotettava..). Opittavaa on vielä silti paljon. Samalla on hauskaa kun tuo kurssi vie viinistä ainakin puolet magiasta pois. Puun sävyjä saa makuun uittamalla puuta viinissä, ei siihen mitään tynnyriä tarvita, ja yleensäkin kaikki viinit on sekoituksia monista rypäleistä. Mä olin ajatellut ihan kiltisti että Merlot on Merlot ja Malbec Malbec.. Sinisilmäinen Pilvi. Tai ehkä enemmän totta etten ikinä ollut ajatellut koko asiaa.

Iltapäivällä gringokurssilla luettiin toisillemme chile-esseitä, ja se oli taas yllättävän mielenkiintoista. Muiden esseistä havaitsee aina jotain uutta tai oppii syventämään jotain havaintoja. Jokaisella on kuitenkin erilaisia kokemuksia ja kiinnostuksen kohteita, ja kun nyt oli jo kakkosesseen vuoro, sieltä tuli vähemmän "apteekki on joka kadunkulmassa ja kaduilla kulkukoiria"-havaintoja ja enemmän astetta syvempää analyysia politiikasta, koulutuksesta ja ihmisten olemuksesta.

Vikalla tunnilla saatiin meidän kokeet takaisin ja sain täyden seiskan!! Luokkatoveri totesi yksinkertaisesti: asi que eres seca. Chilessä käytetään hauskasti sanaa kuiva kuvaamaan sitä että on paras jossain. Mä oon siis ihan kuiva. Sain taas lukea ääneen mun kokeen ensimmäisen esseen, koska on niin harvinaista kuulla suomalaisen kokemuksia lallallaa.

Illalla melkein menin kattoo Tarantinon uuden (Argentiinassa ehdittiin tsekata Almodovarin uusi ja tykkäsin harvinaisen paljon!) mut tulin sit himalöllöilee ja nauttii netistä löydetyistä Täydellisten naisten jaksoista espanjaksi hihii. Piti katsoa useampi, mut sit jäin meseen juttelemaan herra A:n, T:n ja E:n kanssa. Tajusin joskus syyskuun alussa et juttelen koneella useimmiten vaan chileläisten kanssa. Se tietty johtuu myös aikaerosta.. Joka muuten on enää kuusi tuntia! Lähestytään toisiamme siis jee.

Chile on vaan kiva, oli mun päivän ajatus.

Jos en huomenna kuole ostoksiin, skypeemiseen, elämän järkkäämiseen jne, niin yritän koota pientä turistikatsausta Buenos Airesista. Nyt unta!

BsAs II

2009-10-12T09:46:00.004-03:00

Alussa Buenos Airesissa tuntui, että se on enemmän lattari kuin Santiago. Värejä, valoja, meteliä, eloa. Kadulla ihmiset penkoi roskissäkeistä ruokaa ja kerjäläiset tuli kinuumaan agressiivisesti. Bussi oli hassu ja värikäs ja hyppi.

Seuraavaksi tuntui, että siellä on niin kotonaan ja niin eurooppalaista, että melkein hämmentää. On liian mukava olla, liian luentevaa, melkein kukaan ei edes tuijota.

Viimeiseksi keksin, että Chilessä varmaan iskee kulttuurishokki kun palaan ja kaikki onkin taas matalaa, likaisempaa ja hieman vaikeampaa. On kulkukoiria ja bussisoittajia.

----

Nyt istun omalla sängyllä, kello tulee kymmenen aamulla, matkustettiin yö enkä ole nukkunut enempää kuin puoli tuntia. Santiago ei yllättäen kyllä hämmentänytkään, ainakaan vielä. Mua ei edes väsytä, vaikken ymmärrä miten se on mahdollista.

Vielä viimeisellä kahden tunnin bussimatkalla meidät toivotettiin pari kertaa tervetulleiksi Argentinaan. Yksi näistä hepuista tarjosi katkaistuun kokispulloon tehtyä rommi-cocistaan, lahjoitti Romanalle narunpätkän kaulastaan ystävyyden merkiksi ja totesi että "toivottavasti te rakastatte tätä maata ja kaupunkia yhtä paljon kuin mä!".

Eräänä yönä vieras vanhempi nainen pysäytti meidät kadulla ja kertoi Argentiinan historiaa ja nykypäivää ja loppuun totesi "kertokaa teidän perheille ja ystäville, että Argentiina on upea maa jolla on mielenkiintoinen historia ja joka on saanut vaikuitteita kaikkialta maailmasta!".

Että niin. Porteñot (buenosairesilaiset) osaa ainakin olla ylpeitä kaupungistaan ja maastaan. Sen kerroin nyt, käskystä. Lisää varmaan vielä, vaikka kirjakaupoista, teattereista tai eräästä pikkuputiikin omistajasta, joka ylipuhui meidät sovittamaan sen mekkoja ja sitten otettiin kuvia kadulla mekot päällä.

BsAs.

2009-10-10T15:44:00.002-04:00

Buenos Aires on cool.

Empanadat on herkullisimpia. Jaatelo kuin Italiassa. Design ja vaatekaupat uskomattomia. Kirjat halpoja. Kadut kauniita. Kaupunki sopivan ihanan kokoinen (13 miljoonaa asukasta) ja taynna elamaa mutta rauhallisesti. On puistoja ja puita ja pikkukatuja. Tunnelmaa ja kulttuuria. Tangoa ja teatteria.

Ollaan tavattu outoja ja hauskoja ihmisia.

Jostain syysta luulen silti ilolla palaavani kotiin Santiagoon.

Los martes me matan

2009-10-06T20:28:00.002-04:00

Oon vakuuttunut siitä, että vielä joku tiistai tapahtuu jotain kummallista tai kauheaa. Oon aina puoliunessa kaikkialla - nää tiistait on vaan ihan mahdottomia. Kolme luentoa kolmella kampuksella, herätys ennen seiskaa ja kotiin aikaisintaan kasilta ihan kuolleena.

Tänään piti myös olla koe, mutta ope katosi eikä palannut. Se pitää sen meille kuulemma ensi viikolla bussissa, kun mennään viinikurssin kanssa tutustumaan tynnyrivalmistamoon (hieno suomennos, Pilvi!). Voin silti leuhkii että ekasta varsinaisesta kokeesta tuli 6,1 - asteikko täällä 1-7, kaikki 4 ylöspäin on hyväksyttyjä. Opettaja onnitteli ja oppilaat taputti. Hehheh.

Huomenna aamusta lähtee lento Buenos Airesiin ja takaisin tullaan maanantaina. En oo yhtään valmistautunut tähän matkaan, mutta kyllähän lähteminen ilman valmistautumistakin onnistuu. Yleensä parhaat matkat syntyy niin. Toivotaan tästäkin sellaista! Yritän nyt saada laukut kokoon ja aamulla itseni hereille. Outoa vaihtaa arki ja tutut kadut turismiin.. Mutta innolla lähden!

un dos tres cuatro cinco seis siete ocho nueve diez

2009-10-05T19:13:00.003-04:00

1. saque 6,1 de mi primera prueba. La profe me dijo "felicidades!" al entregarmelo y mis compañeros aplaudieron. Felizzz

2. el miercoles vamos a Buenos Aires con la R y la K! B-a-c-a-n, la raja, creo q lo vamos a pasar superbien.

