Terveiset taalta paivantasaajalta / Mama, I'm coming home

Viimeinen Quito-paiva vetelee viimeisiaan. Surffasin juuri tapotaydella "bussimetro" systeemilla asken kotikulmille ja raahauduin nettikahvilaan. Enaa luvassa pakkausta, ruokaa ja unta.

Tormasin pari tuntia sitten kadulla ainoaan Quitossa asuvaan ihmiseen johon tunnen, opiskelukaveri Annaan. Maailma on valilla huvittavan pieni. Oli hieman outoa sanoa aaneen, ja suomeksi: siis kun ma lahden huomenna kotiin. Huomenna kotiin. Ihan oikeasti.

Vaikeata tasta tekee myos se, etta olen nyt niin tottunut matkustamaan, lentamaan, raahaamaan rinkkaa paikasta toiseen, etta lentokentalle lahteminen tms ei tunnu missaan. Ei se auta tajuamaan, etta talla kertaa kone saapuu Suomeen (tai siis se neljas lentokone). Teemaa sotkee viela se, etta talla hetkella keskityn suunnittelemaan, miten vietan paivan Bogotassa. 10,5 h on kuitenkin silti jonkin verran aikaa.

Kerroin Annalle, etta koomisinta Ecuadorissa on ehka se, etta pankkiautomaatit on kadulla. Siis ihan oikeasti kadulla, kuvitelkaa! :p Ei vaan mutta siis, missaan muussa lattarimaassa en ole moiseen tormannyt.

Se tuntui viela oudommalta, koska joka taholta mulle on vain julistettu kuinka vaarallinen Quito on. Kuulemma kaikki joutuu varkauksien kohteeksi jne blabla. Saapuessani vilkuilinkin ehka joka kulman taa ja varmaan myos puristin laukkua rintaa vasten kovasti. Mutta ei, ei taalla sen kummempaa ole. Peruslattarituristijarjella (hyva sana, eiks) selviaa kylla: ei levittele omaisuuttaan, ei kayttaydy kuin tyhma gringo etc.

Tanaan kavin paivantasajalla, historiallisessa keskustassa, ostarilla, markkinoilla, ja soin hyvin. Talla hetkella haluaisin juoda 1000 litraa mehuja, silla Kolumbian ja Ecuadorin mehut on parempia kuin mikaan maailmassa ehka. Mehut on ihan oma kulttuurinsa. Purkkiappelsiinimehu ei tan jalkeen ehka hetkeen saa mua hymyilemaan. Nyyh, itkettaa.

Kun eilen niin riemuitsin Quiton 28 lampoasteesta monen villatakkipaivan jalkeen, tanaan heitin sitten leggarit & t-paita -combon paalle ja arskat ja aurinkorasvaa laukkuun. Ja tietysti koko aamun satoi. Damn. Kiitos lattarit, makin halusin jattaa kauniit jaahyvaiset teille.

Mut siis. jos oikeesti ymmartaisin jotain, sanoisin etta tahan tama nyt loppuu.

Kiitos, Lattarit, olitte tosi kivoja, hymyilevia, kauniita ja ihania. Palaan; tanne seikkailemaan , ja sita ennen, kirjoittamaan viela.