3. me gusta mucho mi nueva iglesia y estoy superagradecida por la forma en q me han recibido.

4. hoy mi vieja casa deja de existir a mi. soy feliz y me siento mucho mas.. no se. tranquila.

5. kiero q todos visiten mi nueva casa pronto (si lees esto y entiendes, es una invitación. todavía mejor si nos conocemos)

6. Delirious? me ha inspirado mucho ultimamente.

7. en Jumbo tienen una semana especial de Alemania y compré dulces de regaliz. (felicidad facil)

8. hoy hablé en skype con una amiga d Finlandia y la pregunté una vez "como?" en español sin darme cuenta. eh. ayer hablé inglés con la intonacíon de español. en finés uso dichos y formas de construir fraces de español.

9. sabías que el vino se produjo por primera vez durante el neolítico, en la región que hoy ocupan Irán, Georgia y Armenia? O que la desarrollo de la viticultura debe mucho al cristianismo? Hoy me toca estudiar la cultura general de vinos etc para la prueba de mñn.

10. Acabo de enterar que una buena amiga (chilena) de mi compañera de piso (chilena) vive en mi ciudad natal y conoce a la esposa (chilena) del tio de mi amiga que yo tambien conozco. El mundo.. es un pañuelo.

Suerte que sentí lo que sentí

2009-10-04T16:56:00.005-04:00

Radikaaleja ajatuksia: Musta tuntuu että mun ja regetonin aikakausi alkaa olla lopuillaan. En jaksa regetonera-läppää enkä perjantaina eikä huvittanut tanssia vaikka kaikki kiskoi kädestä. Lahjaksi saatu regeton-karaoke -dvd testattiin silti ja tietysti esittelin sitä iloisesti kaikille. Vastaukseksi sain muutaman aika totaalisen repeämisen. Kivaa ilahduttaa ihmisiä sentään.

Viime aikoina oon jaksanut kummastella sitä, miten Chile on niin tavallinen. Ni'in. En osaa kommentoida tätä nyt tarkemmin. Ekaa kertaa on tullut sellaisia ajatuksia, että kyllähän elämä voisi olla tälläinen ja täällä sitä vain elää. Ei silti huolta että tänne jäisin, mutta.. oon iloinen näistä ajatuksista, ne kertoo vaan taas astetta syvämmästä sopeutumisesta.

Toinen mitä oon kummastellut on se, että kun oppii jonkun uuden chilenismon, yhtäkkiä sitä kuulee ihan koko ajan. Jään aina miettimään että miksen aikaisemmin huomannut kyseisen sanan olemassaoloa. Tällä viikolla uusia ilmaisuja on tarttunut tosi paljon, voi johtua myös siitä, että oon hengannut uusien ihmisen kanssa ja vielä aika urakalla: Oon nähnyt viikon sisällä neljä kertaa ihmisiä joita en viikko sitten tuntenut. Enemmän sattumaa kuitenkin, koska kaikilla oli synttärit ja kaikki on kutsuneet kaikkia ja tänään vielä vietin ainakin puolet päivästä kirkolla. Tehnyt hyvää tuo seura, ihan tosi ehdottomasti, mutta ei varmaan jatku ihan näin tiiviisti, koska mitään megaystävyyksiä en ainakaan vielä ole solminut. Hyvää porukkaa silti! Tänään tehtiin iltameetingiin übermakeita manjar-keksimuru-kookos -palluroita parin tytön kanssa. Namnam.

Nyt eniten jees on peruselämä, vastuullisuus ja levollisuus. Uusi koti, elämän rutiinit, uudet kaverit, vanhat kaverit, kaikki jotenkin on nyt niin ettei huvita ryntäillä. Ja juuri kun suuri levollisuus laskeutui, alkoi lokakuun hullut reissuviikot - ensimmäisenä keskiviikkona Buenos Aires. Innolla silti matkaan, tottakai. Kuulemani mukaan meitä odottaa lattareiden Italia. Chile taas on vähän kuin lattareiden Saksa.

Huomenna muutan vikat tavarat, ei yhtään huvittaisi mennä siihen taloon koska sitä ei enää ole mulle oikeastaan edes olemassa. Uudesta kämpästä oon tähän asti vain iloinen. Join eilen lasin valkkaria yhden kämppiksen kanssa ennen kun säntäsin uuden kaverin Julian luo istumaan iltaa. Täällä kommunikoidaan, mutta jokaisella on elämänsä ja kämppä tasapuolisesti kaikkien. Hyvän yhteiselon tukipilarit.

Tuli yhtäkkiä jännä fiilis, enkä yhtäkkiä keksi mitään kivempaa kuin se, että joku suomi-ihana ilmestyisi maagisesti mun nojatuoliin istumaan ja voitaisiin yhdessä pohtia elämää. Ei ehkä ole ikävä, mutta kaipaan kyllä. Se on eri asia. Ja ennen kaikkia monesti pidän itseäni onnekkaana sen takia, millaisia ystäviä mulla on siellä pohjoisessa.

Moi sinä.

2009-10-02T21:36:00.006-04:00

Oon ruvennut kirjoittamaan tätä tekstiä ehkä kolme kertaa, ja aina aika on loppunut käsistä ja on pitänyt juosta eteenpäin. Samalla oon tällä viikolla ollut aina myöhässä kaikkialta.. Kaverit totesi että chileläistyn, mutta jotai rajaa sanon minä.

Istun just mun uudessa huoneessa mun uudessa kodissa. Ei edes hämmennä. En tiiä. Kuitenkin sama maa, sama kaupunki, tuttu katu. Tulin juuri kaverin synttäreiltä, kaikki ei-floridassa asuvat oli supervastuullisia ja päätti ennen kolmea lähteä kotiin ja sain itseni revittyä myös mukaan vaikka oli ihan sellainen tunne että kello on kymmenen illalla, koska juhlat vasta oli alkamassa. Hyvä kuitenkin näin. Huomenna voin mennä vaikka vihdoin ostamaan kengät ja tehdä koulujuttuja.

Uusi koti on siis hieman "ylempänä" Providenciassa mutta silti kaupunginosan alkumetreillä, kahden pääkadun välissä. Kämppiksinä 3 chileläistä töissäkäyvää tyttöä. Koska chileläiset ihmiset tekee ihan sikana töitä, saan ainakin paljon omaa rauhaa, ja uskon että tulen nauttimaan arkipäivien yksinäisyydestä.Voin pitää lounaskutsuja kenenkään häiriintymättä ja laulaa regeton-karaokea (älkää, mun tytöt oikeesti lahjoitti mulle sellasen dvd:n.... la raja, eh) jos huvittaa. Liikenne ja baarit kuuluu "aika tehokkaasti" mutta eiköhän siihenkin totu, mielummin kuitenkin näin, plus mähän nukun korvatulpilla jo ihan tottumuksesta. Metro on ihan hämmentävän lähellä, suoraan alakerrassa "I <3 vintage"-niminen kauppa ja pari kaveria ihan naapurissa. Jospa viihtyisin paremmin!

Eilen puhuin vanhassa kodissa asiat selviksi ja kaikki meni lopulta tosi hyvin. Onneksi! Samalla tein jotain mitä oon aina suunnitellut tekeväni ja mikä oli nyt lähes last chance: Tutustuin hieman (mun) Santa Isabel -lähiön kuppilatarjontaan. Käytiin Panchon, sen siskon, serkun ja kavereiden kanssa käytiin muutamalla oluella. Oli tosi kiva ilta, ja noita ihmisiä on aina kiva nähdä, senkin takia, että ne tapasin ensimmäisenä Chileen saavuttuani.

Muuten viikko on mennyt taas nopeaan. Viisumisäätöä joka on nyt vihdoin tuskalla ohi (hurraa!), aurinkoa, muuttopuuhia (vielä vaiheessa ja hyvin), synttärijuhlia, hengittämistä. Tänään käytiin Romanan ja Csillan kanssa taas "ylhäällä" eli rikkaiden maailmassa. On vaan jotenkin aina niin huvittavaa että täältä löytyy myös hienompia ostareita, katuja, taloja ja puistoja kuin Suomesta mistään. Se ei mahdu mun päähän.

Ja mulla oli synttärit! Kivasti ne valikoitu tiistaiksi, mikä tarkoitti sitä, että heräsin ennen seiskaa (pirteinä edellisen illan synttäreiden jälkeen) ja koko päivän, iltakasiin asti, opiskelin ja juoksin luennolta toiselle. Viinikurssilla maisteltiin paljon kalliita punaviinejä ja luokkakaverit oli kirjoittanut taululle "Paljon onnea Pilvi!". Chilekurssilla käytiin leffassa katsomassa uusi "Dawson, Isla 10"-leffa joka kertoo diktatuurin aikaisesta vankileiristä ihan Etelä-Chilessä. Myönnän että väsymys hieman vaikeutti elokuvaelämystä.. Kolmannellakin kurssilla katsottiin elokuvaa, moraaliteemoja on kätevää kaiketi pohtia näin, vaikka mulle tulee lukio mieleen.

Illaksi oltiin mun synttäri-kaiman Steffin kanssa kutsuttu kavereita erääseen Lastarrian kahvilabaariin, tutun kautta saatiin yläkerran nurkkaus varattua ihan vaan meille. Kutsuttiin ehkä 60 ihmistä ja vieraita saapui varmaan yli 40.. Mulla oli tosi kiva ilta, vaikka tietysti juoksentelin seurasta toiseen jatkuvalla lennolla. Sain myös kivoja lahjoja ja sydäntä lämmittävän onnittelulaulun. Eksyttiin vielä hetkeksi tanssimaan ja muuvit oli villejä. Oli kokonaisuudessaan kiva ilta ja jäi kiitollinen olo, ei vaan juhlista vaan elämästä, siitä että oon saanut tavata nämä kaikki ihmiset ja samalla siitä, että Suomessa on vielä siistimpiä ihmisiä ja että kaikki tämä on elämää nyt.

p.s. yks perus "moi en näytä chileläiseltä" -kuva:

Dimelo tú, o tal vez no

2009-10-01T17:34:00.005-04:00

Mietin just, mikä on hyvän omatunnon hinta. Voisi nimittäin kertoa vuokraisännälle että lähden ja kun ei ole sopimusta eikä takuuvuokraa niin..... asiat on samalla helpompia ja vaikeampia. Oikeastaan pääosin vaan vaikeampia. Vihaan hoitaa tällaisia juttuja.

Tänään kun kävelin kotiin mun avaimenperä hajosi, Madridista matkalla ostin sen uutta kotia varten iloisena. Jotenkin koominen ajankohta nyt. Niin, muutosten tuulet. Tänään saan uudet avaimet ja sitten voin ostaa uuden avaimenperän uudelle alulle.

Muuten kaikki hyvin. Elämä vyllyy eteenpäin, aina tapahtuu jotain muttei liikaa, synttäripäivä oli tosi kiva ja eilen nautin ajasta, auringosta ja väärien bussien eteentuomista maisemista. Aamuherätyksiä on viime aikoina ollut ihan liikaa ja se näkyy univelassa. Toisaalta en ole ainoa, niin ei niin paljoa hävetä nuokkua tunneilla.

Vakkarilopetus: lisää tulossa pian.

felizzzz part 2

2009-09-29T01:20:00.002-04:00

(katotaan monta päivää saan kirjoitettua näitä onnellisuusotsikoita)

Tänään on mun syndet. Tai oikeesti huomenna, ensin pitää tietty nukkua. Tänään oli hyvin uuden mutta kivan kaverin (ollaan tunnettu nyt ehkä 30 tuntia) synttärit. Siellä oli aika paljon tuttuja naamoja seurakunnasta, sushia ja täytekakkua. Oli rento ilta, hyvää läppää ja paras alku omille synttäreille: vuorokauden vaihduttua mä sain kaikilta onnittelut, poskipusut ja halaukset.

Nyt kaikki voi kirjoittaa että "hyvää syntymäpäivää Pilvi".

felizzzz

2009-09-27T22:19:00.002-04:00

Tänään on sunnuntai. Nousin yhdeltä, en syönyt aamupalaa, tein enkkukylttejä ja sit lähdettiin Karstenin kaa pitää enkkutuntia. Kukaan oppilaista ei tullut paikalle, kenties tän poikkeusajankohdan takia. Niimpä istuttiin hetki siellä kerhotalolla, syötiin keksejä ja heitettiin läppää. Melkein ei osattu sinne kun meidän opettaja-kolmikon aivot eli Eileen puuttui. Me ollaan vaan tyhmiä lampaita (heitetään tästä aina läppää heh) jotka seuraa ja sanoo bää. Se paikka muuten mykistää aina, vuorten läheisyys, sumu, näköalat. Köyhyys.

Illalla menin taas hihhuloi ja ah oon jotenkin tosi iloinen tosta paikasta ja opetus menee usein kipeänkin läheltä. Tutustuin uusiin ihmisiin ja varmaan meen huomenna yhden uuden tutun synttäreille. Ensi viikolla on joku virallinen synttärikertymä, tällä hetkellä tunnen kuusi ihmistä täältä (4 chileläistä ja 2 gringoa) jotka vanhenee ensi viikolla itseni lisäksi. Yksi jopa samana päivänä kun mä, ja ollaan vielä synnytty samana vuonna, eroa vain joku tunti ja yksi pieni itämeri.

Muuten tähän viikkoon kuului hiljaisuutta ja monta rauhallista iltaa (oikeasti monta ja oikeasti rauhallista kotihiireilyä), opiskelua, salsaa ensin priva-oppitunnin ja myöhemmin perjantaina salsatecan merkeissä, elämän pohtimista, kevättä ja takapakkia kylmyyteen, lettuaamupaloja ja puistopizzailua. Söin sushia 1st time ever (saa nauraa), join ekan siiderin Santiagossa (löydettiin Strongbowta!) ja tsekattiin "marcha de igualdad sexual" eli ns. pride-paraati joka huokui kivaa positiivisen vallankumouksen henkeä. Siellä tuli myös törmättyä yllättäviin tuttuihin, niin ns yleisön kuin osallistujien puolella (vaikka nuo kategoriat olikin harvinaisen häilyviä). Selvisin myös ekasta kokeesta ja ekoista oikeista esseistä, sain opiskelijakortin ja kannoin heti kotiin kasan kirjoja jotka liittyy koulumaailmaan täällä.

Ja, radikaaleinta on kai se, että muutan. Niin, ihan oikeasti! ja vielä ihan kohta.

Oon vikat päivät pyöritellyt tätä jatkuvasti päässä ja jannannut ja ihmetellyt mutta sitten lopulta vastasin vaan "joo" ajattelematta asiaa enää, koska vastauksia ei näyttänyt tippuvan taivaalta. Ja kun taas eilen kotiuduin aamuyöstä puol neljä ja neljältä kotiutui kämppikset ja niiden kaverit jatkamaan yötä (vaikkakin rauhallisesti, mutta äänieristys..) ja kun aamullakin heräsin niiden elämään, niin mietin että hei, ei uusi koti olisi pahasta ollenkaan. En vielä ymmärrä tätä ollenkaan, joten en kirjoitakaan enempää. Nyt pitää hoitaa kaikki rahajutut selviksi ja puhua kämppisten kanssa ja pyytää kaveria tulee joku päivä hakemaan mut autolla kamojen kanssa ja niin, aloittaa elämä uusilla kulmilla. Käytännössä muutan ehkä kahden kilometrin päähän, mutta yllättävän erilaisiin maisemiin. Varmaan pari viikkoa meen vielä vääriin metroihin ja busseihin, ihan vaan rutiinista... Vihdoin saan sanoa hyvästit ihanaiselle compartodepto-kämppänettisivustolle, jossa ihan tarpeeksi on roikuttu. Nyt vaikka sataisi norsuja taivaalta en valita. Lupaan. En tiedä odotanko mitään hurjan ihmeellistä uudesta kodistakaan, mutta ainakin olohuonee jota on helpompi käyttää, äänieristys ja rauhalliset arkiyöt pitäisi sieltä löytyä. Kerron lisää sitten kun tajuan jotain oikeasti.

Rutiinit on hassu teema. Niin monta kertaa niin monena viikkona olen mielestäni ollut ihan kotiutunut tänne, mutta se prosessi jatkuu ja jatkuu vaan, siltä ainakin tuntuu. Viime viikon älynväläys oli sellainen "miten nää ihmiset voi muka olla jotain chileläisiä, kun ne on ihan tavallisia?-tunne. Niin. Ja kun kaikki on silleen "CHILE WOW" ni mä oon jo että "nii, ihan jees".

Ensi viikosta näyttää tulevan taas toiminnan täytteinen: mahdollisesti neljät synttärit, Chambaon konsertti, kenties bändikilpailu, sauna-ilta, konsertti, mahtuuko tuonne enää edes muuta? Nyt unta koska huomenna oon päättänyt olla hardcore-jonottaja: ryntään heti aamusta ulkkis-virastoon kinuamaan vuoronumeroa että saisin viisumin siirrettyä uuteen passiin. Torstain ja perjantain aamut juoksentelin toimistosta toiseen, nyt kaikki paperit koossa, mutta yhdeltätoista oli jo ihan toivotonta kuvitella pääsevänsä samana päivänä jonon läpi: huitelin tunnin kaupungilla ja palatessani vuoro oli siirtynyt 50 numeroa ylöspäin ja vieläkin puuttui 130 mun vuoronumeroon. Tällä kertaa siis ajoissa, ja kunnon varusteilla: luettavaa, evästä ja musiikkia. Keep your thumbs up! Kirjoitin jopa - käskystä - kirjeen maahanmuuttoviraston päällikölle että plz vaihtakaa mun viisumi. Gotta love this byrocracy.

Oon iloinen hyvän viikonlopun jälkeen, ja osaan arvostaa tätä vielä enemmän nyt kuin monesti.

Fiestas Patrias-viikko aka la semana del 18

2009-09-22T22:27:00.009-04:00

Vaihe yksi : Valparaíso

Meidän piti mennä Pichilemuun, mutta bussit oli vaikeita. Seistiin bussiasemalla rinkat selässä aamukybältä ja mietittiin. Kathi: mut hei sä et oo käyny Valpossa! Mennäänkö sinne? Kymmenen minuutin päästä oltiin bussissa ja kahden tunnin päästä rakastumassa Valparaísoon.

Valpo on värejä, hökkelitaloja, katumarkkinoita ja grafiteja. Valpo huokuu elämää ja historiaa ja värejä ja luovuutta. Siellä jokaisen nurkan takana voi olla jotain pysäyttävää. Tuntui kuin olisi ollut paljon kauempana Santiagosta kuin 100 kilometrin päässä. Keskitin puolet valokuvausenergiasta mitä erilaisimpien Chilen lippujen viritelmien ikuistamiseen, ja sen huomaa myös näissä kuvissa.

Valpo oli ennen Panaman kanavaa yksi lattareiden tärkeimpiä satamakaupunkeja ja on nykyisiltään kasvanut kiinni naapuriinsa Viña del Mar:iin. Molemmat on rannikolla, ja levittäytyy kukkuloille, joista jokaisella on kuin omat juttunsa ja fiiliksensä. Jos ei halua urheilla, ylös pääsee aina ihanilla muinaishisseillä.

Viivyttiin Kathin kanssa tuolla kaksi päivää, pääosin vaan kävellen ympäriinsä ja hengaten eri paikoissa. Otettiin aina joku random-bussi ja mentiin niin pitkälle kuin huvitti mennä, päätyen yleensä ihan outoihin paikkoihin keskelle ei mitään kukkuloiden ylle.

Valpossa muistaa mitä elämästä Santiagossa puuttuu. Taivas, joka on sininen, ja josta erottaa pilvet. Tuuli, joka virvoittaa. Meri-ilma ja yleensä tunne siitä, että hengittää jotain raikasta. Highly recommended! Esimerkiksi tältä taas näytti naapuri-Viñassa:

Vaihe 2: Santiago

Keskiviikko-iltana aloitettiin tuleva cumbia-maratoni ja mentiin Kathin ja Catan kanssa katsomaan Chilen omaa, kaikista chileläisintä ja sopivan alternative-henkistä cumbia-yhtyettä Chico Trujilloa. Hyvä keikka, vaikka en osannutkaan laulaa kappaleiden mukana ja muutenkin hyvä ilta. Joku random-tyyppi tuli kertomaan että oli nähnyt mut toisessa cumbia-konsertissa. Pari viikkoa sitten tapasin tytön, joka muisti nähneensä mut bussissa edellisenä päivänä. Hei, olen nähtävyys..

Vaihe kolme: Santa Cruz

Torstai meni lähtemiseen ja matkustamiseen. Saavuttiin lopulta Santa Cruziin ehkä kymmeneltä, kun periaatteessa kolmen tunnin matkaan oli mennyt lähes viisi tuntia; ei oltu ehkä ainoat jotka oli liikkeellä. Ohjelmassa ehti siten olla vain juhlapäivien ensimmäiset grillibileet toisessa talossa majailevan muun Santiago-siirtokunnan kanssa. Kevät on tosiaankin tullut Chileen; ennen paleltiin sisällä takit päällä, nyt palellaan ulkona takit päällä. Tanssiittin pyykkien keskellä ja mun takki tuoksuu vieläkin savulta kaiken nuotioinin ja grillauksen jälkeen.

Perjantai, eli the 18, fiestojen pyhin päivä, jolloin joka talossa pitää olla Chilen lippu esillä (laki!), aloitettiin vähän ristiriitaisesti: Bolivialaisella ruualla ja musiikilla. Iltapäivällä ryhdyttiin vähän chilelläisimmiksi ja suunnattiin ihmettelemään kaupunkia ja maaseutumaisemia. Oli aika utopinen fiilis kun ajeltiin maanteitä ja kaikkialla ratsasti vastaan miehiä perinnevaatteissa..

Kävästiin naapurikylässä ja niiden fondalla (telttarakennelma=fiestas patrias-bileet) ja eksyttiin jopa rodeoon. Rodeo täällä tarkoittaa lehmien jahtaamista hevosten selässä ratsastaen. Elämys tuokin!

Santa Cruzista tsekattiin näköalapaikka ja hautausmaa. Viimeksi kävin latino-style- hautausmaalla Espanjassa ja oli kiva taas ihmetellä kerrostaloja ja linnarakennelmia.

Illalla jatkettiin taas grillibileitä Francon talolla. Chilen kansallistanssin cuecan lyhyt oppimäärä tuli meille gringoille ja niille paljasjalkaisille chilekaupunkilaislapsille, jotka ei ennestään sitä osannut, edes hieman tutuksi. Sadan tunnin hoputtamisen jälkeen joskus puoli kahdelta saatiin jopa koko lauma ( 12 + ihmistä) kohti läheisintä Fondaa. Siellä lisää cumbiaa ja cuecaa, perinne-18-juomaa chichaa, livebändi, paljon ihmisiä, lisää cumbiaa ja cuecaa, barbie girlit, perinnevaatteet ja tulvivat vessanlattiat. Ja varmasti ihan joka lauluun solisti huusi että "PALMAS ARRIBA, donde estan las manos, todas las manos arriba, wou wou wou, que siqa la hueveo" Viideltä kaikkia kyllästytti jo musiikki ja palattiin Francolle, josta pakotin Romanan lähtemään kohti majapaikkaa joskus ennen kuutta.

Lauantaina yliaktiivinen Romana (joka tuli Santa Cruziin perjantaina Perusta) lähti Valpoon ja me Kathin kanssa suunnattiin Catan perheen kanssa syömään raflaan ja sieltä iltapäivällä sitten vihdoin Pichilemuun. Automatkalla yritettiin rannikkovuoristo ja yhtäkkiä edessä oli havumetsää ja merta... (tuli mieleen yksi sellainen Suomi). Pichilemun musta hiekka, uskomattomat aallot ja rento surffihenki vakuutti mut. Käveltiin rannalla, hypittiin kivillä, käytiin perhetutuilla ja Punto del Lobossa katselemassa auringonlasku. Kotimatkalla vielä pikapyörähdys naapurikylän fondalla.

Sunnuntaina oltiin reippaita tyttöjä ja lähdettiin kotiin ajoissa aka saavuttiin santiagoon lopulta ehkä neljältä. Aurinko paistoi ja musta oli taas kiva olla täällä. Kävelin ympäri Santa Isabelia jahdaten elintarvikkeita ja tajusin, että mun lähiö näyttää ihan samalta kun chileläiset kylät yleensä. Ei paha.

Important questions

2009-09-21T20:58:00.005-04:00

Ebay sent me an email asking "Pilvi, what are you wearing this autumn?".

Well, you know, Ebay, there's this one thing. I've been more thinking about having a spring and taking a break of autums for a year or so...Let's get back to the issue next year.

lovely pic from lovely valpo by kathi

Today I had my first exam and quite probably managed to pass it; there was one tricky question but all the chileans had as little idea of the right answer as I did, so no worries. We'll see. Now I keep on working for my 4 essays that I have to return tomorrow, as well as on the lovely wine dictionary. It's just lovely to be an exchange student.

the "diechiochera" raport is coming, coming, but might happen in finnish. lovely language that finnish. learn it. now.

¿Te gusta Chile?

2009-09-20T21:12:00.002-04:00

Palasin tänään iltapäivällä fiestareissulta, mutta en jaksa nyt kirjoittaa tarinaa siitä mitä kaikkea tehtiin ja nähtiin, vaikka olikin tosi kiva reissu. Sen sijaan aattelin jauhaa vaihtariudesta ja elämästä.

Taidan tunnustaa, että mulla on täällä aika usein sellainen suomi-angsti. Tyypillistä vaihdossa, oon tullut tähän tulokseen monen ihmisen tarinoiden kautta. En tiedä, ehkä tämä on joku mielen luontainen keino auttaa elämään arkea toisessa maassa? Viimeksi tänään bussissa kun istuin ja tuijotin vuorimaisemaa niin jostain taas tuli se ajatus, että miten mä voin muka sopeutua taas Suomeen. Tämä on keskeisin suomi-angstin fiilis - se, etten muka sopeudu. En oo edes ihan varma millä aina nämä fiilikset perustelen, Espanjan jälkeenkin olin heti ihan kotonani, vaikkakin pää tietysti kahden maan välillä vielä pitkään. Sen ainakin taas tiedän, etteivät ainakaan loskaiset, pimeät kadut, kalliit kahvilat jotka saa jäämään kotiin ja individualistisempi elämäntyyli huokuttele palaamaan. Varmasti sitten kun taas itseni sinne siirrän niin kotiudun, mutta kunhan tunnustan nyt olevani angstivaihtari.

Näistä fiiliksistä huolimatta, en kaiketi vielä kertaakaan ole ajatellut haluavani jäädä tänne. Tietysti tulee olemaan haikeeta lähteä ja jättää tämä elämä kaikkine pikku juttuineen ja kaikki ihmiset, mutta en usko, että jaksaisin elää koko elämää gringana katseiden alla. Palella kaikki talvet. Hukkua saasteisiin. Pelätä omaisuuden puolesta. Pari kaveria on jo aloittanut tän ikuisen läpän "hei Pilvi miks sä muka palaisit Suomeen, jää tänne"-läpän heittämisen, mutta vielä kertaakaan ne ei oikeastaan oo saaneet mua siihen mukaan. Hassua.

Tänään bussipohdiskeluissani tulin siihen tulokseen, että chileläiset on hyviä hyväksymään toistensa vikoja, antamaan anteeksi. Perheet ja suvut pitää yhtä, opiskeluporukat on pieniä ja kaikki tuntee toisensa, ystäväporukat pitkäaikaisia mutta avoimia. Lisäksi kaikki tuntuu seurustelevan tai vähintäänkin "kulkevan" jonkun kanssa jatkuvalla liukuhihnatekniikalla (ja rakkauttahan pitää tietysti näyttää kaikilla julkisilla paikoilla mahdollisimman estottamasti) niin taitaa siinäkin sietokyky pikkujutuille kasvaa. Saa olla vähän omituinen, kadota bileissä aina jonkun matkaan tai nukahtaa aikasemmin, ja silti on ihan jees.

Pari lisähuomiota tai tykkäämistä, joista oon kyllä puhunut aiemminkin: Tykkään ehdottomasti chileläisten rennosta tavasta juhlia; juhlat on enemmän osa elämää, kaikki tanssii ja kaikki ruuat ja juomat jaetaan. En halua takaisin aamuöisille Helsingin kaduille tai kuuntelemaan kännäysjuttuja; vaikka tämäkin kansakunta osaa juoda, väittäisin että täällä juhlista puhutaan eri sävyyn. Rakastan myös ihmisten helppoutta, vieraanvaraisuutta ja uhrautuvuutta. Aina kun ollaan oltu jonkun kaverin kotona viettämässä iltaa, bileistä huolimatta siellä on koko perhe kotona ja pihalla tanssitaan pyykkien keskellä. Kaikki antaa omastaan ja kavereiden vanhemmat kohtelee melkein kuin olisi yksi lapsi lisää.

Otsikko siitä, että arvaten 30000000 kertaa näiden kuukausien aikana multa on kysytty tykkäänkö Chilestä. Tein pyhän lupauksen olla kysymättä samaa enää ikinä vaihtareilta Suomessa (veikkaan kuitenkin tehneeni sen jo noin miljoona kertaa). Aina vastaan että joo, ja yleensä se riittää, mutta pari kertaa mut on laitettu selittämään että miksi. No miksi? Koska Chile on uskomaton maa jossa riittää näkemistä, Santiago on niin iso että täällä riittää aina mielenkiintoista tekemistä ja koska ihmiset on ystävällisiä ja ottaa mukaan kaikkeen. Koska tässä kaupungissa voi hetkittäin unohtaa asuvansa kuuden miljoonan ihmisen kanssa, ja samalla tunnissa pääsee sekä vuorien keskelle että tyynen valtameren aalloille.

Kun selviän kokeista, kerron Valparaísot, Santa Cruzit, Fondat, Pichilemut ja muut!

dos - kaksi - two

2009-09-17T12:26:00.000-04:00

Two months in the end of the world today!
I'm off travelling, but wanted to post some photos from these months first.

Campus Antumapu, on the way to the Fondas ( c la Romana)

Centre

Mine "El Teniente" (c la Csilla)

Plaza del Armas

our English classes ad at Peñalolen (c el Karsten)

My Santa Isabel

El Quisco (c la Romana)

El Quisco, making bbq (c la Romana)

from Neruda's house Isla Negra

El Quisco once again

and again

somewhere in Pudahuel

La chica

bbq at parque intercomunal de la Reina

Spanish tapas <3>

Parque Intercomunal (c la Nona)

El Quisco (c la Nona)

Antumapu Fondas (c la Romana)

Una vez vencida la cordillera y el desierto
que separan a Chile del resto de la tierra conocida,
se encuentran colinas suaves,
bosques fragantes, fertiles valles, ríos copiosos
y un clima tan amable como no lo hoy en España
ni en ninguna otra parte.

Chile es un paraíso, don Pedro."

Isabel Allende, Inés del alma mía

aim in loov

2009-09-16T19:53:00.006-04:00

Ei ikinä päästy Pichilemuun mutta sen sijaan vietettiin rannikolla Valpo (=Valparaíso) + Viña (del mar) akselilla kaksi päivää. Valpo on oikeasti jotain ihmeellistä. Viña myös kiva, mutta aivan erilainen.

Tässä palanen Valpoa, lisää ensi viikolla. Nyt karkaan leffailee ja Chico Trujillon keikalle ja huomenna olisi tarkoitus suunnata sitten Santa Cruziin, sieltä toivottavasti myös käväisemään siellä Pichilemussa sitten joskus.

Girls and boys, listen up!

2009-09-14T20:49:00.003-04:00

Kuolen mun esseisiin ja laitoin just korvatulpat korviin että pystyn keskittymään. Havahduin just siihen että en pysty enää ignooraa espanjaa yhtään niin kuin alussa, vaan ymmärrän kaiken mitä naapurihuoneessa sanotaan (muistakaa kohta "ei äänieristystä"), vaikken haluaisi. Friikkiä.

Eilinen hihhuli-häppening eli anglikaanisen seurakunnan opiskelijailta oli tosi jees, kivoja ihmisiä ja hyvä ilmapiiri. Oon tosi iloinen että menin, siellä tajusin elämästä taas jotain mitä pitkään aikaan en ollut muistanut tajuta ja muutenkin loistavaa että löytyi joku tollainen kiva satama minne voi mennä aina kun ehtii ja haluaa. Kotimatkan sieltä tein erään hauskan skeittaripojan kanssa joka kysyi multa että "Miks sä tulit Chileen, ku kaikkiahan aina ajattelee että chileläiset on ihan tylsiä?" Yritin selittää että Suomessa kaikki aattelee että kerran Chile on Lattareissa, täälläkin on vaan palmuja, hellettä ja hikisiä ylisosiaalisia latinoita jotka tanssii kaduilla uu uuu. Sitä nauratti.

Tänään kävin taas rikkaiden onnellisuusmaailmassa ostamassa pari kappaletta onnellisuutta. Onnellisuudesta oli ihan ylitarjontaa, ja lopulta ostin kolme paitaa ja yhden mekon, pure love. Voin leikkii koleeta muotibloggaria ja esitellä niitä vaikka sitten tän viikon muiden tapahtumien kuvien yhteydessä. Topshopit jätin silti taas telineisiin, ne on kuitenkin tuplasti kalliimpia kuin kaikki muut kivat.

Mut hei, oikeesti halusin vain kertoa että huomenna startataan Kathin kanssa bussilla kohti Pichilemua, Chilen surffareiden paratiisia! Voi olla että menen sieltä torstaina suoraan Santa Cruziin johon koko pieni maailma suuntaa viettää Fiestoja, eli voi olla että en hetkeen ole kertomassa mun tarinoita. Santa Cruz on siis kylä jossa parilla kaverilla on juuret ja ne on nyt kutsuneet sinne koko maailman (tai vaan koko rantareissuporukan) ja muutenkin kylä sijoittuu perinteisimpään Chileen, jossa perjantaista itsenäisyysiloa on paras juhlistaa. Koko syyskuun maailma on pikkuhiljaa täyttynyt enemmän ja enemmän chilen lipuista ja muusta sälästä, kansallistanssia on aukioilla ja perinnevaatteisiin puettuihin lapsiin törmäili ainakin perjantaina kaikkialla. Huippu on jo lähellä, 17-20 syyskuuta on vuoden parhaat päivät olla chileläinen. Sitä odotellessa!

Pichilemun aallot, kuva täältä.

Oppimisen ilosta ja vähän muustakin

2009-09-13T14:13:00.002-04:00

Lauantaina istuin kämppisten kanssa hetken talon edessä kadulla ja juotiin olutta. Kissa metsästi lintuja ja kaikki takapihan kasvit oli kannettu kadulle siivouksen tieltä. Aurinko paistoi ja hymyilytti. Kuulin tarinoita naapurimummoista ja samat pikkupojat kiersi korttelin kolme kertaa pyörillänsä. Suurkaupungissakin on tunnelmaa, ja kevätkin tulee vielä.

Oltiin taas pitämässä enkkukurssia villassa. Se paikka on aika uskomaton; vuorien juurella, näköalat koko kaupungin (ja koko saastekentän) ylle. Rinnakkain köyhät ja miljonäärit. Siellä näki myös paremmin syyskuun 11. päivän seuraukset: kadut täynnä roskaa riehumisen jäljiltä.

Tällä kertaa opetettiin tunnilla pari uutta fraasia ja syötiin kakkua. Ne ihmiset on niin motivoituneita, ne suunnitteli oman kertauskerhon perustamista ja tekee nyt kaikkensa että saadaan sinne valo ja liitutaulu (meillä on nyt vaan sellainen huono valo joka ei valaise mitään ja pimeässä on tietysti melko huonoa opiskella). Itse jää vaan suu auki hämmentyneenä tuijottamaan kuinka toiset jaksaa kiinnostua pienestä englannin kurssista noin. Mutta ihanaa saada olla tekemässä jotain tuollaista. Yksi mies toi sinne eilen melkein koko perheensäkin.

Yksi mies kurssilla kertoi myös tavanneensa bussissa ulkomaalaisia ja yrittäneensä mennä keskustelemaan heidän kanssaan. Sitä oli kuitenkin ruvennut niin jännittämään, että ei ollut saanut edes sanottua "Hi my name is", mutta sen seurassa olleet työkaverit oli silti olleet ihan että "wow, osaatsä englantia!!" ja se oli kommentoinut että "joo siis mä oon englannin kurssilla nyt." :D:D

Muutakin on ollut, eilen leffaa ja hengausta ja tänään vaan hengausta, mutta en nyt kaikilla tarinoilla teitä kyllästytä. Ensi viikolla taas! <3

Es un ritmo loco que quisiera detener p. 2

2009-09-12T01:41:00.005-04:00

Kuolemapäivä

Tänään 11. syyskuuta ei kukaan täällä muistele WTCtä, sillä päivä on toinen varsinaisista "pysy kotona ja laita verhot kiinni" -päivistä. Pinochetin vallankaappaus aikanaan tapahtui tänä päivänä ja yhä vieläkin 11. syyskuuta tarkoittaa mielenosoituksia, mellakoita, kyynelkaasua ja ongelmia. Osa chileläisistä puhui tästä päivästä aluksi niin pelottavasti että oikeasti ajattelin että parempi pysyä kokonaan kotona, mutta onneksi järkeä käyttäen kaupungilla pystyi ihan hyvin liikkua enkä edes nähnyt mitään epäjärjestykseen viittaavaa missään. Silti, ei päästy keilaamaan koska keilahalli oli kiinni, monet työpaikat piti lyhyemmän päivän, busseja kontrolloitiin ja eräässä kodissa missä piipahdin oli kynttilät pöydällä valmiina koska ei ole harvinaista että joku katkaisee sähköt. Tarkastin juuri uutiset ja nähtävästi tämän vuoden saldo on ainakin kaksi kuollutta siviiliä ja kaksi loukkaantunutta siviiliä, 19 pidetettyä ja kahdeksan loukkaantunutta poliisia.. Onneksi kaverit heitti nyt illalla autolla kotiovelle..

Las Fondas

Torstaina suunnattiin mun viinikurssi-kampukselle korpeen Romanan kanssa strutsien ja kaktusten keskelle moikkailemaan kavereita ja aloittamaan Fiestas Patriat. Fondat on siis itsenäisyysjuhlinnan varsinainen muoto, perinneruokaa, juomaa ja tanssia. Me missaattiin aikaisella poistumisella varsinaiset Cumbiat jne livemusat, mutta maistettiin silti vihdoin terremoto-drinkkiä (= maanjäristys, nimi viittaa oletettuun vahvuuteen), fiilisteltiin paikkaa ja vaihdettiin kuulumisia tuttujen kanssa. Sieltä juostiin juhlimaan Roxannen synttäreitä ranskalaiseen ravintolaan ja sieltä vielä tyttöjen kanssa ulos, tällä kertaa testissä Subterranio, joka ihan vakuutti; hienot tilat ja musiikki hetkittäin jopa loistavaa.

Vastuullinen Pilvi

Viime viikon lopussa olin ihan helisemässä itseni kanssa koska niin usein täällä hukkaan puolet päivää ihan turhaan pyörimiseen ja hitauteen. Niinpä tällä viikolla oon joka päivä herännyt ajoissa, joko sopinut jotain tekemistä aamuksi tai opiskellut tai jotain, kuitenkin pakottanut itseni aina ylös. Huono puoli on se että en mene yhtään aikaisemmin nukkumaan ja unet jää lyhyiksi... Silti parempi näin, tuntuu enemmän siltä että elää oikeasti kun ei lölly yhteen asti joka päivä. Viime yönä tosin nukuin vain neljä tuntia ja aamulla masokistisesti raahauduin erään järjestön "koulutus ja köyhyys" -konferenssiin. Silmät ei meinannut pysyä auki mutta oli varmaan silti sen arvoista.

Vaelluskengät ja vuoret

Ostin tänään vihdoin vaelluskengät! Viime päivinä oon vähän kierrellyt kauppoja, kalliiksi tuli nämäkin, mutta toivottavasti palvelee hyvin. Huomenna ehkä ehkä suuntana on Andit, mutta katsoo miten elämässä käy. Ja jos ei Andeja, on jo kutsut kahtiin juhliin. Chile-elämästä tekee paljon helpompaa se, että kuokkiminen on täällä ihan normaalia.

Sisäisen taiteiljan herättelyä

Hommasin itselleni taas lisäaktiviteetteja ja alan varmaan pitää taidetyöpajaa jossain koulussa. Mun ajatusmaailmassa se olisi ollut helppoja askarteluja kivojen ja söpöjen lasten kanssa, mutta tällä organisaatiolla oli tarjota paikkoja vaan keskiasteen kouluihin (aka ylä-aste/lukio). Vähän sellainen olo, että mitä tästä tulee, millon on viimeksi muka tehnyt mitään taiteellista enkä varmaan edes muista öljyvärimaalauksen perusteita, mutta silti suostuin lähtemään mukaan. Mun ajatusmaailman mukaan silti tärkeintä olisi tarjota niille (köyhien alueiden) nuorille vapautta löytää niiden luovuus ennemmin kuin opettaa kuinka omena oikeaoppisesti varjostetaan. Katsoo mitä vastaan tulee siinä vaiheessa kun pääsen kouluvierailulle asti.

P.S. jos jollekin tulee taas sellainen olo, että huh, tapahtuupa Pilvin elämässä paljon, niin tiedoksi vaan että nyt myös mulla on sellainen olo. Tänään kävin kaiken mainitun lisäksi katsomassa kahta aika mukavaa kämppää ja istumassa iltaa Paton kavereiden kanssa, joita en aiemmin tuntenut. Eilen joku ikuisti mut Roxannen lasit päässä, se alla vaikka ihan osoituksena siitä että jee elossa oon yhä.

la florida y la mejor onda

2009-09-10T01:09:00.003-04:00

ah, hymyilyttää. oon huomannut että chileläisillä on erityinen vaikutus. jos hengaan vaan vaihtareiden kaa parikin päivää niin en oo yhtään niin iloinen. tai riippuu tietty kenestä puhutaan, parhaat vaihtarikaverit on oma lukunsa. ja mutta vaikka tää on tosi ilkeetä sanoa näin, mua ärsyttää ku joidenkin kivojenkin ihmisten kanssa pitää tavuttaa kaikki mitä sanon tai muuten vaan ei voi puhua silleen lennokkaasti koska toinen osapuoli vastaa muodollisella espanjalla ja sitten mäkin rupeen puhumaan yksinkertaisemmin. chileläiset antaa just ihanasti haastetta ja juuri chileläisittäin mä haluan nyt oppia puhumaan! En mä mitenkään täysvaltaisesti pysty ikinä mihinkään keskusteluun osallistua, mutta tänään sain taas älyttömästi kommentteja kavereilta siitä miten muka ymmärrän kaiken ja noista florideñoista on niin huvittavaa ku mä nauran vitseille kuin muutkin; se kai kuitenkin on vitsien tarkoitus.

Tänään toisistaan otti mittaa Brasilia ja Chile ja yllättävää, brassit vei voiton. Itse eksyin siis Floridaan, pelattiin korttia, katottiin matsi ja tehtiin hampurilaisia. Perushengausta, mutta tulin vaan tosi hyvälle mielelle. Oon niin iloinen että miljoonan sattuman kautta tutustuin tähän porukkaan ja että niiden seuraan on aina tervetullut. Koska oon möllö ja huolehdin omaisuudestani ja oon tylsä, kuvia on taas nolla, mutta onneksi yksi kaveri oli ahkera mun puolesta ja kenties vielä tännekin laitan esimerkiksi kauniin kuvan siitä kun leikisti syön isoa ihmeellistä melonia tai jonkun toisen kauniin otoksen illalta.

Transantiago

2009-09-07T19:46:00.003-04:00

Eilen selvisin jumikseen, taitavasti 20 min myöhässä. Syytän tästä bussia, joka ei vaan tullut, mun ohi meni kaikki maailman muut bussit mutta ei sitä mitä tarvitsin. Santiagon joukkoliikenne toimii musta tosi hyvin, mutta tekijä nimeltä "aikatauluja ei ole olemassa" tekee siitä tietty vähän arvaamatonta välillä. Ikinä ei tiedä päätyykö johonkin etuajassa vai tosi myöhässä.

Toinen random-tekijä on musisoijat, tarinankertojat ja kauppiaat, joita on aina busseissa. Tänään mun matkan iloksi sattui kolme ehkä historian huonointa laulajaa, ja lopulta olin jo ihan helisemässä. Jotku ilkeet teinigängstät (chileläisittäin "flaite") kiusasi kyllä sitä vikaa laulajaa niin paljon että lopulta olin vaan vihanen niille pojille. Osa musisoijista vielä yrittää olla tosi hauskoja ja saada porukkaa taputtamaan ja huutelemaan mukana. Chileläiset on ihanan juroja (täällä hiljainen bussi on melkein yhtä mahdollinen ilmiö kuin Suomessa) ja aika laimeeksi se meininki yleensä jää. Erikoisimpia tapauksia on ollut ihmisiä pilkkaavat klovnit, eläinten ääniä matkiva mies ja beatbox-rumpu-duo. Osa myös pitää aina alku- ja loppupuheet ja vetoaa köyhyyteensä tai varoittaa huumeista tai kehottaa kääntymään Jumalan puoleen. Kaikkea mahtuu mukaan.

Tänään sain sovittua tapaamisen yhden järjestön työntekijän kanssa - voisin mennä vapaaehtoiseks johonkin kouluun pitää taidejuttuja!, vierailun yhteen kämppään ja yhteyden yhden srkn nuortenryhmään, johon meen käymään heti kun vaan pystyn. Lisäksi oon istunut kirjastossa ja Starbucksissa sata tuntia tehden koulujuttuja ja vielä jatkuu vähän. Sitten karkaan takaisin keskustaan nauttii sosiaalisuudesta ja hyvästä leffasta.

Päivän koomisin juttu on se, että oon törmännyt tosi moneen tuttuun, mikä ei missään kuuden miljoonan ihmisen kaupungissa ole ihan tavallista, ja lisäksi en ees liikkunut paljon ulkona. Cs-kaveri, Paton isä, Romanan koulukaveri, kaverin kämppis, luokkatoveri. Santiago on nähtävästi hetkittäin myös pieni.

Lauantai-illan onni

2009-09-06T17:16:00.001-04:00

Mä ihan unohdin!

Lauantaina sain jotain jota fiilistelin koko illan:

Tsadaa, lapsuusmuistot, limudiskot ja ruotsinlaivat. Ah. :D